KARON PÖRSSI Kun pörssilistatun Talvivaaran Kaivososakeyhtiön operatiivinen tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo asetettiin viime viikolla konkurssiin, pörssi-Talvivaaran noteeraus Helsingin pörssissä keskeytettiin. 80 000 osakkeenomistajaa saa jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei ole tiedossa, milloin osakkeen kaupankäynti jatkuu.
Julkisessa keskustelussa kaivosyhtiöön rahojaan laittaneita pidetään helposti höynäytettävinä höpsöinä, jotka haaveilevat äkkirikastumisesta ja luulevat pörssiä pelikasinoksi. Talvivaaraa on toisaalta syytetty liian optimististen arvioiden antamisesta ja siten sijoittajien harhaanjohtamisesta.
On kiistattomasti totta, että Talvivaara on ollut erittäin huono sijoitus lähes kaikille yhtiöön uskoneille ja viime vuosina osaketta pörssistä ostaneille (käsittelun sijoittajien kiinnostumista Talvivaarasta tällä palstalla muutama kuukausi sitten). Katastrofi se on ollut niille kainuulaisille, jotka ovat menettäneet Talvivaaran vaikeuksien vuoksi työpaikkansa, yhtiön osakkeisiin sijoittamansa rahat ja lisäksi mökkiympäristöään. Selvältä tuntuu sekin, että Talvivaarassa on laiminlyöty ympäristöturvallisuutta ja aiheutettu leväperäisyydellä tuhoa luonnolle.
Tekeekö se silti Talvivaara-sijoittajista typeryksiä? Sijoitus voi tekohetkellä vallitsevien olojen, tietojen ja perusteltujen ennusteiden valossa olla järkevä, vaikka myöhempi pörssikurssikehitys osoittaisi sen hölmöksi.
Olin mietiskellyt näitä jo ennen kuin tapasin kollegani Marko Erolan, joka on kirjoittanut suurta ennakkokiinnostusta keränneen kirjan Talvivaarasta. Kirja ilmestyy lähiviikkoina. Erola itsekin on sijoittanut Talvivaaraan ja hävinnyt muutaman kuukauden palkkaa vastaavan summan.
Milloin ja miksi sijoitit ensimmäisen kerran Talvivaaraan, Marko Erola?
"Sijoitin Talvivaaraan syksyllä 2012 osakekurssin alitettua kaksi euroa. Omistajan onnea kesti vain runsaan kuukauden, kun kipsisakka-altaaseen tuli vuoto. Olin seurannut Talvivaaraa pitkään, ja minusta yhtiön ongelmia oli liioiteltu. Nyt tiedän, etten täysin ymmärtänyt yhtiön vesiongelman laajuutta enkä varsinkaan sitä, miten hankalaa veden poistaminen olisi. Putoavaan puukkoon tarttuminen oli amatöörivirhe."
Sijoittajilla on tapana syyllistyä siihen, että pidämme kiinni huonoista sijoituksista ja toivomme, että asiat paranevat. Kun huonoja uutisia niin yhtiöstä kuin ympäröivistä markkinoista alkaa tulla, kurssi tuntuu jo hinnoitelleen ne ja enemmänkin. Tappiolla myyminen on psykologisesti hankalaa. Väitätkö kirkkain silmin, että teit järkeviä tilanneanalyyseja etkä syyllistynyt ylioptimismiin?
"En väitä. Talvivaaran ongelmat ovat osoittautuneet paljon monisyisemmiksi kuin tuolloin ymmärsin. Olisi pitänyt perehtyä paremmin vesiongelman juurisyihin ja silloisesta ympäristöluvasta aiheutuneeseen dilemmaan. Ja mitä luopumisen vaikeuteen tulee, pidin kiinni osakkeistani sakka-altaan vuodosta huolimatta ja osallistuin vielä kevään 2013 antiin."
