KARON GRILLI Onko sijoitussalkkuni alkuunkaan sellainen kuin sen toivoisin olevan? Vuodenvaihde on luonteva aika tarkastaa salkun sisältö ja laatia suunnitelmat salkun saattamiseen oikeille raiteilleen.
Kasasin vuodenvaihteessa neljässä osassa olevan osakesalkkuni yhdelle taulukkolaskentaohjelman sivulle ja sain näin näkymän osakeomistusteni kokonaisuuteen. Poistin suorien osakeomistusten joukosta pörssinoteeratut indeksirahastot ja näin sain näkymän osakepoimintasalkkuuni.
Yllätyin. Hämmästyin. Järkytyin. Ilahduinkin.
Järkytyksestä toipuessani keräsin oman salkkuni avauksesta opit muistilistaksi itselleni ja yleisemminkin sovellettavaksi. Yritän muistaa noudattaa niitä – mutta niin lupaan joka vuodenvaihteessa saman harjoituksen tehdessäni.
Laajempi ja yksityiskohtaisempi katsaus osakesalkkuuni Karon Grillin jaksossa.
Havainto 1:
Epätasapaino ”järkevässä salkussa”
Ensimmäinen ja järkevän taloudenhallinnan kannalta painavin havainto tulee kuitenkin suorien osakesijoitusten salkun ulkopuolelta.
Olen antanut itselleni luvan leikitellä suorilla osakesijoituksilla, koska salkun perusta on kuitenkin sijoitettu osakeindekseihin indeksirahastojen ja pörssilistattujen indeksirahastojen avulla. Näin altistun passiivisesti maailman osakemarkkinoiden kehitykselle.
Katinkontit! Olen ostellut myös osakeindeksejä poimimalla sen sijaan, että olisin pysytellyt edes suunnilleen siinä koostumuksessa, jota olen kavereille suositellut: neutraalin eli suunnilleen maailman osakemarkkinoiden mukaiset riskit ja tuotot saa jakamalla rahansa S&P 500:een, Eurooppaan ja kehittyville markkinoille kohdistuviin indeksirahastoihin, vaikkapa suhteessa 70–20–10.
Omassa salkussani kehittyvät markkinat ovat selvässä ylipainossa ja Yhdysvallat valitettavan selvässä alipainossa neutraaliin osakemarkkina-allokaatioon verrattuna.
Kehittyville markkinoille joko yksittäisten kehittyvien maiden indekseihin tai kehittyville markkinoille yleisesti sijoittavien indeksisijoitusten paino on suurempi kuin Yhdysvaltojen, vaikka Yhdysvaltojen osuuteen laskee suoraan Yhdysvaltoihin kohdistuvien indeksisijoitusten lisäksi Yhdysvaltojen osan kehittyneille markkinoille sijoittavista tuotteista.
Muutamat suorat yhdysvaltalaisiin osakkeisiin tekemäni sijoitukset eivät muuta tätä epäsuhtaa.
Yhdysvaltojen alipaino suhteessa maailman osakemarkkinoihin on eniten salkkuni tuottoon vaikuttanut tekijä.
Havainto 2:
Laaja salkku ei välttämättä ole hajautettu
Suorien osakesijoitusten salkussani on noin 70 eri osaketta. Se on järjettömän paljon.
Tuolla rivien määrällä hajautuksen luulisi olevan kunnossa, mutta osakelajien lukumäärä ei kuitenkaan kerro kuin yhtiökohtaisen riskin hajautumisesta. Jo ensi silmäyksellä huomaa, että osakepoimintojeni kokonaisuus on vino kuva markkinasta.
Ensinnäkin tietysti suomalaisyhtiöiden paino on suuri, mutta sen pystyn selittämään itselleni informaatioetumatkalla tai ainakin sen illuusiolla.
Ihan vakava perustelu on se, että tunnen suomalaiset yhtiöt paremmin kuin muut, mikä taas johtuu siitä, että olen pyörinyt niiden parissa enemmän tai vähemmän aktiivisesti neljännesvuosisadan.
Sen lisäksi tutustun ulkomaisiin yhtiöihin aina pinnallisemmin kuin suomalaisiin.
Toiseksi osakevalinnoissa näkyy selviä vinoumia sijoitustyylien ja toimialojen suhteen.
