KARON PÖRSSI Koronaeristysaika on tuntunut tuovat painajaiset etäpäiväuniin. Viime viikolla sinne hiipi rumaakin pelottavampi talouspeikko, jonka nimi on stagflaatio.
Laman, inflaation ja korkean työttömyyden yhdistelmä on sijoittajien kauhu. Talouden mörkögalleriaan se astui ryminällä Yhdysvalloissa 1970-luvulla, mutta sanan isänä pidetään brittiläistä konservatiivipoliitikkoa Iain Macleodia, joka vuonna 1965 maalaili Britannian parlamentille:
"Meillä on molempien maailmojen huonot puolet: ei vain toisaalta inflaatiota tai toisaalta stagnaatiota, vaan ne molemmat yhdessä."
Kun talous on hyyhmässä ja rahan arvo alenee, juuri kenelläkään ei ole kivaa.
Ei kai koronakriisi ja sen jälkihoito vain johda stagflaatioon?
Jos maailma pysyy kiinni eivätkä ihmiset voi kuluttaa eivätkä yritykset halua investoida, talouskehityksen kirjain kääntyy toivotusta V:stä ja uumoillusta U:sta lähemmäs L-kirjainta. Kun samaan aikaan Donald Trump käy maailman kalleinta presidentinvaalikampanjaa painattamalla lisää ja lisää dollareita, onko edessä – sinällään toivottukin – inflaatio?
"Riski noin 20 prosenttia"
Toivuttuani painajaisesta tolpilleni laitoin sähköpostia kolmelle arvostamalleni makrotaloustietäjälle, Säästöpankki-ryhmän pääekonomistille Henna Mikkoselle, LähiTapiolan pääekonomistille Jari Järviselle ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajalle Aki Kangasharjulle. Ehkä he voisivat puhua järkeä ja karkottaa painajaiseni tiehensä?
Puhuivathan he.
"Stagflaatio on periaatteessa mahdollinen, jos nykyinen superelvytys ja patoutunut kysyntä saa aikaan merkittävän kulutus- ja investointi-innon ja jos samaan aikaan globalisaatiokehitys pysähtyy tai kääntyy toiseen suuntaan. Inflaatio kiihtyisi kysynnän myötä, mutta työttömyys pysyisi yllä vientisektorin laman vuoksi", Aki Kangasharju aloittaa, mutta lisää oitis, että kehitys on epätodennäköinen.
Myös Jari Järvinen pitää stagflaation riskiä pienenä. Hän tiivistää todennäköisyyden prosenttiluvuksi: riski on noin 20 prosenttia.
Mikä ei tosin minun korviini kuulosta aivan pieneltä.
"Stagflaatio liittyy enemmän pitkittyneen kriisin skenaarioon, jossa protektionismi, kauppa- ja valuuttasodat ja poliittiset jännitteet kasvavat", Järvinen kirjoittaa.
Henna Mikkonen toivoo minun nähneen jo parempia päiväunia. Hänkin arvioi, että stagflaation riski on melko pieni muttei kuitenkaan olematon.
"Toteutuessaan se olisi toki erittäin viheliäinen tilanne, koska keskuspankkien pitäisi mandaattinsa puitteissa reagoida tavoitetasoja nopeampaan inflaatioon, mutta samalla kiristävä rahapolitiikka todennäköisesti heikentäisi talouskasvua entisestään", hän kuitenkin kutittelee painajaisosastoa.
Stagnaatio suurempi uhka
Laajan ekonomistikunnan perusskenaario on elpyminen, jonka vauhdista vain vallitsee näkemyseroja.
"Perusskenaario on meillä edelleen hidas elpyminen, jossa taloudet palaavat asteittain kriisiä alemmalle kasvu-uralle. Historiallisen kokemuksen perusteella elpyminen on kriisien jälkeen hidasta ja potentiaaliset kasvu-urat putoavat kriisiä edeltävistä tasoista. Hitaan elpymisen vaihtoehto sisältää myös hintavakauden jatkumisen ja deflaatioriskin välttämisen keskuspankkien mittavilla rahapoliittisilla operaatioilla", Jari Järvinen kirjoittaa.
Henna Mikkosen perusskenaariossa koronakriisi iskee ikävästi talouskasvuun etenkin kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta jälkipuoliskolla talous alkaa elpyä talouden sulkutoimien purkamisen myötä.
