Tilastokeskus julkisti tänään kansantalouden ennakkotiedot vuoden 2016 osalta.
Tiedot ovat positiivissävyisiä: kansantaloutemme kääntyi kasvuun ja esimerkiksi verotulot nousivat +3,2% edellisvuodesta.
Erityisellä mielenkiinnolla tarkastin yhteisöverotulon kehityksen.
Kun Jyrki Kataisen hallitus päätti valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esityksestä laskea yhteisöverokannan 20 prosenttiin, uutinen vastaanotettiin muutamilla elinkeinoelämän puolelta annettuina myönteisinä kommentteina, mutta laajemman yleisön keskuudessa lähes tyrmistyneenä. Oli menty “rikkaiden ehdoilla”, EK:n ja muiden porvareiden talutusnuorassa. Ajatus siitä, että sosialidemokraatit valtiovarainministeriössä saattaisivat itse päätyä ehdotukseen laskea yhteisöverokantaa merkittävästi, ei sopinut oikein kenekään tajuntaan.
Kiista koski erityisesti valtiovarainministeriön antama oletusta, että verokannan lasku 24,5% -> 20%:iin maksaisi valtiolle staattisesti noin 900 miljoonaa, mutta dynaamisten vaikutusten jälkeen jopa puolet vähemmän. SAK:sta naureskeltiin dynaamisten vaikutusten olevan “herran hallussa”, ja esim. Pellervon johtaja Pasi Holm piti selvänä, etteivät verokannan laskun hyödyt toteudu ainakaan ennen kuin taloussuhdanne paranee.
Suhdanne ei parantunut. Viime vuoteen asti mentiin nollassa tai negatiivisen kasvun puolella. Miten siis kävi yhteisöverotulojen?
Kun kannan lasku oli päätetty keväällä 2013, hallitus arvioi budjetissaan vuodelle 2014, että yhteisöverotuloa kertyisi 3,8 mrd. Tässä luvussa ei ollut mukana dynaamisia vaikutuksia, vaan koko 900 miljoonan lasku oli laskettu “varman päälle” kustannuksiin sisään.
Nyt kun katsomme kuinka paljon vuonna 2014 yhteisöverotuloa kertyi, tulos on 4,4 mrd. Kuusi sataa miljoonaa enemmän kuin päätöstä tehtäessä arveltiin. Dynaamisten vaikutusten verran. Yhteisöverokertymään vaikuttavat monet eri tekijät, mutta ainakaan suhdanteen parantumiseen yli puoli miljardia heti kättelyssä odotuksia paremmin toteutunut tuotto ei voinut perustua, BKT nimittäin niiasi -0,6% samana vuonna.
Entä tämän jälkeen? Vuonna 2015 budjettia tehtäessä saman vuoden yhteisöverokertymäksi ennustettiin 4,1 miljardia. Tuoreimpien tietojen mukaan kyseisenä vuonna toteutunut kertymä oli 4,5 miljardia – 10% enemmän. Ilman mitään talouden kasvua (BKTn muutos vuonna 2015 oli +0,3%).
Viime vuonna yhteisöverotuloa kertyi ennakkotietojen mukaan 4,8 mrd, jälleen kasvua noin 6%, vaikka BKT:n kasvu oli reilua 1%.
Kuluvaksi vuodeksi Tilastokeskus ennakoi, että yhteisverotulon määrä kasvaa 5,1 miljardiin euroon. Se on Suomen taloushistoriassa ensimmäinen kerta, kun verotuotto menee yli 5 miljardin rajan.
Johtopäätös: yhteisöverotulot ovat jatkuvasti kasvaneet huomattavasti enemmän, kuin mitä on osattu ennakoida, ja sama kehityskulku on jatkunut säännönmukaisesti käytännössä heti siitä lähtien, kun verokannan laskusta oli saatu päätös tehtyä.
Vaikuttaa siltä, että alempi yhteisöverokanta todella kannustaa yrityksiä näyttämään tulosta Suomessa, vähentää verosuunnittelua ja lisää investointeja.
Yhteisverokannan laskun vaikutuksia tutkitaan varmasti aikanaan tarkemmin, ja aion lukea huolella myös tieteelliset tulkinnat päätöksen onnistumisesta. Ylläolevat tiedot ovat vain tilastoja ja voi olla, että tulkitsen niitä suoraviivaisesti.
Entä sitten? Mitä näitä vanhoja kaivelemaan?
Talouspolitiikassa tarvitaan paitsi kriittisyyttä ja tervettä skeptisyyttä erilaisten etujärjestöjen ehdotuksia kohtaan, myös kykyä tehdä valintoja ja ottaa riskejä. Suomi on pieni, sijainniiltaan syrjäinen maa, jonka talous on ollut finanssikriisin jälkeen rajussa rakennemuutouksessa. Kilpailukyvyn pitää olla parempi kuin naapurissa, ja osa kilpailukykyä on myös verotus.
Tätä näkökulmaa ei kannata hylätä poliittisesti jonkun puolueen agendaksi, vaan sen tulisi olla kaikkien niiden kiinnostuksen kohteena, jotka haluavat Suomen talouden ja investoinnit kasvuun.
Henkilökohtaisesti katson, että meidän tulisi jatkaa ponnisteluja investointien ja uusien verotulojen houkuttelemista määrittelemällä kansallisen tason strategia pääkonttoreiden sijoittumiseksi Suomeen. Yritysten pääkonttoreiden mukana seuraa kansainvälisen tason huippuammattilaisia mm. rahoitus-, markkinointi-, laki- ja muiden korkean tuottavuuden alojen osalta. Pääkonttoreiden yhteyteen rakennetaan usein yritysten keskeiset T&K –toiminnot, jotka puolestaan houkuttelevat muita yrityksiä, ja joiden verkostoissa innovaatiot syntyvät.
Vaikka Nordea arpoo sijaintiaan paljolti sektorilla keskeisten vakausmaksujen perusteella, Suomen ei kannata heittää hanskoja tiskiin edes rahoitusmarkkinoiden houkuttelevuudessa. Eurojäsenyys parantaa kriisinratkaisurahaston kautta kilpailukykyämme suhteessa Ruotsiin ja Tanskaan. Kuka sanoo, ettei Helsinki voisi olla Pohjoismaiden kiinnostavin sijaintipaikka suurten pankkien pääkonttoreille?
Ville Kopra
Kirjoittaja on Miltton Groupin pääekonomisti.
