veronmaksajat.fi

RAHAT

Joukkorahoitus: epävarmaa kasvua kalliilla

Joukkorahoitus: epävarmaa kasvua kalliilla
7.9.2016

KARON PÖRSSI Kun Helsingin pörssin osakkeet tuntuvat toinen toisensa perään hintavilta, löytyisikö listaamattomien yhtiöiden joukosta kiinnostavia kohteita?

Pörssiin listaamattomien yritysten tärkein markkina Suomessa on Privanetin ylläpitämä kauppapaikka. Sen tarjonnasta kirjoitin toukokuussa.

Tällä kertaa kohdistin katseeni kahden suomalaisen joukkorahoitusalustan kiinnostavimpaan tarjontaan. Joukkorahoituskohteista pitäisi ainakin löytyä kovaa kasvua, josta Helsingin pörssin suuryhtiöt voivat vain haaveilla. 

Pieniä ja vielä pienempiä kierroksia

Invesdor on Pohjoismaiden johtavaksi itseään kutsuva, jo pitkään toiminut palvelu, jonka kautta yritykset ovat keränneet 62 onnistuneella rahoituskierroksella yhteensä 16,6 miljoonaa euroa.

Luku osoittaa, kuinka pienet eurot joukkorahoituksissa pyörivät. Invesdorin koko toiminta-aikanaan sen kautta yhtiöihin on kanavoitunut saman verran rahaa kuin Suomen Hoivatilat keräsi keväisellä listautumisannillaan. Summa on vain hieman enemmän kuin pörssin piskuisiin kuuluvan Yleiselektroniikan markkina-arvo.

Toinen seikkailukohteekseni ottama joukkorahoituspalvelu on itsekin First Northiin listautuneen Privanetin lanseeraama Around.

Around tähtää suurempiin anteihin kuin mitä Invesdorissa toteutetaan. Aroundissa rahaa keränneiden firmojen osakkeilla voi käydä kauppaa Privanetin välityksellä, ja tarjoustasot löytyvät Privanetin ylläpitämältä listalta.

Myös Nordea on ilmoittanut tulevansa joukkorahoitusmarkkinoille. Toistaiseksi Nordea Crowdfundingin julkinen toiminta rajoittuu Twitter-tiliin ja rahoitusta haluaville yrityksille suunnattuun mainosvideoon.

Suomi-brändejä kiinalaisille

Around-palvelu on saanut lentävän lähdön: kahdessa ensimmäisessä sen kautta toteutetussa annissa on sijoitettu jo 5,8 miljoonaa euroa, joista ehdottoman valtaosan sai palvelun isäntä Privanet itse. Aroundin kautta rahaa on kerännyt Privanetin ohella alkoholiyhtiö Shaman Spirits.

Tällä hetkellä käynnissä on Euroeat Oy:n anti. Euroeat on nettivähittäiskauppayhtiö, joka myy suomalaisia ja miksei myös muita eurooppalaisia tuotteita Kiinassa. Keihäänkärkenä ovat muumit ja joulupukki. Euroeat kertoo operoivansa Kiinan ainoaa virallista muumiverkkokauppaa.

Annissa lasketaan liikkeelle 65 000–110 802 uutta osaketta 7,67 euron kappalehintaan, eli rahaa kerätään puolesta miljoonasta 850 000 euroon. Kun yhtiöllä entuudestaan on 573 564 osaketta, sen markkina-arvo ennen antia on 4,4 miljoonaa ja annin jälkeen sisään tulevasta rahasta riippuen noin viisi miljoonaa euroa.

Mitä sillä saa? Lupauksia ja toiveita.

Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan Euroeat ei tehnyt euroakaan liikevaihtoa. Ei liiketappiotakaan tosin syntynyt kuin 500 euroa. Kyse on siis todella alkuvaiheessa olevasta yhtiöstä.

"Testausvaiheessa päivän kaupan arvo on ollut parhaimmillaan noin 300 euroa, mikä tällä hetkellä vastaisi yli 100 000 euron vuosiliikevaihtoa", yhtiö ynnäilee esitteessään.

