Kansainvälisen toimittajaverkoston raportoima laaja asiakirjavuoto veroparatiisien asiakkaista (”Paratiisipaperit”) on herättänyt laajaa keskustelua tällä viikolla sekä Suomessa että muualla maailmassa.
Vuoto ja sen ruokkima keskustelu vahvistavat selvästi yhden asian: veromoraaliin liittyvät kysymykset eivät ole poistumassa julkisesta keskustelusta nousukaudellakaan, vaan veroparatiisikeskustelu pulpahtaa yhä uudelleen pintaan niin kauan kun paratiiseja hyödynnetään.
On kuitenkin kaikki syy uskoa, että ennen pitkää paratiisien salaisuudet on avattu ja jäljelle salaisuusverhojen taakse jäävät asioimaan enää paatuneimmat korsteenit. Riski veroparatiisien kautta toimimisessa kasvaa sitä mukaa, kun vaatimukset yritysten vastuullista toimintaa kohtaan voimistuvat.
Toisenlaisiakin näkökulmia toki esiintyy. Suomessa tuntuu olevan vahvoilla eräänlainen ”mutku-linja”, mikä piirtyy eräänlaisena heijastumana erityisesti työeläkealan yhtiöiden sijoitustoiminnalle paratiiseissa.
”-- niin kauan kuin sijoitusmaailma on nykyisen kaltainen, on suurtenkaan suomalaisten sijoittajien vaikea välttää veroparatiiseja. Sillä, että suomalaiset eläkeyhtiöt vetäisivät sijoituksensa niistä pois, ei olisi vaikutusta mihinkään muuhun kuin suomalaisten eläkerahojen tuottoihin ja eläkkeisiin”, kirjoittaa toimittaja Merja Saarinen Kauppalehden blogissaan.
Suomalaiset työeläkeyhtiöt eivät käytä veroparatiisiyhtiöitä siksi, että ne kiertäisivät verotusta. Mutku-linjan keskeinen argumentti onkin se, että yrityksillä ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin käyttää paratiisipalveluja. Ne käyttävät niitä siksi, että heidän tarvitsemansa isot palveluntarjoajat ja rahastot ovat siellä. Silti tilanne tuo mieleen ajan ennen kaatopaikkoja: ajetaan romut ja jätteet metsiin, kun muutkin niin tekevät. Onhan se tyhmää, mutta ei ole muitakaan ratkaisuja, ja jos rakennan oman kaatopaikan, sehän maksaa.
Nojautuminen eettisemmän toimintamallin korkeisiin kustannuksiin sotii rajusti vastaan sitä vastuullisuusstrategioiden yhteydessä esiintyvää hypoteesia, että vastuullinen liiketoiminta on ainakin pidemmällä aikavälillä myös kannattavaa liiketoimintaa. Muun muassa energia-, auto- ja elintarviketeollisuudessa niin pienet kuin suuret toimijat ottavat rohkeasti mainitun hypoteesin lähtökohdakseen, usein hyvällä menestyksellä.
Mutku-linjalla voi kitkutella eteenpäin, mutta tällöin on riski huomata ennen pitkään olevansa viimeisten joukossa selittämässä. Mainehaitat ja kustannukset selittelystä ovat silloin kasvaneet suuremmiksi kuin sijoitustoiminnan järjestäminen vaihtoehtoisten ratkaisujen kautta.
Mitä olisi tehtävissä? Yksi idea, jota työeläkealallakin voitaisiin harkita, olisi jonkinlainen laajempi haastekampanja, jossa sitouduttaisiin jättämään veroparatiisit heti, kun riittävän moni muu yritys rahoitusmarkkinoilla tekee saman.
Kampanjan voisi suunnata ensin Suomesta muualle Pohjoismaihin ja myöhemmin muihin EU-maihin. Ehdollisessa sitoutumisessa tappioita ei syntyisi, mutta tuki ja periaatteellinen pyrkimys veroparatiisitalouden alasajoon kirkastuisi. Kaiken järjen mukaan riittävän suuren sijoitusmassan etsiessä muita toimintaympäristöjä tarjonta esimerkiksi OECD-maihin rekisteröityneille rahastoyhtiölle kasvaa.
Väitän, että ottamalla itse aidosti huomioon julkisen keskustelun ja poliittisen järjestelmän toiveet, yritykset pääsisivät helpommalla kuin odottamalla sitä pistettä, kun jokin toimintamalli säädetään väkisin laittomaksi.
Ville Kopra
Kirjoittaja on Miltton Groupin pääekonomisti.