"Olen myös optimisti sen suhteen, että vaikka viruksesta tulisi toinen aalto, niin opimme ajan myötä elämään viruksen kanssa paremmin ja sulku- tai eristystoimia voidaan tehdä kohdennetummin. Elpyminen ei kuitenkaan tapahdu suoraviivaisena paluuna entiseen, vaan kotitaloudet ja yritykset ovat jonkin aikaa varovaisia kulutuksensa ja investointien osalta. Ensi vuonna elpyminen on jo ripeämpää ja osa patoutuneesta kysynnästäkin alkaa purkautua. Inflaatio pysyy tänä ja ensi vuonna matalalla."
Stagflaatiota suurempana riskinä Mikkonen pitääkin stagnaatiota.
"Inflaatio-odotukset lähivuosien osalta ovat tosi matalalla. Toki jokin 'yllättävä' tapahtuma voisi aiheuttaa stagflatorista kehitystä. Esimerkiksi kauppasodan kiihtyminen ja laajeneminen monen maan väliseksi voisi johtaa yleiseen hintojen nousuun ja samalla kasvun heikkenemiseen", Mikkonen maalailee.
Inflaatiota ei mailla halmeilla
Järvinen ja Kangasharju ovat samoilla linjoilla Mikkosen kanssa: inflaatiota ei ole näköpiirissä.
"Työttömyyttä on luvassa, mutta inflaatioaaltoon en oikein jaksa uskoa. Inflaatiopelkoa vähentää myös rahapolitiikan uskottavuus. Kukaan ei enää ajattele, että keskuspankit antaisivat inflaation karata käsistä", Kangasharju toteaa.
Järvinen pohtii, että sulkutoimet voivat johtaa joidenkin tuotteiden osalta niukkuuteen ja edelleen hintojen nousuun. Samaan aikaan kuitenkin kysyntävaje tuo talouteen deflaatiopaineita. Ne vähintään kumoavat toisensa. Lyhyellä aikavälillä hintojen lasku näyttää todennäköisemmältä kuin nousu.
"Elvyttävä talouspolitiikka voi johtaa inflaatioon siinä vaiheessa, kun kriisin akuutti vaihe on ohi. Se edellyttäisi myös yksityisen sektorin investointien käynnistymistä. Investoinnit ovat kuitenkin olleet vähäisiä finanssikriisin jälkeen. On edelleen mahdollista, että rahan tarjonnan kasvu kanavoituu osittain rahoitusmarkkinoille, minkä seurauksena varallisuusarvojen hinnat nousevat ja niin sanottu finanssi-inflaatio jatkuu", Järvinen kirjoittaa.
"Suhdanneluonteisten tekijöiden lisäksi hintojen nousupaineita hillitsevät muun muassa globalisaatio, teknologia, velkaantuminen ja väestön ikääntyminen. Mikäli koronakriisin seurauksena globalisaatiokehityksessä haluttaisiin ottaa askeleita taaksepäin ja protektionismi leviäisi, seurauksena voisi olla inflaatio. Nämä valinnat voisivat johtaa stagflaatioriskin kasvuun", hän jatkaa kehittelyä.
Koronakriisille on toisinaan etsitty vertailukohtia sodista, ja sodat ovat tavanneet nostaa hintoja. Yksi sotien inflaatiota kiihdyttävistä tekijöistä on kuitenkin tuotantokapasiteetin tuhoutuminen. Koronakriisi ei tuhoa tehtaita pommeilla, ja taloustuilla pyritään ehkäisemään kapasiteetin tuhoutuminen konkurssien kautta. Siksi "jälleenrakennustarve" jäänee sota-aikoja pienemmäksi eikä se ole potkimassa inflaatiota.
Entä jos kuitenkin?
Stagflaatioympäristössä sijoittajalla on ikävät paikat.
"Yleensä stagflaatiossa rahatalous (inflaatio, lyhyet ja pitkät korot) kiristyy ja reaalitalous (teollisuustuotanto, vähittäismyynti ja yritysten tulokset) heikkenee. Tässä ympäristössä riskilliset omaisuusluokat kuten osakkeet ja yrityslainat kärsivät. Tässä ympäristössä haasteena on myös se, että korkosijoitukset eivät pääsääntöisesti tuo hajautushyötyjä, koska inflaation kiihtymisen myötä myös pitkät korot nousevat, mikä johtaa joukkolainojen hintojen laskuun. Suhteellisia voittajia olisivat hyödykkeet, raaka-aineet ja reaaliomaisuus", LähiTapiolan pääekonomisti Jari Järvinen avaa.
"Kysymys on myös aikavälistä. Lyhyellä aikavälillä käteinen tarjoaa inflaatiosuojaa, mutta pidemmällä aikavälillä käteinen lukitsee varman tappion ostovoimamielessä. Sen sijaan pitkällä aikavälillä osakkeet tarjoavat inflaatiosuojaa, mutta kärsivät yllättävän inflaation kiihtymisestä lyhyellä aikavälillä", hän jatkaa.
Huonoista vaihtoehdoista joutuu valitsemaan vähiten huonot.
"Puhdas Suomi-osakesijoittaja saa kuitenkin edelleen hajautushyötyjä, jos sijoittaa osan varoistaan kehittyville osakemarkkinoille, ja osan reaaliomaisuuteen", Järvinen sanoo.
Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju katsoo stagflaatiota myös EU-perspektiivistä. Se saattaisi olla sellainen yllättävä seikka, joka saisi EU:n sisämarkkinakehityksen uuteen kukoistukseen viime aikojen kansallisvaltiokäpertymisen sijaan. Kangasharju perustelee näkemystään sillä, että suuret kotimarkkinat pystyvät toteuttamaan työnjakoa paremmin kuin pikkumaat. Globaaleihin arvoketjuihin kuuluvat vientifirmat kärsisivät.
"Stagflaatio edellyttäisi matalia keskuspankkikorkoja suhteessa inflaatioon. Niinpä kaikki velkavivulla investoivat hyötyisivät rutkasti, kun inflaatio söisi velat. Silloin tietenkin sijoitukset pitäisi osata laittaa inflaatiolta suojaan. Tässä suhteessa normaali analyysi inflaation vaikutuksista eri omaisuuslajeihin pätee sillä poikkeuksella, että inflaation kiihtyminen ei johdakaan vastaavaan ohjauskorkojen nousuun. Korkokäyrä olisi varmaan jyrkkä, koska lyhyet keskuspankkikorot olisivat alhaalla, mutta pitkissä koroissa hinnoiteltaisiin nopeaa talouskasvua ja inflaatiota", Kangasharju päättelee.
Hinnoitteluvoima arvossaan
Osakemarkkinoille sijoittamisen plussapuoliin kuuluu se, että sijoituskohteet – pörssiyhtiöt – ovat mukautuvia ja toimintaansa muuttavia kokonaisuuksia. Yrityksen johto pyrkii kaiken aikaa miettimään, kuinka se pystyisi tekemään osakkeenomistajille rahaa kulloinkin vallitsevassa tilanteessa.
Stagflaatio-oloissa se ei ole helppoa, mutta toisille yrityksille se on vähemmän vaikeaa kuin toisille.
Inflaation vallitessa avainkysymykseksi nousee yhtiön hinnoitteluvoima. Jos yhtiö pystyy nostamaan tuotteidensa ja palveluidensa hintoja samassa suhteessa kuin sen kustannuksen nousevat, liiketoiminta on suojassa inflaatiolta. Tyypillisesti tällöin yhtiön tuote tai palvelu on asiakkaalle lähes välttämätön ja vaikeasti korvattavissa. Parhaassa tapauksessa sen hinta on niin pieni osa asiakasyrityksen kustannuksista, ettei hinnannousu aiheuta asiakkaalle ongelmia. Tällöin hinnoitteluvoima on hyvä.
SP Varainhoidon johtaja Petteri Vaarnanen miettii tilannetta, jossa inflaation taustalla olisivat nousevat tariffit ja maailmantalouden esteet, jotka nostaisivat tuotteiden hintoja.
"Tällöin vahvat kotimarkkinat tuovat suojaa ja tasaavat ulkomaan kaupan negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi infrastruktuurisidonnaiset yhtiöt kuten moottoritieoperaattorit, energiayhtiöt ja tietyt logistiikka-alan toimijat voisivat pärjätä, jos tase olisi terveessä kunnossa."
"Myös teknologiasektori on kohtalaisen immuuni inflaation suhteen, eikä lyhyen aikavälin kysynnän romahdus aiheuttaisi suurta kurssilaskua kuten esimerkiksi teollisuuden osalla."
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.