Siis parhaimmillaan 300 euroa vuorokaudessa?

Kaupan ala on tyypillisesti matalakatteista. Esimerkiksi Verkkokauppa.comin liikevoitto alkuvuonna oli pari prosenttia liikevaihdosta. Jos oletetaan, että kiinalainen keskiluokka maksaisi Suomi-tuotteista toiminnan rullatessa niin, että Euroeatin liikevoittoprosentti olisi viisi eikä liiketuloksen jälkeen tulisi rahoituskuluja vaan pelkästään 20 prosentin vero, nettotulosprosentiksi muodostuisi neljä.

Jos kauppayhtiö arvostettaisiin p/e:llä 15, viiden miljoonan euron valuaatio edellyttäisi 330 000 euron nettotulosta. Neljän prosentin nettotulosmarginaalilla se syntyisi, jos liikevaihtoa tulisi 8,3 miljoonaa euroa vuodessa. Nykyisen hyvän päivän tasolta liikevaihdon tulisi siis 83-kertaistua.

Kiinan vähittäiskauppamarkkina on tietenkin valtava, mutta Euroeatin tulisi erottautua tuhansien nettikauppojen joukosta. Brändien kautta se voi onnistuakin, mutta pelkästään visiomaalailujen perusteella en vielä laittaisi rahaani yhtiöön.

Euroeatin uskottavuutta nakertavat pahasti Around-esittelyn lukuisat kirjoitusvirheet. Eivätkä sijoitusmuistion laatijatkaan ole olleet hereillä, sillä muistiossa kerrotaan esimerkiksi: "Yhtiön omat pääomat 30.6.2016 olivat x euroa."

Kokoustilaa Singaporesta

Huone (yhtiö itse kirjoittaa nimensä "HUONE" – liekö mallia otettu "KONE":esta?) on omien sanojensa mukaan maailman ensimmäinen hotelli, joka tarjoaa vain kokoustiloja.

Luonnehdinnan todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa, mutta omaperäisestä konseptista on joka tapauksessa kysymys. "Tapahtumahotelli" koostuu erilaisista kokoustiloista, joita asiakkaat, lähinnä yritykset, voivat varata käyttöönsä. Ne ovat luonteeltaan erilaisia ja niitä voi luonnollisesti yhdistellä. Tiloissa onnistuu tiukka asiapalaveri, saunakokous yhtä hyvin kuin iltajuhlat.

Tunnen Huoneen ja sen taustalla olevan palkitun yrittäjän Evon Söderlundin, ja olen kirjoittanut Söderlundin yrittäjätarinan tänne. Jo siksi hanke kiinnostaa.

Huoneen joukkorahoituskampanja on osa laajempaa, yhteensä kolmen miljoonan euron rahoituspakettia, jossa muina komponentteina ovat Tekes, Finvera, singaporelaiset sijoittajat ja pankkilaina. Valtaosa kerättävästä rahasta kuluu Huoneen Singaporen-yksikön pystyttämiseen. Kyllä: kasvusuunnitelma on hurja loikka Jätkäsaaresta suoraan Singaporeen.

Parhaillaan käynnissä olevalle tilivuodelle 2016–2017 Huone ennakoi 3,9 miljoonan euron liikevaihtoa, josta tulosta ennen poistoja pitäisi syntyä vajaa miljoona, mikä kuulostaa rohkealta toiveelta. Viimeisin valmistunut tilinpäätös on yli vuoden vanha, kesäkuun 2015 lopussa päättyneeltä tilivuodelta. Silloin liikevaihtoa kertyi alle miljoona ja tulos ennen poistoja oli 116 000 euroa.

Poistoja edeltävän tuloksen tarkasteleminen antaa kuitenkin ehkä liian ruusuisen kuvan yhtiön tuloksentekokyvystä, sillä tilikaudella 2014–2015 poistoja kertyi päälle 70 000 euroa, joiden myötä liiketulos oli vain 45 000 euroa. Kasvun myötä kasvaa myös poistojen määrä.

