Sotien jälkeisen Suomen vaurastuminen on hieno tarina. Silti satunnainen talousmatkailija törmäisi täällä lukuisiin erikoisuuksiin.
Keskimäärin suomalaiset pitävät itseään taitavina rahankäyttäjinä ja jopa sijoittajina. Kriittinen tarkkailija kiinnittäisi kuitenkin saman tien huomionsa pankissa lojuviin rahoihin. Finanssialan mukaan eri pankki- ja käyttötileillä makaa 78 prosenttia suomalaisten säästöistä – siis niiden, joilla säästöjä yleensä on.
Seuraavaksi talousmatkailija kysyisi, että miksi kotitalouksien varallisuus on niin tiukasti kiinni omassa asunnossa. Miten tämä sopii hajauttamisen kultaiseen periaatteeseen?
Viime marraskuussa Suomen asuntolainakannan koko oli vajaat sata miljardia euroa. Summa on lähes tuplasti valtion tämän vuoden budjetti.
Kaikki on toki hyvin niin kauan kun oma asunto on yhdessä maan muutamasta kasvukeskuksesta, jossa hintakehitys on vahvaa. Valtaosalla väestöstä se onkin.
Hankalaa on kuitenkin niillä asunnonomistajilla, joiden koti on taantuvassa kunnassa tai kaupungissa. Ja kun kaikki vuosien varrella kertyneet lisäsäästöt on laitettu sen remontointiin. Rakennemuutoksen iskiessä tämä asunto ei käy kaupaksi, jos omistajan pitäisi muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle.
Sitten talousmatkailija vasta pääseekin vauhtiin. Hän havaitsee, että suomalaiset sitovat asuntolainansa säännönmukaisesti vaihtuviin markkinakorkoihin kuten euriboriin.
Tämäkin on aika harvinainen rahoitusilmiö koko maailman mittakaavassa. Miksi riskejä lähtökohtaisesti kaihtavat kotitaloudet ottavat sitä elämänsä tärkeimmän sijoituksen kohdalla?
On toki varsinkin pankkien etujen mukaista herättää keskustelua markkinakorkojen riskeistä. Asuntolainojen korkosuoja on niille hyvä tuote ja myyntipotentiaalia piisaa, kun keskuspankit palaavat ohjauskorkojen nostojen tielle – ennemmin tai myöhemmin.
Talousmatkailija ihmettelee sitäkin, että suomalaiset hymähtelevät puolipilkallisesti Ruotsin hövelille asuntolainakulttuurille. Naapurin asuntolainat ovat superpitkiä eikä niitä edes tunnollisesti lyhennetä kuten täällä meillä.
Mallissa on omat riskinsä, mutta se on vapauttanut ruotsalaisten kotitalouksien varoja sijoittamiseen ja yleensä iloiseen kuluttamiseen. Kansankodin onnellisuusindeksi ei ole koskaan ollut huonoissa kantimissa.
Oma asunto on edelleen kullan kallis. On kuitenkin muitakin tapoja säästää ja kerryttää varallisuutta. Kysykää vaikka Ruotsin serkulta, matkailija muistuttaa.
Antti Oksanen
Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja.