Tykkään ostaa tarjouksesta. Osakemarkkinoilla tämä taipumus johtaa siihen, että kerään salkkuuni sellaisia yhtiöitä, joita pidän edullisina.
Tämä ei välttämättä tarkoita esimerkiksi matalaa p/e-lukua, koska arvioin edullisuutta useilla mittareilla, mutta joka tapauksessa salkkuni näkyy painottuvan niin sanottuihin arvoyhtiöihin. Sellainen on esimerkiksi salkkuni suurin yksittäinen omistus Nordea.
Koen olevani huono arvailemaan syklien vaiheita ja ajoittamaan ostoja ja varsinkaan myyntejä syklien mukaan. Vaikka toiseksi suurin yksittäinen sijoitukseni onkin UPM-Kymmene, Helsingin pörssin yleiseen toimialajakaumaan verrattuna sykliset toimialat ovat alipainossa.
Salkussani ei juuri ole nopeasti kasvavia yhtiöitä. Etenkin kansainväliseen indeksipainoon verrattuna informaatioteknologian yhtiöt ovat jäätävässä alipainossa.
Havainto 3:
Ylihajauttaminen johtaa välinpitämättömyyteen
Suorien osakesijoitusten salkussani lähes neljänkymmenen rivin paino on alle yksi prosentti. Kuuden omistuksen paino on alle 0,1 prosenttia.
Tällaisilla omistuksilla ei ole käytännön merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun osakepoimintasalkkuni suurimman omistuksen Nordean paino on reilut yhdeksän prosenttia, Nordean yhden prosentin kurssiliike vaikuttaa saman verran kuin vajaan 0,1 prosentin rivin nollautuminen tai kaksinkertaistuminen vaikuttaisi.
Mitättömät rivit pitäisi osata siivota pois salkusta – tai ostaa niitä lisää.
Kun jollakin omistuksella ei ole käytännön merkitystä, sen seuraamiseen ei kannata käyttää aikaa.
Tämä on omiaan johtamaan siihen, että salkkuun jää roikkumaan huonosti menestyviä yhtiöitä, joiden arvo vain laskee ja laskee. Tämä vaara on erityisesti silloin, kun salkkuun poimii matalan arvostuksen osakkeita, joiden uskoo – tai ainakin toivoo – nousevan yhtiön saatua asiansa kuntoon.
On ilmeistä, että poikkeuksellisen matalan arvostuksen yhtiöissä koko pääoman menettämisen riski on selvästi suurempi kuin laatuyhtiöissä. Siksi on aivan perusteltua jättää tällaisten yhtiöiden paino pieneksi. Mutta jos yhtiöitä on niin paljon, ettei niiden kehitystä tule seurattua, niitä on liikaa.
Havainto 4:
Salkku kertoo tappelusta mielenliikkeitä vastaan
Mitättömien rivien siivoamatta jättämiselle on pari inhimillistä selitystä.
Ensinnä varsin kevyellä painolla olevien osakkeiden arvostukset ovat tyypillisesti varsin matalia. On siis mahdollista, että jollakin taikaiskulla niiden kurssit voisivat nousta tuntuvastikin.
Näin mieli tapaa toimia: vääräksi osoittautunut sijoituspäätös valuu ja valuu ja arvostukseen perustuva sijoitusidea tuntuu säilyvän – joskin kaiken aikaa matalammalla absoluuttisella tasolla.
Jos tällaisen osakkeen myy ja pian myynnin jälkeen yhtiön osakekurssi nousee, se harmittaa, vaikka euromääräinen saamatta jäänyt voitto onkin mitätön.
Toiseksi tapaan katsoa salkkuani kokonaisuutena vuodenvaihteen tienoilla, usein vuoden lopulla. Silloin rivien siivoaminen tuntuu hölmöltä, sillä joulukuussa rupuisimpia ja vähän vaihtuvia lappuja tapaavat myydä muutkin, minkä seurauksena tammiralli tarttuu niihin usein kaikkein voimakkaimmin.
Niitä pitäisi siis myydä ennemmin tammikuun lopussa kuin alussa. Mutta muistaako asiaa enää kuukauden kuluttua? Varsinkaan kun myynnillä ei ole euromääräistä vaikutusta kokonaisuuden kannalta ja vahvistettavista tappioista koituvat verohyödytkin ovat kaukana tulevaisuudessa.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa grillinpitäjä.