Johtajavalinnat sen kertovat – työeläkeyhtiöissä jylläävät rahoitusalan kovat lait

Suomen työeläkejärjestelmän arvostettu tutkija, Hankenin johtamisen ja organisaatioiden apulaisprofessorina toimiva Ville-Pekka Sorsa on useammassa tutkimuksessaan kuvannut Suomen työeläkkeistä vastaavien yhtiöiden finanssoitumisesta. Tällä kömpelöllä käsitteellä tarkoitetaan rahoitusmaailmalle tyypillisten toimintatapojen levittämistä uusille elämänalueille, tässä tapauksessa työeläkkeisiin.Sorsa väittää, että työeläkejärjestelmä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana finanssoitu niin pitkälle kuin se on ollut mahdollista sosiaalipoliittisten lähtökohtien ja organisaatiorakenteiden asettamissa rajoissa.

Finanssoituminen perustuu eläkevarojen kasvuun ja sijoitustoiminnan merkityksen korostumiseen yhtiöiden toiminnassa. Suomessa työeläkeyhtiöiden riskillisemmät sijoitukset mahdollistettiin vuonna 1997, jonka jälkeen riskinoton mahdollisuuksia on edelleen lisätty samalla kun riskinoton valvontaa on kehitetty. Eläkerahastot tasapainoilevat neljän tavoitteen maastossa. Riskejä pitää minimoida, tuottoja pitää maksimoida, maksuvalmiutta on pidettävä yllä ja kustannustehokkuutta on vaalittava.

Ville-Pekka Sorsa on tuonut finanssoitumisväitteelleen riittävästi näyttöä, mutta lisä ei ole pahasta. Työeläkeyhtiöiden johdon ammatillisten profiilien tarkastelu tuo lisää todistusaineistoa. Yritysten johdon valinta kuvastaa sitä, millaista johtamisosaamista omistajat pitävät erityisesti arvossa. Työeläkeyhtiöiden toimitusjohtajien osaamistaustassa on työeläkejärjestelmän perustamisen ajoista tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka vahvistavat Sorsan väitettä.

Kun yksityisen sektorin työeläkelainsäädäntö tuli voimaan vuonna 1962, niin yhdeksän yhtiötä sai oikeuden harjoittaa työeläkevakuutustoimintaa. Säätiöitä ja kassoja oli tuolloin satamäärin. Aluksi yhtiöiden toimitusjohtajiksi valittiin matemaatikkoja, aktuaareja, juristeja ja sosiaaliturvan osaajia.

Matemaatikko ja työeläkejärjestelmän isäksi mainittu Teivo Pentikäinen toimi Ilmarisen toimitusjohtajana 1962-1977. Sitä ennen hän oli sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja.

Eläke-Varman ja Varman toimitusjohtajat Juhani Kolehmainen (1979-1993) ja Paavo Pitkänen (1994-1998) olivat aktuaareja. Lääketieteen tohtori ja valtiotieteen kandidaatti Kari Puro johti Ilmarista 1991-2007 siirryttyään tehtävään sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön virasta.

Pentikäisen jälkeen Pitkäsellä ja erityisesti Purolla oli vahva asema myös työeläketurvan ja -järjestelmän kehittämisessä. Heidän tukenaan Ilmarisessa ja Varmassa oli vahvaa osaamista, josta erityisesti on syytä nostaa esille aktuaarit Jaakko Tuomikoski ja Esko Kivisaari. Puro toimi pitkään työmarkkinajärjestöjen kutsumana puheenjohtajana ryhmässä, joka linjasi eläkepolitiikkaa, maksuja ja järjestelmän kehittämistä. Ryhmään kuului keskeisten työeläkeyhtiöiden toimitusjohtajien lisäksi työmarkkinajärjestöjen edustajat.  

Sijoitustoiminnan vapautumisen jälkeen toimitusjohtajiksi on valittu rahoitusalalla kannuksensa hankkineita johtajia. Rahoitusalalla toiminut kauppatieteen maisteri Satu Huber seurasi aktuaari Lasse Heiniötä Elon toimitusjohtajana vuonna 2015, Eterassa kauppatieteen maisteri ja aiempi sijoitusjohtaja Hannu Tarkkonen valittiin tehtävään vuonna 2010, ja hänen seuraajansa Stefan Björkman valittiin tehtävään Aktian varatoimitusjohtajan paikalta. Aktuaarien jälkeen Veritaksen toimitusjohtajat ovat olleet joko juristeja tai kauppatieteellisen koulutuksen saaneita.

Paavo Pitkäsen jälkeen Varman toimitusjohtajana oli Matti Vuoria, kauppa- ja teollisuusministeriön entinen kansliapäällikkö. Häntä seurasi rahoitusalalla toiminut kauppatieteiden tohtori Risto Murto.

Kari Puron jälkeen Ilmarisen toimitusjohtajat ovat tulleet talous- ja rahoitusalan johtotehtävistä. Harri Sailaksen ja Timo Ritakallion jälkeen toimitusjohtajaksi astuu keväällä OP Yrityspankin ja Helsingin Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Jouko Pölönen. Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander kertoo, että valinnassa painoi Pölösen vahva finanssimaailman sekä sijoitustoiminnan, talouden ja vakuuttamisen osaaminen.

Mikä oli todistettava.

Finanssoituminen on luonnollinen ja ymmärrettävä kehityskulku. Työeläkeyhtiöiden keskeisenä tehtävänä on edelleen päättää eläkkeiden myöntämisestä ja maksaa ne eläkkeensaajalle niin kuin laki sanoo. Ne toimeenpanevat edelleen Suomen sosiaaliturvan keskeistä osaa, työeläkevakuutusta.

Mutta eläkevarojen kasvun myötä varojen hallinnoinnista ja sijoitustoiminnan menestyksellisestä hoitamisesta on tullut yhtiöiden ratkaisevan tärkeä tehtävä. Ne eivät kilpaile tuotteellaan (eläkkeillä), joka on sama riippumatta siitä, mistä yhtiöstä vakuutus on otettu. Ne kilpailevat vakuutuksenottajien palveluilla sekä niille annattavilla hyvityksillä, joita ne voivat maksaa, jos sijoitustoiminta ja varainhoito on onnistunut hyvin.

Kehitys on myös merkinnyt sitä, että yhtiöiden ote eläkepolitiikan sisältöön on liuennut. Niillä on edelleen edustus työmarkkinajärjestöjen asettamassa eläkeneuvotteluryhmässä, mutta ei enää sellaista asemaa kuin Puron ja Pitkäsen aikoina. Ne tuovat ryhmään aktuaariosaamista ja toimeenpanon tärkeän näkökulman, mutta painoarvo eläkepolitiikan sisällöllisissä kysymyksissä ei ole entisensä.
 
Professori Hannu Uusitalo