veronmaksajat.fi

Uusia pisteveroja ei kaivata

Teemu Lehtinen

Hallituksen luonnostelut veneveroksi ja moottoripyöräveroksi ovat saaneet ansaitsemansa täystyrmäyksen niin asiantuntijoilta kuin poliittisilta päättäjiltäkin. Tällaisia perusteettomia ja epäoikeudenmukaisia uusia pisteveroja ei verojärjestelmään tosiaankaan kaivata.

Tuskinpa sellaisia verolakeja myöskään säädetään, joita vastustetaan niin hallituksessa kuin oppositiossakin käytännössä laidasta laitaan.

Veneveron ja moottoripyöräveron osalta asia on siinäkin mielessä yksinkertainen, että vaikka niitä on perusteltu nimenomaan verotuotoilla, niistä luopumisella ei ole käytännössä kovin olennaista fiskaalista merkitystä.

Kahden uuden veron tuotoksi on esitysluonnoksissa arvioitu yhteensä vain 42 miljoonaa euroa. Ja tämä ilman, että on edes otettu huomioon näiden perusteettomien verojen keräämisestä aiheutuvaa vaivaa ja kustannuksia - niin veronsa maksaville kansalaisille kuin hallinnollekin.

Veneverosta ja moottoripyöräverosta luovuttaessa ei siis tarvitse laittaa hallituksen puoliväliriihen kehysbudjetointia mitenkään laajemmin uusiksi. Voi vain yksinkertaisesti päättää, että ei toteuteta näitä kohtuuttomia veroja.

* * *

Miksi venevero ja moottoripyörävero sitten ovat niin perusteettomia ja kohtuuttomia, ettei niiden kaltaisia veroja tule ylipäätään säätää?

Veronmaksajain Keskusliitto esitti omissa lausunnoissaan seuraavat kolme pääperustetta olla säätämättä näitä veroja:

  • veneveron/moottoripyöräveron kaltainen, vain tiettyjä tavaroita koskeva pistevero ei ole hyvää verolainsäädäntöä
  • veneveroa/moottoripyöräveroa ei voida pitää haittaverona, koska sen määrä ei ole riippuvainen veneen/ajoneuvon päästöistä tai muista haitoista
  • huviveneilyn/moottoripyöräilyn vähentäminen ei ole hyväksyttävä peruste verolle.

Ylläolevat kolme perustetta ovat myös yleistettävissä mitä tahansa muutakin pisteveroa koskevaksi. Pistevero on johonkin tiettyyn tuotteeseen tai palveluun kohdistettu erityisvero, jolla ei ole muuta perustetta kuin verotuottojen kerääminen yhteiskunnalle.

Haittaverot ovat asia erikseen. Useimmat suomalaiset varmaankin hyväksyvät ainakin periaatteessa esimerkiksi tupakkatuotteiden tai alkoholin muuta kulutusta ankaramman verottamisen. Näille veroille on myös olemassa todellisten haittojen torjumiseen liittyvät asialliset perustelut, jotka ovat myös hallituksen lakiesitykseen kirjattavissa.

Mutta mitä pahaa veneilijät ovat tehneet? Miksi esimerkiksi golfaaminen on parempi juttu kuin huviveneily?  Jos vastaus tämänkaltaisiin kysymyksiin on väistämättä täysin subjektiivinen, kannattaa uusi vero jättää suosiolla säätämättä.

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja

Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 22.2.2017

 

Kirjoittajasta

Teemu Lehtinen

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Seuraa @TeemuTLehtinen Twitterissä.

Blogeissa