Helsingin pörssin vaisu meno ei ole vienyt yksityissijoittajien uskoa niin sanottuihin kansanosakkeisiin. Etenkin osingot lisäävät niiden vetovoimaa. Mutta miltä näyttää kansanosakkeiden tulevaisuus?
Pörssisäätiö ja Suomen Osakesäästäjät julkaisivat loppusyksyllä Sijoittajabarometrin, jonka mukaan yksityissijoittajia kiinnostavat edelleen eniten tutut kotimaiset suuryhtiöt. Tällä kertaa kyselyn kärjessä olivat Nordea, Neste, UPM, Fortum ja Valmet.
Kahdenkymmenen kiinnostavimman yhtiön listalta löytyi vain neljä suhteellisen uutta pörssitulokasta: Mandatum, Kalmar, Kempower ja Qt Group.
S-pankin päästrategi Tanja Wennonen-Kärnä sanoo, että kansanosakkeet ovat yleensä suomalaisille arjesta tuttuja. Niistä on myös laajasti tietoa saatavilla.
"Lisäksi kansanosakkeeksi pääsy edellyttää riittävää vaihtoa pörssissä, jolloin niitä on helppo ostaa ja myydä. Helsingin pörssin pohja on kuitenkin kapea. Oikeasti likvidejä osakkeita on vain noin 25–35 kappaletta", Wennonen-Kärnä toteaa.
MIKÄ KANSANOSAKKEISSA KIINNOSTAA? "Ne ovat arjesta tuttuja ja niistä on laajasti tietoa saatavilla. Kansanosakkeeksi pääsy edellyttää myös riittävää vaihtoa pörssissä."
Päästrategi Tanja Wennonen-Kärnä, S-pankki
Suomalainen suosii tuttuja ja vakaita
United Bankersin salkunhoitaja Teemu Perälä huomauttaa, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kansanosakkeita yhdistää varsin antelias osinkopolitiikka.
"Suosituimpien osakkeiden lista kertoo, että suomalainen perussijoittaja katsoo asioita osinkotuoton kautta. Hän valitsee tuttuja ja vakaita yhtiöitä, joiden osinkovirtaa voi kohtalaisen hyvin ennustaa", Perälä sanoo.
Wennonen-Kärnän ja Perälän mielestä kansanosakkeet ovat piensijoittajan osakesalkussa hyvä kivijalka. Molemmat korostavat kuitenkin omistusten riittävää hajautusta.
"Keskittymällä osinkoyhtiöihin pääsee kohtuullisen tasaisiin tuottoihin. Toisaalta silloin voi jäädä paitsi pienyhtiöiden ja kasvuyhtiöiden tarjoamista mahdollisista kovista kurssinousuista", Perälä muistuttaa.
MIKÄ KANSANOSAKKEISSA KIINNOSTAA? "Perussijoittajalle osinkotuotto on tärkeä. Hän valitsee tuttuja ja vakaita yhtiöitä, joiden osinkovirtaa voi kohtalaisen hyvin ennustaa."
Salkunhoitaja Teemu Perälä, United Bankers
Sijoitusten hajautus jatkossakin tärkeää
Kansanosakkeiden osin jyrkätkin kurssilaskut ovat innostaneet yksityissijoittajia täydentämään osakesalkkuaan tutuilla yhtiöillä. Esimerkiksi Nordnetin asiakkaiden ostetuimpia osakkeita olivat loppuvuodesta muun muassa Neste, Nordea ja Nokian Renkaat.
Teemu Perälä korostaa, että houkuttelevista kurssitasoista huolimatta sijoittajan kannattaa tehdä kotiläksyt jatkossakin huolella ja puntaroida yhtiöiden liiketoiminnan näkymiä tulevaisuudessa.
Muutokset toimintaympäristössä ja markkinoilla voivat tehdä tepposet vakainakin pidetyille yhtiöille. Fortumille Uniper-omistus Saksassa ja voimalainvestoinnit Venäjällä toivat miljarditappiot. Neste on puolestaan vaikeuksissa, kun uusiutuvien polttoaineiden kysyntä ei olekaan noussut odotetusti.
Wennonen-Kärnä ja Perälä muistuttavat hajautuksen merkityksestä sijoittamisessa. Moni yksityissijoittaja on ryhtynyt toteuttamaan tätä ostamalla amerikkalaisia osakkeita tai sijoittamalla rahastojen kautta kansainvälisille osakemarkkinoille.
"Sijoituksia voi hajauttaa myös Helsingin pörssissä. Yksittäisten sijoitusten riski pienenee jo huomattavasti, jos salkussa on vaikkapa 15 yhtiön osakkeita eri toimialoilta. Täydennystä voi hakea muiden Pohjoismaiden pörsseistä", Wennonen-Kärnä sanoo.
"Iso osa Helsingin pörssin suuryhtiöistä on alansa vahvoja toimijoita kansainvälisillä markkinoilla. Se vähentää Suomen talouteen liittyviä riskejä", Perälä jatkaa.
Helsingin pörssi ei ole kuihtumassa
Helsingin pörssiä hallitsevat metsä- ja konepajateollisuuden kaltaiset sykliset toimialat, joiden liiketoimintaan taloussuhdanteilla ja teollisuuden investoinneilla on iso merkitys. Niitä varjostaa tuotteiden ja palvelujen heikko kysyntä keskeisillä vientimarkkinoilla.
"Juuri nyt pörssiä painavat ulkoiset haasteet, kuten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Euroopan suurten maiden poliittiset ongelmat ja taantuma keskeisessä vientimaassa Ruotsissa.
Pörssiin vaikuttaa oleellisesti myös korkotaso. Korkojen lasku vahvistaa pikkuhiljaa kuluttajien ja yritysten luottamusta talouteen. Se alkaa heijastua positiivisesti myös pörssiin", Tanja Wennonen-Kärnä arvioi.
Myöskään Teemu Perälä ei ole huolissaan kotimaisen pörssin näivettymisestä. Hän perustelee, että heikoista kausista huolimatta Helsinki on ollut pitkällä aikavälillä länsimaisten pörssien parhaimmistoa.
"Vuodesta 1991 lähtien Helsingin pörssin kokonaistuotto on ollut keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa, kun kurssikehityksen lisäksi mukaan lasketaan osingot. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta, mutta aina pörssi on noussut. Uskon tähän jatkossakin."
Perälän mielestä pörssin suurimmat riskit liittyvät globaalin talouden ja politiikan jännitteisiin. Myös Yhdysvaltain osakemarkkinoiden kehitys heijastuu väistämättä Eurooppaan.
TOP 20: Listalla tuttuja yhtiöitä
Yksityissijoittajia eniten kiinnostavat kotimaiset pörssiyhtiöt:
- Nordea
- Neste
- UPM
- Fortum
- Valmet
- Wärtsilä
- Kesko
- Sampo
- Nokian Renkaat
- Mandatum
- Orion
- Metso
- Kone
- Tietoevry
- Kalmar
- Nokia
- Kempower
- Qt Group
- Konecranes
- Outokumpu
Lähde: Sijoittajabarometri 2/2024
Matti Remes