Annissa Huoneen valuaatio ennen sijoitusta on noin 9,5 miljoonaa euroa. Tämä ei siis ole vertailukelpoinen luku pörssiyhtiöiden markkina-arvon kanssa, koska joukkorahoitusannissa ja muissa rahoituspaketin osissa liikkeelle laskettavia uusia osakkeita ei ole otettu huomioon. Niiden määrä kun ei ole tiedossa.

Jos kuluvan tilivuoden ennusteet toteutuvat, Huone ei vaikuta kovan kasvun yritykseksi erityisen kalliilta. Arvostuskertoimien haarukointi vaillinaisen tiedon varassa on kuitenkin vain karkeaa arvailua.

Huone-sijoittaja ei tarkkaan ottaen sijoita Huoneeseen vaan Söderlund Internationaliin, joka pyörittää tapahtumahotellia Helsingin Jätkäsaaressa – Huoneen kotipesää – ja omistaa 70 prosenttia rakenteilla olevasta Singaporen-yksiköstä. Jatkossa tarkoitus on laajentua sekä itse perustetuilla yksiköillä että franchising-mallilla.

Suksia maahanmuuttajalapsille

Invesdorissa on käynnissä myös BiiSafen ja Marita Huurinaisen osakeannit, mutta jatkoin joukkorahoitusseikkailuani kohti Mesenaatti.me:tä, joka on erikoistunut lähinnä kulttuuripalveluihin. Mesenaatti.me:n joukkorahoituskampanjaan sijoittava ei lähtökohtaisesti saa vastineeksi osakkeita vaan rahoituskampanjan tuloksena syntyvän tuotteen tai palvelun.

Paraikaa Mesenaatti.me:ssä kerätään varoja esimerkiksi Panssarimuseon tankkikatokseen (vastikkeena esimerkiksi T-paitoja ja museolippuja), Evakkomorsian-kuoronäytelmän cd:n tuottamiseen ja Juice Leskis -elokuvaan.

Mielestäni ehdoton ykköshanke on kuitenkin Kansainvälinen hiihtokoulu, viime talvena käynnistynyt hanke, jossa maahanmuuttajalapsia kotoutetaan Suomeen opettamalla murtomaahiihtoa. Sijoitin siihen vaatimattoman viisikymppiseni, jonka taloudellinen tuotto-odotus on helppo määritellä: nolla euroa. Silti hanketta kannatettavampaa joukkorahoituskohdetta on vaikea keksiä.

Viikon trio: Viiden tähden Suomi-rahastot

Morningstar on parhaiten tunnettu rahastoanalyyseistään. Yhtiö myös antaa tähtiä rahastoille niiden eri ajanjaksoilla toteutuneen historiallisen tuoton ja arvonheilunnan perusteella. Neljä Suomeen sijoittavaa osakerahastoa on tällä hetkellä arvioitu viiden tähden väärteiksi, joten tämänviikkoinen Viikon trio onkin kvartetti.

Rahastojen kuluneen vuoden tuottoprosentit osoittavat, että viiteen tähteen ei päästä pelkästään viime kuukausien kurssimuutoksella. Alkuvuoden aikana parhaiten Suomi-osakerahastoista on tuottanut Taaleri Mikro Markka Osake (+16,2 %), jolle Morningstarin käyttämä ratingkaava ei anna tähtiluokitusta.

Tähditetyistä rahastoista alkuvuoden ykkönen on ollut OP-Suomi Pienyhtiöt (+15,2 %). Se on Morningstarilla kahden tähden rahasto.

Rahasto Tuotto YTD
Evli Suomi Pienyhtiöt B  9,9 %
Nordea Suomi Indeksirahasto B Kasvu  6,5 %
Säästöpankki Pienyhtiöt A  11,1 %
UB HR Suomi Tuotto     12,4 %

Lähde: Morningstar.fi. Tilanne: 5.9.2016.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti