Ruotsin keskuspankin Alfred Nobelin muistoksi perustaman taloustieteen palkinnon viime vuonna saanut Bengt Holmström antaa silloin tällöin suosituksiaan siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä. Holmströmin tuorein kannanotto varoitti siitä, että tulevien sukupolvien eläkkeet ovat vaarassa. Toimenpide-ehdotus oli, että eläkkeitä pitäisi tarpeen tullen myös alentaa.
Holmström on samaa mieltä kuin suuri osa suomalaisista, jotka uskovat, että tulevaisuudessa Suomen kyky maksaa eläkkeitä hiipuu.
Eläkeasiantuntijat kautta linjan ovat torjuneet Holmströmin eläkepessimismin. Muun muassa Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja, professori Jukka Rantala on Kauppalehden haastattelussa 15.8 todennut, että ”Holmström ei ole oikeilla jäljillä siinä, että eläkkeet olisivat romahtamassa nuoremmilta sukupolvilta. Tällaista näköalaa ei ole olemassa.”
Suomi on vuosikymmenten mittaan tehnyt paljon eläkejärjestelmän sopeuttamiseksi erityisesti siihen muutokseen, jonka väestön ikääntyminen aiheuttaa. Tämä sopeuttaminen alkoi jo 1990-luvulla ja huipentui vuosien 2005 ja 2017 suuriin eläkeuudistuksiin. Maailman johtaviin eläkeasiantuntijoihin kuuluvat Keith Ambachtsheer ja Nicholas Barr arvioivat vuoden 2005 jälkeistä eläkejärjestelmää vuonna 2013 ja tulivat siihen johtopäätökseen, että järjestelmä on kestävä: se turvaa riittävät eläkkeet ja on rahoituksellisesti vahvalla perustalla. Heillä oli myös lukuisia suosituksia järjestelmän parantamiseksi, ja monia niistä toteutettiin tämän vuoden alussa voimaan tullessa uudistuksessa.
Viime vuonna julkaistussa Mercer Global Pension Index -vertailussa Suomen eläkejärjestelmä sijoittui neljänneksi 27 maan vertailussa. Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan kolmessa ”korissa”: eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. Suomi sijoittui parhaaseen kolmannekseen jokaisessa korissa, ja sai jo toistamiseen koko vertailun parhaan tuloksen hallinnon luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä.
Holmström on tietenkin oikeassa siinä, että ehdottomia takuita ei voida antaa. Voi tulla sotia, ympäristökatastrofeja, hallitsemattomia kansanvaelluksia ja ties mitä. Tämän mittaluokan ongelmissa mitään ei voida taata, ei myöskään eläkkeitä.
Mutta jos elämä soljuu jotakuinkin totuttuja latuja (mihin kuuluvat taloudelliset lamat ja muut normaalin mittaluokan poliittiset ja sosiaaliset häiriöt), niin erilaisin oletuksin tehdyt vuosisadan loppupuolelle ulottuvat laskelmat osoittavat, että Suomen eläkejärjestelmä on vakaalla polulla. Muutoksia seurataan jatkuvasti, ja tarpeen tullen eläkepoliittinen päätöksenteko varmasti kykenee tarttumaan esiin nouseviin ongelmiin, kuten se on tähänkin saakka kyennyt.
Nykyisin ansaitut eläkkeet nauttivat vahvaa perustuslain suojaa. Jos valtavia kriisejä ilmenee, niin eduskunta voi 5/6-osan enemmistöllä kajota (ja varmasti kajoaa) myös eläkkeisiin. Ihan vähäisistä syistä näitä oikeuksia ei pidä peukaloida.
Professori Hannu Uusitalo
