veronmaksajat.fi

RAHAT

Fodelia haluaa kukistaa keskuskeittiöt – ”Kun pääsemme keskustelemaan talousjohdon kanssa, olemme vahvoilla”

Fodelia haluaa kukistaa keskuskeittiöt – ”Kun pääsemme keskustelemaan talousjohdon kanssa, olemme vahvoilla”
22.5.2024

KARON GRILLI Fodelia on pieni kala isossa lammessa ja iso kala ahtaassa purkissa. Valmisruokia lähinnä suurtalousasiakkaille valmistavan Feelian edessä aukeaa Suomessa miljardien eurojen potentiaalinen markkina. Fodelia Retail -yksikön suurin bisnes Real Snacks taas on kategorian ”Manner-Suomessa sijaitsevat perunalastutehtaat” ainut edustaja.

Luonteeltaan erilaiset liiketoiminnot lyötiin yhteen juuri ennen kuin Fodelia listautui Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle vuoden 2019 lopulla. Silloin Fodelia kertoi olevansa elintarvikeyritysten holdingyhtiö, jonka portfolioon kuuluivat tuolloin juuri Feelia ja Real Snacks. Sittemmin Fodelia on laajentanut yhtiöjoukkoaan muutamalla pienellä yritysostolla.

Viime viikolla Fodelia kertoi julkisuuteen uuden strategiansa. Yhtiö muuttaa suuntaansa ”aktiiviseksi elintarviketeolliseksi toimijaksi”. Viitettä ilmassa olevasta muutoksesta oli saatu huhtikuun lopulla, jolloin Fodelia kertoi myyvänsä Perniön Liha -brändillä myytäviä tuotteita koskevan liiketoiminnan ja Helsingin Makkaratehdas -brändillä myytäviä tuotteita koskevan liiketoiminnan.

Strategianmuutos ei toimitusjohtaja Mikko Tahkolan mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, että Fodelia keskittyisi Feelia-liiketoimintaan ja hankkiutuisi eroon myös naksuistaan ja pitaleivistään.

”No ei nyt sentään!” Tahkola huudahtaa Karon Grillissä.

”Me näemme snacks-markkinan äärettömän mielenkiintoisena jatkossakin, ja se tulee olemaan osa meidän tekemistä. Tiedämme, että siinä markkinassa on myös mahdollista kasvaa ja tehdä hyvää tulosta. Näemme, että meillä on siinä jotain enemmän kuin muilla.”

Yhdellä sopimuksella kaksinumeroinen kasvu

Fodelian kahdesta liiketoiminnasta kasvun, kannattavuuden ja sijoitustarinan osalta kiinnostavampi on valmisruokavalmistaja Feelia. Feelia teki viime vuonna 26,5 miljoonan euron liikevaihdon, ja kuluneen vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi kolmanneksen.

Kasvulle hyvän pohjan tuovat kaksi viime vuoden lopulla solmittua sopimusta yksityisten päiväkotiketjujen kanssa. Niistä suurempi, Pilke-päiväkotien sopimus, tuo vuositasolla neljän miljoonan euron liikevaihdon. Kun liikevaihto on absoluuttisesti vielä pienenlaista, yksittäinen sopimus pystyy antamaan selvästi kaksinumeroisen kasvuprosentin.

Viime viikolla järjestämässään pääomamarkkinapäivässä Feelia vihjasi allekirjoittamista vaille olevasta sopimuksesta sairaalatoimijan kanssa. Uutta asiakkuutta varten Feelia teki yli kuusikymmentä uutta tuotetta, jotka tulevat tietenkin tarjolle myös muille asiakkaille, osin myös kuluttajamyyntiin ja muille asiakkaille – Tahkola itse on ihastunut vuohenjuustopastaan.

”Se on meille merkittävä päänavaus sairaalamarkkinaan”, Tahkola sanoo.

Aiemmin Feelia on palvellut sairaala-asiakkaita yksittäisillä tuotteilla.

”Näemme että siellä on mielenkiintoinen markkina”, Tahkola sanoo.

”Sote-uudistus muutti ruokahuoltomarkkinaa todella merkittävästi. Hyvinvointialueiden ruokapalveluiden ulkoistus on vasta alkumetreillä.”

Kuluttaja-asiakkaita Feelia palvelee Fodelia Retail -yksikköönsä kuuluvan verkkokaupan kautta. Verkkokaupan myynti laski viime vuonna selvästi. Kertaalleen tilaamaan saadut asiakkaat eivät ole tilanneet uudelleen, eivät ainakaan sitä tahtia kuin aiemmin.

”Emme ole siinä onnistuneet, se on selvä. On asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Toimintaympäristön muutoksiin ei voi vaikuttaa. Ruuan verkkokauppa on laskenut. Silläkin on merkitystä, että kuluttajien ostovoima on laskenut”, Mikko Tahkola sanoo.

Valttina ruokalistakierron kattava tarjonta

Feelia hehkuttaa käyttämäänsä autoklaaviteknologiaa, jonka ansiosta tuotteet säilyvät avaamattomina varsin pitkään, puolisen vuotta. Tämä auttaa asiakaskeittiöitä hävikin hallinnassa: jos oppilaista suuri osa meneekin tänään koulun ulkopuolelle hampurilaiselle, kylmiössä odottavan lämmittämättömän ruuan voi käyttää sitten, kun sitä on taas tarjolla.

