Mitä suomalaisuus on?
Ensiksi vanhoja vastauksia: suomalaisuus on lukuisien sotien ja kriisien karaisemaa realismia ja sitkeyttä, tinkimätöntä luterilaista työmoraalia, omintakeista kieltä ja kulttuuria, kovien luonnonolojen hiomaa määrätietoista työteliäisyyttä.
Olemme rehellisiä ja sanamme pitää. Me kyllä maksamme velkamme, vaikka kukaan muu ei niin tekisikään.
Ja niin edelleen.
Nämä ja monet muut perinteiset suomalaisuuden lähteet ja piirteet ovat toki edelleen olemassa ja myös vaikuttavat omaan käsitykseemme itsestämme.
Mutta toisaalta: paljon on viime vuosikymmeninä myös muuttunut.
Eristyneisyydestä ja ankarasta luonnosta kummunnut impivaaralaisuus alkaa olla muisto vain, yhä enemmän nostalgista kansanperinnettä kuin elävää todellisuutta.
Suomi on tänään yksi maailman avoimimmista maista ja kansantalouksista, jota ei erota muista ainakaan syrjään vetäytyminen.
Parhaimmat suomalaiset yritykset ovat jo pitkään olleet täysimittaisia globaaleja toimijoita, joiden pääkonttori on Suomessa ja toimintakenttänä koko maailma.
Sama pätee yhä enemmän myös kansaan.
Nuoret suomalaiset kasvavat luontevasti kosmopoliiteiksi – kielitaitoisiksi maailmankansalaisiksi, joita ei tosiasiassa enää maailmalla erota vanhan stereotypian mukaisesti ujouden ja vähäpuheisuuden perusteella.
Olemme useimmissa suhteissa niin kuin muutkin.
Kuitenkin suomalaisuudella on tänäänkin erityinen sisältö.
Kysymys nykysuomalaisuuden ytimestä tulee usein mieleeni, kun uutiset jatkuvasti kertovat Suomen sijoittuvan erilaisten kansainvälisen vertailujen kärkipaikoille.
Nykyisin uutinen olisi pikemminkin se, jos Suomi ei yllättäen olisikaan jossain vertailussa parhaiden joukossa.
Suomalaisuus on kenties muuttunut, mutta kuitenkin selvästi voimissaan. Nykysuomalaisuudessa täytyy siis olla jotakin, joka nostaa maamme jatkuvasti maailman kansakuntien kärkijoukkoon.
Minusta nykysuomalaisuuden yksi keskeinen ydin on yksinkertaisesti tapamme toimia. Sen voisi tiivistää yhteen sanaan: käytännönläheinen.
Meille ominaista on, että lähestymme ongelmia mutkattomasti, toimivia ratkaisuja hakien.
Sovittamattomia ristiriitoja ei hevin synny ja lähtökohtana on, että hommat hoidetaan tuloshakuisesti ja asiapohjalta.
Vahvat aatteelliset intohimot eivät ylipäätään tänä päivänä tunnu oikein olevan meitä suomalaisia varten, ellei sitten erityisen pitkälle vietyä pragmatismia lueta ideologiaksi.
Tämä kiihkoton käytännöllisyys näkyy kaikkialla suomalaisessa yhteiskunnassa, yhtä lailla julkisen sektorin ja yritysten toiminnassa, kuin työelämässä ja politiikassakin.
Toimiva hallitus saadaan vaalituloksesta riippumatta aina kasaan, eikä sovittamattomia ideologisia blokkirajoja juuri tunneta.
Ero vaikkapa länsinaapuriimme on selvä. Ruotsissa ei demareita ja porvareita ole saatu samaan hallitukseen ja vaa’ankieliasemassa olevien maahanmuuttokriittisten ruotsidemokraattien hallitusovi pysyy jatkuvasti suljettuna. Mieluummin muodostetaan vaikka vähemmistöhallitus kuin noustaan aatteellisista poteroista.
Turha meidän suomalaisten on käytännönläheisestä sopuisuudestamme erityisesti tuhkaa päällemme kaataa. Tulos ratkaisee ja sehän on monesti ollut kiistatta kansainvälisesti vertailtunakin mallikelpoista.
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja.
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 24.1.2018.
