Raha ei koostu numeroista, vaan kuumista tunteista. Se näkyy niin, että sinun faktasi ovat sinun, mutta minun faktani ovat minun. Voi toki yhteisiäkin faktoja esiintyä, mutta niihin sinulta löytyy oma tulkintasi ja minulta toisenlainen tulkinta.
Etteikö muka maailmanpolitiikalla olisi vaikutusta yksilöiden käyttäytymiseen: kun mahtavimman valtion johtoon on noussut sumeilematta totuutta vääntelevä, tunteita pursuava ja faktat kieltävä presidentti, on kenen tahansa missä tahansa mahdollista sanoa mitä tahansa.
Usko vaihtoehtoisiin totuuksiin on tosin nostanut päätään jo aiemmin, mutta nyt faktojen kieltämiseen ja tuunailuun on saatu ihan lupa ja vaikutusvaltaisen esimerkin voima. Myös tunteiden näyttäminen on suositumpaa kuin koskaan. Eikä enää puhuta mielensä pahoittamisesta, vaan nykyään suututaan saman tien.
Asiantuntijalle suuttumuksen kohtaaminen on taatusti hämmentävää. Kenellekään ei ole kiva tulla haukutuksi, mutta pitääkö haukkumista kuunnella ja vieläpä vastata siihen? Ja jos vastaa, niin miten: haukkuako takaisin vai ollako hiljaa?
Ei kumpaakaan. Nyt varsinkin talousasioista vastaavilla asiantuntijoilla on itse asiassa tuhannen taalan paikka harjoitella tie ihmisten sydämiin. Pitää kääntää rahapuhe tunteeksi, ja mallia kannattaa ottaa juuri niistä, jotka loukkaantuvat.
Yksi vakioloukkaantumisen aihe kytee keskiarvoissa. Vain harva otaksuu kuuluvansa keskimääräisten ihmisten joukkoon, ääripäät koetaan paljon kiinnostavammiksi ja jotenkin todenmukaisemmiksi. Jokaisella on havaintoja näistä, esimerkiksi eläkkeistä ja eläkeläisistä: keskimääräinen – entä minun eläkkeeni? Se on liian pieni! Tunnen paljon köyhiä eläkeläisiä, miksi te puhutte jostain keskiarvosta?
Halkotöillä tai roskien lajittelulla on tunnetusti kiukutusta purkava voima. Siinä missä ennen olisi tyydytty niihin, suolletaan nykyään kasapäin sisältöä erilaisille keskustelupalstoille, yhteisöpalstoille ja someen. Ja suoraa, hyvin suoraa, palautetta piisaa myös tutkimustuloksista kertovalle asiantuntijalle itselleen.
Kun kohteena on itse asiantuntija, pitää myös saman asiantuntijan vastata julkisuuden kutkutukseen. Viestinnän spokesman tai kasvoton organisaatio ei auta. Vaikeneminen koetaan väistelyksi, suuttunut vastaaminen puolestaan hermojen menetykseksi. Molemmat tulkitaan syyllisyydeksi – niin hullulta kuin se kuulostaakin!
Missä sitten luuraa se aiemmin mainostettu tuhannen taalan mahdollisuus, sillä asetelmahan on asiantuntijalle kiusallinen? Vastaus löytyy mallioppimisesta, sillä kannattaa tarkastella, mitä tekeekään loukkaantunut palautteen antaja: hän osoittaa yksittäistä ihmistä ja kertoo tämän tarinan.
Tarinankerronta on ikivanha ja myös journalistien yleisesti käyttämä, eittämättä tehokas keino. Siinä yksinkertaisesti kuvataan jotain ilmiötä yksilön kokemuksen kautta. Usein kysytään kadunmieheltä; tapa, joka yleisesti on asiantuntijoita puistattanut.
Koska ihminen kiinnostaa ihmistä, voi asiantuntijakin hyötyä siitä ja yksinkertaistaa asiansa muistamalla tämän perin inhimillisen piirteen. Jos vaikkapa keskiarvo hiertää arvostelijoiden kengässä, niin löytyyhän senkin takaa joku ihminen, jonka tarinan voi kertoa faktatiedon ohella. Parhaimmillaan ilmiö muuttuu yksinkertaisemmaksi ja helposti lähestyttäväksi. Asiasisältöä voi yrittää aivovoimistella ihmisläheiseksi jo etukäteen eli havainnollistaa silloin, kun sen kanssa julkisuuden ovia kolkuttelee.
Tietenkään asiantuntijan ei tarvitse muuttua satusedäksi tai -tädiksi, mutta tuskin inhimillinen ote rautaisen asiaosaamisen ohella ketään pilaakaan. Sen lisäksi tarvitaan järkkymätöntä rauhallisuutta ja pitkää pinnaa selittää kerta toisensa jälkeen, miten kyseiseen käsitykseen on päästy, miten asiaa on tutkittu ja lopulta: miten tutkittu tieto eroaa mielipiteestä. Faktoista ei pidä ryhtyä käymään kauppaa.
Kannattaa muistaa, että tunteet ne jylläävät myös numeroiden takana, eivätkä pelkästään takana, vaan suorastaan edessä. Joillain alueilla tosin numeroita on helpompi katsella viileämmin kuin toisilla. Esimerkiksi palkka siedetään numeroina ja vieläpä keskimääräisinä sellaisina paljon paremmin kuin eläke. Keskimääräinen palkka on ihan ok, mutta keskimääräinen eläke ei ole, vaikkakin se perustuu juuri siihen palkkaan.
Tunnefaktori kiilaa monen talouskäsitteen väliin. Onneksi siinä piilee myös voima: vihaisuuden kääntöpuolella lymyilee rakkaus, ja sehän on lopulta tunteista suurin. Oi sitä asiantuntijaa, joka pääsee kertomaan rakkauden viestiä! Taatusti menee perille, kunhan vaan viestinviejää ei yritetä ampua matkalla.
Kati Kalliomäki
Kirjoittaja työskentelee viestintäjohtajana Eläketurvakeskuksessa.
