veronmaksajat.fi

RAHAT

Määräaikaistalletusten korot kirivät, mutta inflaatiolle ne eivät pärjää

Määräaikaistalletusten korot kirivät, mutta inflaatiolle ne eivät pärjää
6.2.2023

Määräaikaistalletusten korot nousevat Taloustaidon vertailussa, mutta inflaatiolle niistä ei ole vastusta. 10 000 euron määräaikaistalletuksen vuosituoton pitäisi olla noin 13 prosenttia, jotta rahan arvo säilyisi tilillä.

Taloustaidon vertailussa selvitettiin talletustarjouksia helmikuun alussa 10 000 euron talletussummalle. Talletusajat olivat 6 kuukautta, 12 kuukautta ja 24 kuukautta.

Keskimäärin talletukselle sai tuottoa 1,82 prosenttia, kun talletusaika oli puoli vuotta. Parhaimmillaan 10 000 euron talletukselle sai puolessa vuodessa 2,00 prosentin tuoton. Kahden vuoden talletukselle irtosi parhaimmillaan 2,75 prosentin tuotto. 

Määräaikaistalletusten korot eivät pysty paikkaamaan lähellekään kohonnutta inflaatiota – eli käytännössä rahan arvo hupenee tilillä. Joulukuussa tarvittava vuosituotto olisi ollut Suomen Rahatiedon mukaan 13,00 prosenttia, jotta rahan arvo olisi säilynyt tilillä. Joulukuussa inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli 9,10 prosenttia.

Pankki Vuosikorko, %
6 kk
Vuosikorko, %
12 kk
Vuosikorko, %
24 kk
Aktia 1,97 2,50 2,36
Bigbank 1,80 2,50 2,75
Nooa Säästöpankki 2,00 2,50 2,50
Hypo 1,60 2,30 2,60
Svea Ekonomi 0,00 2,30 2,60
Fellow Bank* 1,75 2,25 2,55
S-Pankki 0,00 2,20 2,25
Ålandsbanken 0,00 2,05 0,00
Suomen OP (POP) 0,00 2,00 2,25
OP Uusimaa 0,00 1,90 2,10
Danske Bank - - -
Nordea - - -
Handelsbanken** - - -
Keskimäärin, ei 0 % 1,82 2,25 2,44
Keskimäärin kaikki 0,70 1,73 1,69

* Korko 3 kk:n välein
**50 000 e 12 kk 2,10 % ja 100 000 e 12 kk 2,20 %

Danske Bank ja Nordea eivät tällä hetkellä tarjoa määräaikaistalletuksia. 

Lähde: Suomen Rahatieto

Määräaikaistalletus 10 000 e, keskituotto %, 3 kk ja 12 kk

Lähde: Suomen Rahatieto

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti