Eläkejärjestelmien tutkimus on moniulotteista. Laadukkaita tutkimuksia on laidasta laitaan eikä niin pientä aihetta ole, etteikö sitä kannattaisi tutkia. Vastikään törmäsin hyvin jännään tutkimukseen, joka käsittelee isoäidiksi tulemisen vaikutusta työn tarjontaan.

Suomessa oli vuonna 2011 noin 470 000 isoisää ja 600 000 isoäitiä, joiden lapsenlapsi oli alaikäinen. Suurin osa vanhemmista tulee isovanhemmaksi ennen lakisääteistä eläkeikää; 59-vuotiaista vähän yli puolella oli (alaikäinen) lapsenlapsi. Kun lapsi syntyy, liki 60 prosentilla syntyneistä oli neljä isovanhempaa ja keskimäärin noin 2,9 isovanhempaa.

Isovanhempia on siis määrällisesti paljon. Jos isovanhemmat perustaisivat puolueen, olisi se ylivoimaisesti Suomen vaikuttavin puolue. Koska mummeja ja vaareja on paljon, pienetkin muutokset isovanhemmuuteen vaikuttavissa tekijöissä ovat merkittäviä.

Tuoretta tutkimusta Itävallasta

Frimmel ym. (2017) kysyvät tuoreessa tutkimuksessaan kuinka paljon isoäidiksi tuleminen vaikuttaa isoäidin työn tarjontaan. Kysymys vaikuttaa epäolennaiselta, mutta itse asiassa isovanhempien suuri määrä tekee aiheesta kiinnostavan.

Etukäteen voidaan kuvitella kaksi vastakkaissuuntaista vaikutusmekanismia:

1) lapsenlapsen syntymän johdosta isoäidit vähentävät työntekoa tarjotakseen hoiva-apua tai

2) isoäidit pidentävät työuraansa tarjotakseen enemmän taloudellista tukea jälkikasvulleen.

Tutkijoiden mukaan on ex-ante epäselvää kumpi vaikutus dominoi.

Itävallassa lakisääteinen vanhempainvapaa kestää kaksi vuotta. Kotihoidon tukea ei ole olemassa. Outoa kyllä, äidin työn tekeminen jopa kielletään (sic!) ensimmäisen kahden kuukauden aikana synnytyksestä. Saman tyyppinen paternalistinen sääntö on myös Suomessa, jossa äidin on pakko jäädä äitiysvapaalle viimeistään 30 arkipäivää eli liki kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa.

Itävallassa hoiva on jaettu alle kolmevuotiaiden hoitolaitoksiin sekä 3–6-vuotiaiden Kindergarteneihin. Kindergarteneita on käytännössä joka puolella maata, mutta pienemmille lapsille tarkoitettuja hoivakoteja on vähemmän. Myös tämä elementti tuo mielenkiintoista vaihtelua Frimmelin ym. tutkimukseen.

Tutkijoiden mukaan kunnollista kausaalipäättelyn mahdollistavaa tutkimusta aiheesta ei juuri ole olemassa (mitä nyt pari paperia Yhdysvalloista). On kyllä jonkin verrankin olemassa tutkimuksia, jotka dokumentoivat huolellisesti lapsenlapsen olemassaolon ja isovanhemman työn tekemisen välisen yhteyden. Mutta.

Korrelaatio ei ole kausaalisuutta

Frimmelin ym. tutkimus argumentoi pystyvänsä osoittamaan kausaalisen yhteyden. Tutkijat käyttävät jokseenkin monimutkaista ekonometrista menetelmää ensimmäisen lapsen vaikutuksen mittaamiseen. Menetelmän nimi on ”Timing-of-Events” ja kehotan innostuneimpia lukijoita tutustumaan alkuperäisteoksen menetelmäkuvaukseen. Ensimmäistä seuraavien lasten syntymän vaikutusarviossa pitäydytään instrumenttimuuttujamenetelmissä.

Paperissa tehdään useita herkkyystestauksia ja keskustellaan erilaisista ongelmista mielestäni melko yksityiskohtaisesti. Olenkin taipuvainen pitämään kyseistä tutkimusasetelmaa ja siten myös kausaalista yhteytä uskottavana.

Tuloksia

Tulosten mukaan ensimmäisen lapsenlapsen syntymä vähentää työn tarjontaa 0,5 vuodella ja seuraavan lapsen syntymä keskimäärin 0,4 vuodella. Näyttää siltä, että isoäidit ajoittavat ”downshiftaamisensa” joko tyttären vanhempainvapaan loppumiseen tai vaihtoehtoisesti lapsenlapsen koulun aloitukseen, joka Itävallassa on 6–7 ikävuotta. Isoäidin työn tekeminen vähentyy siis erityisesti ajan hetkissä, jolloin se on taloudellisesti arvokkainta.

Työn tekemisen vähentäminen tapahtuu eritoten tapauksissa, jossa maantieteellinen etäisyys isoäidin ja lapsenlapsen välillä on pieni. Alle 30 minuutin ajomatkan päässä olevat isoäidit vähentävät työntekoaan vahvasti eli keskimäärin noin 1,6 vuodella ensimmäisen lapsenlapsen syntymän jälkeen. Mielenkiintoista kyllä, yli 1,5 tunnin ajomatkan päässä olevat isoäidit reagoivat kasvattamalla työn tarjontaansa keskimäärin noin puolella vuodella. Yksi selitys vaikutukselle voisi olla aikaisemmin mainittu halu tarjota rahallista tukea lapsenlapsen perheelle.

Yllättäen negatiivinen vaikutus työn tarjontaan on vahvempi kunnissa, jossa formaali lastenhoitoa on tarjolla (versus ei ole tarjolla). Niille perheille, jotka asuvat hyvien lastenhoitopalveluiden äärellä, ensimmäisen lapsen syntymän vähentävä vaikutus isovanhempien työn tarjontaan on keskimäärin luokkaa 0,6 vuotta. Sen sijaan huonompien mahdollisuuksien ympäristössä vähentävä vaikutus on noin 0,3. Ilmeisesti monet päiväkodit eivät tarjoa kokopäiväistä hoitoa alle 3-vuotiaille, joten isoäiti saattaa tarjota tärkeää ”osapäiväistä” tukea työelämään haluavalle äidille.

Viimeiseksi tutkijat tekivät analyysin erikseen korkea -ja matalatuloisille isoäideille. Ennakkoon voisi arvata, että matalalla tulotasolla ja kenties haastavammissa työolosuhteissa työn tekemisen kustannus on suurempi ja siten tälle ryhmälle vaikutus olisi suurempi. Näin ei kuitenkaan ole – mediaania korkeampituloiset isoäidit reagoivat hieman vahvemmin lapsenlapsen syntymään. Kenties tulos on seurausta korkeampituloisten isoäitien mahdollisuudesta vaikuttaa työaikaansa enemmän?

Johtopäätöksiä itävaltalaisten tutkimuksesta

Frimmel ja kumppanit motivoivat tutkimustaan Suomen kannalta hyvin ajankohtaisella tavalla. He nimittäin liittävät aiheen perhevapaauudistukseen ja alenevaan syntyvyyteen sekä eläkejärjestelmän rahoitukseen. Aika olennaisia aiheita myös Suomen näkökulmasta! Tässä pitää tosin todeta, että joskus tutkijoilla on taipumusta paisutella tulostensa tärkeyttä ja tässä on kenties vähän syyllistytty siihen.

Suomessa alle 3-vuotiaiden päivähoitojärjestelmä on todennäköisesti kattavampi kuin Itävallassa. Tältä osin isovanhempien työn tarjonta ei todennäköisesti reagoisi samalla tavalla kuin Itävallassa. Sen sijaan Suomessa piikki saattaisi olla kolmen ikävuoden kohdalla, jolloin kotihoidontuki lakkaa. Toinen piikki saattaisi löytyä (niin kuin Itävallassakin) koulu aloittamisen saranakohdasta.

Yhtä kaikki, trendit syntyvyydessä ja eläkkeelle jäämisessä näyttäisivät olevan yhteydessä toisiinsa. Isoäidit tukevat tyttäriensä ja miniöidensä työn tarjontaa auttamalla lastenhoidossa ja vähentämällä omaa työn tarjontaansa. Itävaltalaisten tutkimus alleviivaa sitä, että pohdittaessa esimerkiksi syntyvyyden vaikutusta työn tarjontaan, olisi hyvä huomioida vanhempien työn tarjontavaikutuksen lisäksi myös isovanhempien reaktio; vuositasolla 10 000 enemmän syntyneitä lapsia tarkoittaa Itävallan vaikutusarvioilla 5 000–10 000 henkilötyövuotta vähemmän isoäitien tekemää ansiotyötä.

Suomen kokoisessa maassa merkittävä vaikutus – melkein samaa mittaluokkaa aktiivimallin kanssa!

Yhdestä asiasta itävaltalaisten tutkimusta pitää moittia. Se ei oikeastaan lainkaan keskustele isoisien reaktioista. Aikaisemmasta tutkimuskirjallisuudesta voi toki päätellä, ettei vahvaa reaktiota tapahdu. Mutta siitä huolimatta ihmettelen miksei samaan vaivaan samoilla menetelmillä edes liitetteeseen dokumentoida vastaavia lukuja isoisille ja sitä kautta vahvisteta tätä johtopäätöstä.

Mauri Kotamäki

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Telan ekonomisti