KARON PÖRSSI Indeksisijoittaminen on ollut 2000-luvun suuri varainhoitotrendi. Indeksisijoittaminen on yhtiövalinnan osalta passiivista, sillä indeksisijoittaja ei valitse yksittäisiä osakkeita (tai korkopapereita, tai raaka-aineita) vaan kohdemarkkinan.
Indeksisijoittajan välineitä ovat indeksirahastot. Indeksirahasto omistaa arvopapereita samassa suhteessa kuin ne ovat rahaston kohdeindeksissä. Koska indeksirahaston salkunhoitajalta ei kulu aikaa sijoituskohteiden analysoimiseen, indeksirahastojen kulut eli hallinnointipalkkiot ovat yleensä selvästi matalammat kuin aktiivisesti hoidettujen perinteisten sijoitusrahastojen.
Indeksirahastoja on tarjolla niin pankissa merkittävinä rahastoina kuin pörsseistä ostettavina pörssilistattuina rahastoina eli etf:inä (exchange-traded fund).
Indeksisijoittamisen yleistyminen on nostanut esiin myös varoittavia ääniä. Keräsin kahdeksan usein kuultua indeksisijoittamiseen liitettyä väitettä ja pyysin varainhoitaja Viggo Löfgreniä indeksisijoittamiseen erikoistuneesta Index Varainhoidosta kommentoimaan niitä. Väitteissä keskitytään osakerahastoihin, jotka ovat yksityissijoittajien yleisin indeksisijoittamisen väline.
1. Indeksituotteiden likviditeetti on hyvä, joten ne ovat ensimmäisiä tuotteita, joista suursijoittajat vetävät rahansa pois alentaessaan osakepainoa. Markkinapaniikissa tämä syventää indeksiyhtiöiden kurssilaskua. Tällaisia tilanteita on ollut ja on jatkossa vielä enemmän, kun indeksituotteet valtaavat enemmän ja enemmän sijaa markkinoilta.
"Sijoittajat käyttävät eri välineitä halutessaan säädellä riskitasoaan, muun muassa etf:iä ja indeksifutuureja, jotka ovat markkinoiden likvideimpiä tuotteita, sekä tietenkin myös markkina-arvoltaan suurimpien yhtiöiden osakkeita."
"Kaikkein likvideimmät indeksituotteet ovat rakenteeltaan markkina-arvopainotettuja, jolloin näitä tuotteita myydessä myyntipaine kohdistuu samassa suhteessa kaikkiin kyseisen markkinan osakkeisiin. Eli tämä on itse asiassa markkinavaikutuksen näkökulmasta neutraali tapa säätää osakepainoa."
"Indeksisijoittamisen suosion kasvu ei kuitenkaan tarkoita indeksiyhtiöiden kurssiliikkeiden suurentumista, sillä indeksisijoittajat tyypillisesti eivät ole niitä, jotka paniikkipäivänä ovat painamassa punaista nappulaa."
2. Ilmiö tuntuu erityisesti pienillä markkinoilla kuten Suomessa: OMXH25-indeksin vähiten vaihtuvat osakkeet eivät ole järin likvidejä. Sijoittajat eivät ymmärrä tätä ostaessaan ja myydessään reunamarkkinoiden indeksirahastoja tai etf:iä. Siksi he eivät pelkästään vaikuta markkinoihin vaan myös häviävät rahaa.
"Useissa indekseissä on mukana myös yhtiöitä, joiden likviditeetti ei ole erityisen hyvä. Mutta näiden yhtiöiden paino on harvoin kovin suuri. Esimerkiksi OMXH25-indeksin vähiten likvideillä yhtiöillä käydään kuitenkin joka päivä kauppaa usean miljoonan euron edestä, ja näiden yhtiöiden paino indeksissä on vain yksittäisiä prosentteja tai prosentin kymmenyksiä. Näin ollen tuntuvammatkaan indeksimyynnit eivät juuri heilauta yksittäisen yhtiön kurssia."
"Kun sijoittaja käy kauppaa etf:illä (tai indeksifutuureilla), ratkaiseva tekijä ei ensisijaisesti ole yksittäisen yhtiön likviditeetti vaan valitun tuotteen likviditeetti. Tällaisen pörssikaupan yhteydessä rahaston omistukset eivät muutu eikä yhdenkään yhtiön osake vaihda omistajaa. Tilanne muuttuu, mikäli etf:ää ostetaan tai myydään suuremmilla summilla, jolloin markkinatakaajat saattavat ostaa indeksin osakkeita ja luoda uusia rahasto-osuuksia.
3. Indeksituotteilla on taipumus puhaltaa kuplia suuremmiksi, koska niiden on pakko ostaa yliarvostettuja korkeimman markkina-arvon osakkeita puntaroimatta arvostuksen järkevyyttä tai pikemminkin järjettömyyttä.
"Tämä on väittämä, joka nousee epäsäännöllisesti uudestaan pinnalle, vaikka sille ei mielestäni ole perusteita. Mahdolliset kuplat syntyvät aina aktiivisten sijoittajien toimesta, sillä nämä määrittävät kunkin yhtiön markkina-arvon. Indeksisijoittajat luottavat siihen, että markkinat ovat tehokkaat ja oikein hinnoitellut."
