Julkisessa keskustelussa on paljon huolissaan oloa. Työttömistä, jotka eivät pääse osille talouden nousukäänteestä. Soten vakiasiakkaista, joille julkisten palveluiden saatavuus on selviytymiskysymys.
Työttömyyden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidosta sietääkin keskustella, koska ne nielevät valtaosan yhteisistä verovaroista. Mutta yllättävän paljon ja vielä etukäteen kannetaan huolta ihmisistä, jotka ovat työuransa alussa ja elämänsä kunnossa.
Esimerkiksi asuntomarkkinoiden seuraavan romahduksen povataan alkavan siitä, kun lainakorot lähtevät pitkästä aikaa taas nousuun. Niin kuin ne jossain vaiheessa aina lähtevät. Paluu normaaliin lyö päin kokemattomien asuntovelallisten näköä.
Taustaoletus on se, että asuntolainoja nollakoroilla tankannut sukupolvi ei ymmärrä, että rahalla on – jopa useamman prosentin suuruinen – hinta. Kotitalouksien ylivelkaantumisesta huolestunut Finanssivalvonta haluaakin hinata lainakattoa alaspäin.
Samaan aikaan kasvaa huoli tällä vuosikymmenellä markkinoille tulleista (kaikenikäisistä) piensijoittajista. Tämä joukko kun on nauttinut vain historiallisen pitkästä kurssinoususta.
Jos sattui aloittamaan osakesijoittamisen vasta finanssikriisin jälkeen, on ollut vaikea epäonnistua. Miten untuvikolle käy, kun pörssikurssit kääntyvät pysyvämpään laskuun? Niin kuin ne aina jossain vaiheessa kääntyvät.
Alkuvuoteen osuneet Ahtiumin konkurssi ja Rovion osakkeen romahdus ovat itse asiassa parasta, mitä kokemattomalle osakesijoittajalle voi tapahtua. On parempi oppia hyvinä aikoina sijoittamiseen sisäänrakennetusta riskistä ja sen hallinnasta.
Normaalia taloudellista toimintaa ei voi kääriä kaikenkattaviin turvaverkkoihin. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda säännöt ja poistaa markkinoilta niiden rikkojat. Harmaata aluetta on valitettavan paljon, ja siellä saalistavat esimerkiksi kulutusluotottajat.
Vaurastumiseen ja siihen pyrkimiseen kuuluu kuitenkin omavastuu.
Vaan mistä kumpuaa taloudellinen uusavuttomuus, jonka täytyy olla muutakin kuin vain yleinen uskomus. Kaikilla on peiliin katsomisen paikka.
Koulutusjärjestelmän pitäisi saada putkesta ulos aktiivisia, tiedostavia taloustoimijoita, jotka ovat valmiita ottamaan asioista selvää. Taloudellinen eriarvoistuminen ei ratkea muokkaamalla opetussuunnitelmaa, vaan siten, että maksimoidaan oppilaiden osallistaminen kaikessa opetuksessa: kannustetaan haastamaan, argumentoimaan ja kommunikoimaan.
Omasta taloudestaan tietoiset, valveutuneet kansalaiset nostavat automaattisesti viranomaisviestinnän tasoa. Finanssipalvelujen kilpailukin toimisi paremmin, jos asiakas kykenee arvioimaan muitakin kuin tutun ja turvallisen kotipankin tarjoamia vaihtoehtoja.
Järjestöillä ja medialla on niin ikään tärkeä talouskasvattajan rooli. Tarkoitushakuisia ja valheellisia tiedontuottajia ilmestyy internetiin koko ajan lisää, jolloin vastuullisten toimijoiden on oltava entistäkin huolellisempia oman sisältönsä paikkansapitävyydestä ja tasapainosta.
Antti Oksanen
Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja.