Espoon käräjäoikeus asetti Talvivaara Sotkamon konkurssiin. Pörssi-emo vielä sinnittelee hengissä, vaikka sen noteeraus on keskeytetty. Miten uskot Talvivaaran käyvän? Saako yhtiö rahoitusta, jatkuuko toiminta?
"Olen koko ajan uskonut, että järki voittaa ja rahoitus järjestyy. Vuosien virittelyn jälkeen Sotkamossa on nyt hyvin toimiva kaivos, joka tarvitsee vain pari uutta liuotuskasaa ollakseen kannattava. Talvivaaran kassavirrat skaalautuvat todella hurjasti tuotantovolyymin mukana, ja nykyinen nikkelinhinta on aivan riittävä. Sijoittajille Talvivaara on optio, jossa voisi pienellä rahalla hävitä pienen rahan tai voittaa todella ison rahan."
"Jos markkinarahaa ei löydy, toivon valtion ymmärtävän kaivoksen potentiaalin. Minä ja kymmenettuhannet Talvivaara-sijoittajat emme rahoittaneet kaivoksen ongelmien ratkaisua huomataksemme, että valtio hylkää kaivoksen nyt, kun se on vihdoin toimii."
Olet seurannut tarkasti myös Talvivaara-uutisointia niin silloin, kun yhtiö keikisteli Kainuun kasvutähtenä, kuin myös kipsisakka-altaan vuotoa seuranneen kujanjuoksun aikana. Millaisen todistuksen annat meille toimittajille?
"Toimittajat jätän luokalle paria poikkeusta lukuun ottamatta. Talvivaara-uutisointi on ollut räikeän virheellistä ja asenteellista. Asioita ei ole suhteutettu, ja syiden sijaan on etsitty syyllisiä. Talvivaara on ollut median musta aukko, josta mikään myönteinen ei ole päässyt ulos. Toivon, että kirjani synnyttää kriittistä keskustelua journalistien keskuudessa."
Suuromistajat ostivat lisää
Talvivaaran suurimpien omistajien joukossa moni on lisännyt omistustaan tuntuvasti lokakuun aikana, juuri ennen Talvivaara Sotkamon asettamista konkurssiin. Nordean ja etenkin SEBin hallintarekisterissä olevien osakkeiden määrä on laskenut, kun taas Handelsbankenin ja Dansken hallintarekistereissä on enemmän osakkeita kuin kuukausi sitten. Kokonaisuudessaan hallintarekistereissä olevien osakkeiden osuus Talvivaaran osakkeista pieneni lokakuun aikana 0,11 prosenttiyksiköllä.
Talvivaaran suuromistajista suhteessa eniten osakemääräänsä on lisännyt Kaj-Johan Bollström, joka on lokakuussa ostanut 960 000 osaketta ja nostanut osakemääränsä tasan kahteen miljoonaan. Sillä heltiää omistajaluettelossa 21. sija, kun hallintarekisteröidyt osakkeenomistajat niputetaan yhteen pankeittain. Talvivaaran 19. suurin osakkeenomistaja Mauno Turunen on kasvattanut omistustaan 600 000 osakkeella 2,3 miljoonaan.
Ostojaan jatkoi myös Talvivaaran 12. suurimmaksi omistajaksi viidellä miljoonalla osakkeellaan noussut Ilmari Uusitalo. Uusitalo kohosi Talvivaaran suuromistajien joukkoon toukokuussa.
Talvivaaran sadan suurimman omistajan joukossa on vain kolme henkilöä, joiden osakemäärä on laskenut lokakuun aikana.
Viikon trio: Talvivaaran herrat
Pörssilistatun Talvivaaran Kaivososakeyhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat:
Osaketta | % | |
1. Solidium | 318 329 000 | 15,18 |
2. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö | 190 615 000 | 9,09 |
3. Pekka Perä | 74 603 895 | 3,56 |
Lähde: Talvivaara. Tilanne: 31.10.2014.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Nostokuva: Talvivaara kuva-arkisto