"Vaikka indeksisijoittamisen suosio on ollut hyvässä kasvussa, edustaa se edelleen kohtalaisen pientä osaa koko osakemarkkinasta (joidenkin arvioiden mukaan noin 15 prosenttia). Lisäksi kasvun rahavirrat ovat suurimmilta osin peräisin kalliista kaappi-indeksoivista aktiivisista rahastoista, jolloin tiettyyn markkinaan ei voi sanoa tulleen 'uutta' rahaa. Koska suurin osa varoista seuraa markkina-arvopainotettuja indeksejä, niiden kasvu ei erikseen suosi jotain tiettyä yhtiötä eikä siten voi aiheuttaa vääristymiä yksittäisiin yhtiöihin."
4. Passiivisen sijoitustuotteen ei pitäisi seurata markkina-arvopainotettua indeksiä vaan ennemmin koria, jossa osakkeilla on keskenään suunnilleen samat painot.
"Tasapainotettuja (equal weight) indeksituotteita löytyy jonkin verran, ja ne ovat mielestäni järkeviä tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi, mikäli haluaa sijoittaa tiettyyn niche-toimialaan tai jonkin megatrendin yhtiöihin, jossa kenties muutama yksittäinen yhtiö on markkina-arvoltaan hallitseva, valittuun nicheen voi päästä paremmin kiinni tasapainotetulla tuotteella."
"Mutta toisin kuin markkina-arvopainotetuissa tuotteissa, tasapainotettujen tuotteiden suuri suosio voi ainakin teoriassa aiheuttaa vääristymiä yksittäisten yhtiöiden hinnoitteluun, mikäli pieneen yhtiöön kohdistuu epäluonnollisen indeksipainon takia merkittävästi kysyntää."
5. Indeksisijoittaminen on luuserin strategia: indeksisijoittaja valitsee häviämisen indeksille sen sijaan että yrittäisi voittaa sen.
"Kai tämän voisi sanoa pitävän paikkansa: indeksisijoittaja määritelmällisesti pyrkii indeksin tuottoon ja todennäköisesti kulujen jälkeen jää sille aavistuksen. Mutta tyytymällä markkinatuottoon, indeksisijoittaja pitkässä juoksussa päihittää valtaosan kaikista muista sijoittajista. Luuserista tulee siis voittaja. Sijoittajan suurin riski on usein sijoittaja itse."
"En ole itse koskaan oikein ymmärtänyt miksi pitäisi käyttää valtavasti aikaa ja energiaa siihen, että voittaisi jonkin indeksin, kun kuitenkin tässä onnistuminen on erittäin vaikeaa ja onnistuessaan se usein johtuu joko sattumasta tai suuremmasta riskinotosta."
6. Kun indeksin koostumus vaihtuu, indeksiin nousevien osakkeiden kurssit nousevat ennen muutoksen tapahtumista ja indeksistä poistuvien osakkeiden kurssit laskevat ennen kuin ne poistuvat indeksistä. Siksi indeksisijoittaja häviää joka kerta, kun indeksiä muutetaan.
"Indeksimuutokset kohdistuvat yleensä markkina-arvoltaan pienimpiin yhtiöihin, jolloin vaikutus indeksisijoittajalle on lähes mitätön."
"Tutkimuksissa on tosiaan havaittu, että indeksiin lisättävän yhtiön kurssi nousee aavistuksen verran sinä päivänä, kun tieto lisäyksestä julkistetaan. Mutta itse tapahtumapäivänä ilmiötä ei ole tai on selvästi pienempi. Tämä on loogista, sillä markkinat ovat tuolloin jo hinnoitelleet uuden tiedon ja sen vaikutuksen."
7. Jotkin etf:t ovat hyvin aggressiivisia viputuotteita, jotka pyrkivät esimerkiksi antamaan indeksin päivämuutoksen kolminkertaisena. Tällaiset pelituotteet houkuttavat varomattomia sijoittajia, jotka häviävät niillä rahaa.
"Allekirjoitan tämän väittämän kaikin osin. Vivutetut etf:t ovat spekulointia – ei sijoittamista – varten. Toki joillekin voi olla näistä hyötyä, mikäli haluaa ottaa voimakasta näkemystä, mutta useimpien sijoittajien olisi parempi pysyä näistä erossa."
8. Ylipäätään indeksisijoittaminen on niin helppoa – tai ainakin sitä pidetään niin helppona –, että sijoittajat eivät vaivaudu tutkimaan, mitä ostavat, eivätkä tiedä, mitä omistavat.
"Väittäisin, että tällaista ilmenee jossain määrin kaiken sijoituspalvelun yhteydessä. Ulkoistamalla varojensa hoidon, esimerkiksi jonkin rahaston salkunhoitajalle tai seuraamaan indeksiä, sijoittajan ei tarvitse itse perehtyä jokaiseen omistukseen. Sehän on koko ulkoistuksen pointti. Toisaalta muun muassa ESG-kysymysten noustessa koko ajan suurempaan rooliin toivottavasti yhä useampi sijoittaja tutustuu tarkemmin myös omiin sijoituksiinsa ja käytettyjen tuotteiden omistuksiin."
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.