Säilyvyys ja ruokahävikin vähentäminen on eittämättä valtti, mutta Feelian autoklaaviteknologiaan liittyvä patenttikin umpeutuu muutaman vuoden kuluttua. Riittääkö siitä kilpailueduksi? Vai onko kilpailuetu jossain muualla?

Feelian ratkaisu säästää rahaa ja työvoimatarvetta verrattuna julkisen puolen perinteiseen malliin, jossa ruoka valmistetaan keskuskeittiössä ja jaellaan sieltä yksiköihin, jotka tarjoilevat sapuskan ruokailijoille. Mikko Tahkola huomauttaa, ettei asiakas pääse pois keskuskeittiöinvestoinnista ja kaikesta siihen liittyvästä rakenteesta, jos hän ei tilaa kaikkea ruokaa lämmittämistä vaille olevana.

Elintarviketukun sivuilla Feelian lihaperunasoselaatikon rinnalla on Saarioisten lihaperunasoselaatikko suunnilleen samankokoisessa pakkauksessa lämmittämistä vaille. Feelian lohikeiton vieressä taas komeilee Kokkikartanon lohikeitto. Yhtä lailla asiakas voi tyrkätä uuniin kilpailijan tuotteen, eikä silloinkaan tarvita keskuskeittiötä.

”Olemme ainut toimija tässä markkinassa, joka pystyy tarjoamaan kuuden viikon kiertävän ruokalistan sekä tavanomaisille tuotteille että kasvistuotteille”, Mikko Tahkola sanoo.

Feelia on myös tehnyt tuotteidensa käyttämisen ja tilaamisen helpoksi. Ruokittavien suiden määrän perusteella laskuri kertoo asiakkaalle, kuinka paljon ruokaa tarvitaan, ja tilauksen edetessä asiakas näkee annoksen hinnan. Ja jos AVI:n tarkastaja pyytää selvittämään, ovatko asiakkaat saaneet tiettynä ajanjaksona riittävästi proteiinia, järjestelmä kertoo Tahkolan mukaan senkin.

Prosessien helpottaminen tuo hyötyjä ja ajansäästöä, jota ei välttämättä osata laskea tai tulla laskeneeksi. Saavutettavat säästöt ovat Feelialle tärkeä valtti.

”Silloin kun pääsemme keskustelemaan kaupungin talousjohdon tai kaupunginjohtajan kanssa, olemme vahvoilla”, Tahkola sanoo.

Kiisselit aterian kylkeen

Yksi Fodelian viimeaikaisista yritysostoista on kuopiolainen suurtalousasiakkaille mehuja, soseita ja juoma-annostelijoita myyvä Marjavasu, joka tunnetaan paremmin Delimax-brändistään. Fodelia osti sen syksyllä 2022. Liikevaihto on kasvanut hyvin, joskin edelleen ollaan neljän miljoonan euron pinnassa.

Fodelian omistusaikaa Marjavasussa on kehitetty kiisselireseptiikkaa. Kuluvan vuoden aikana yhtiö ryhtyy valmistamaan kiisseleitä, joita on epäilemättä helppo tarjota ja myös saada kaupaksi Feelian asiakkaille.

Toinen listautumisen jälkeinen yritysosto, Fodelia Retailiin kuuluva pitaleipiä valmistava Pitafactory, sen sijaan tuntuu sopivan Fodelian pakettiin yhtä luontevasti kuin makkarat, joista hankkiuduttiin eroon.

Kohti sataa miljoonaa

Strategiapäivityksensä yhteydessä Fodelia uudisti taloudelliset tavoitteensa. Yhtiö pyrkii vuotuiseen noin 20 prosentin liikevaihdon kasvuun, jolloin vuoden 2028 liikevaihdon tulisi olla yli sata miljoonaa euroa. Aiemmin sama liikevaihtoluku oli tarkoitus saavuttaa jo vuonna 2026.

Liikevoittotasoaan yhtiö pyrkii nostaman asteittain niin, että se vuonna 2028 ylittäisi kymmenen prosenttia.

Millaisia investointeja tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan?

Investointitarve riippuu luonnollisesti siitä, mistä kasvu tulee. Mikko Tahkolan mukaan Feelian Pyhännän tehtaan tuotannon pystyy suunnilleen tuplaamaan ilman tehtaan laajentamista – koneita ja laitteita toki täytyy uusia. Real Snacksin puolella sipsejä kuitenkin ajetaan kolmessa vuorossa. Toisen tuotantolinjan ostaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi, jos snacksien kasvu lähtee kiihtymään.

”Kokkolassa [Feelian pienempi tehdas] meillä on vähän paineita tehtaan osalta. Samoin Kuopiossa [Marjavasu] mietitään, mitä tehdään. Olen aika vakuuttunut siitä, että ilman massiivisia investointeja päästään sataan miljoonaan”, Tahkola sanoo.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut grillinpitäjä. Karon Grilli -haastattelu on tehty yhteistyössä Fodelian kanssa. Yhtiö maksaa osallistumisesta ohjelmaan mutta ei vaikuta siinä esitettyihin kysymyksiin.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti