veronmaksajat.fi

RAHAT

Naisten sijoitusnälkä pörssissä kasvaa – mitä yhtiöitä naiset ja miehet nyt suosivat?

Naisten sijoitusnälkä pörssissä kasvaa – mitä yhtiöitä naiset ja miehet nyt suosivat?
4.8.2020

Miehet suosivat riskipitoisia teknologia- ja peliosakkeita, naiset taas vastuullisia ja kuluttajien tuntemia yhtiöitä. Näin voi yleistäen tiivistää sukupuolten väliset erot osakesijoittamisessa.

Arvo-osuusjärjestelmää hoitavan Euroclear Finlandin tuore tilasto kertoo, että vain kolmessa Helsingin pörssiyhtiössä naisten osuus osakkeenomistajista on miehiä suurempi. Ne ovat Marimekko (naisten osuus 58 prosenttia), Stockmann (57 prosenttia) ja Elisa (52 prosenttia).

Etenkin First North -kauppapaikalta löytyy pieniä pörssiyhtiöitä, joiden osakkaista yhdeksän kymmenestä on miehiä. Niitä ovat Nitro Games (95 prosenttia), Enersense International (87 prosenttia), Ahola Transport (86 prosenttia) ja Fellow Finance (86 prosenttia).

Osakesijoittamisen asiantuntija ja Naisten Oman Pörssiklubin perustaja Marja-Leena Haapanen ei ole yllättynyt Euroclearin tilastosta. Erot naisten ja miesten suosimissa osakkeissa ovat pysyneet jo pitkään samoina.

”Naiset haluavat pitäytyä omassa arkielämässään tuttuihin yrityksiin. He seuraavat miehiä vähemmän sijoitusuutisia. Siksi naisia näkyy vähemmän omistajina pienissä ja pörssiin hiljattain listautuneissa yhtiöissä”, Haapanen sanoo.

Myös osake- ja rahastovälittäjä Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen sanoo, että naiset painottavat osakeostoissaan enemmän tunnettuja ja vastuullisina pidettyjä yhtiöitä.

”Miehillä on puolestaan enemmän teknologiayhtiöitä, mutta omistuksia löytyy jopa amerikkalaisista kannabis-yhtiöistä.”

Kansanosakkeet kiinnostavat molempia

Tuppurainen huomauttaa kuitenkin, että Euroclearin lista näyttää ääripäät. Kokonaisuudessaan miesten ja naisten osakesalkuissa on pitkälti samoja yhtiöitä.

Molemmat sukupuolet suosivat Fortumin, Sammon ja UPM:n kaltaisia kansanosakkeita. ”Koronapandemian puhkeamisen jälkeen miehet ja naiset ovat ostaneet paljon myös Finnairia. Naiset ovat hankkineet puolestaan lisää Marimekkoa, jota heillä on ollut jo ennestään salkussa”, Tuppurainen mainitsee.

Hänen havaintojensa mukaan moni nainen perehtyy yhtiöön hieman tarkemmin ennen kuin uskaltautuu ostamaan sen osakkeita. Miehillä ostopäätökseen voi vaikuttaa enemmän vaikkapa kaveripiiristä saatu vinkki. Miehet ovat myös kiinnostuneempia ottamaan enemmän hankkimaan ”peliosakkeita”, joiden arvonnoususta toivotaan isoja tuottoja korkealla riskillä.

Naisten strategia puree paremmin

Kummanko sukupuolen sijoitusstrategia on parempi? Haapanen muistuttaa, että tutkimusten mukaan naissijoittajat ovat menestyneet keskimäärin miehiä paremmin. Naisten vahvuuksiin hän laskee pitkäjänteisyyden.

Naiset pitävät osakkeita pidempään salkussaan. Miehet taas tekevät aktiivisemmin kauppaa, jolloin kulut syövät osan tuotoista. Riskinä lisäksi on, että osakkeita ostetaan tai myydään väärällä hetkellä.

”Tuttuihin ja turvallisiin osakkeisiin sijoittaminen on pitkällä aikavälillä parempi sijoitusstrategia”, Haapanen korostaa.

Hän kertoo itsekin olevansa tällainen sijoittaja.

”En tutki kauhean tarkkaan numeroita. Tämän jätän suosiolla analyytikoille. Katson muutaman tunnusluvun, esimerkiksi yrityksen velkaisuuden ja p/e:n. Tilausten määrästä voi puolestaan päätellä tulevaa kassavirtaa. Mutta muuten pohdin paljon arjen asioita, jotka pystyn itse maalaisjärjellä ymmärtämään.”

Miehet sijoittavat enemmän ja useammin

Tuppuraisen mukaan suurin ero sukupuolten välisessä sijoittamisessa on, että miehet sijoittavat enemmän ja useammin. Nordnetin asiakkaissa naisen osakesalkun arvo on keskimäärin 16 000 euroa ja miehen 31 000 euroa.

”Parin kolmen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut valtava muutos, kun yhä useammat naiset ovat innostuneet sijoittamaan”, Tuppurainen sanoo.

Viime vuonna Nordnetin uusista asiakkaista Suomessa jo 47 prosenttia oli naisia. Vielä muutama vuosi sitten heidän osuutensa oli vielä noin 30 prosenttia.

Sen sijaan vuoden alussa käyttöön otetuista osakesäästötileistä naiset eivät ole innostuneet samalla tavalla kuin miehet. Miesten osuus tilin Nordnetiin avanneista on 70 prosenttia.

”Eroa saattaa selittää se, että osakesäästötilistä on tullut suosittu etenkin aktiivista kauppaa käyvien sijoittajien keskuudessa.”

Kiinnostus sijoittamiseen kasvaa

Tuppuraisen mielestä yksi syy naisten kasvaneeseen kiinnostukseen on, että sijoittamisesta ja sen merkityksestä oman talouden turvaamisessa puhutaan aiempaa enemmän.

”On hyväksyttävää puhua siitä, kuinka sijoittamisella voi ja kannattaa vaurastua. Naisia innostavat varmasti myös julkisuudessa esiintyvät naissijoittajat, jotka kertovat avoimesti omista kokemuksistaan.”

Haapanen käy puhumassa sijoittamisesta eri tilaisuuksissa ja on huomannut, että etenkin nuoret naiset ovat entistä kiinnostuneempia sijoittamisesta. Joukossa on kuitenkin keski-ikäisiäkin.

Haapanen pohtii, että naisten velvollisuudentunto voi olla yksi syy lykätä sijoittamisen aloittamista.

”Naiset sijoittavat rahansa ensin lapsiin, sitten kotiin ja vasta kolmanneksi itseensä. Moni heistä haluaa ensin säästää pesämunan pankkitilille. Vasta sitten aletaan miettiä sijoittamista vaikkapa osakkeisiin.”

Naisten suosimat yhtiöt

Helsingin pörssiin listatut yhtiöt, joilla oli eniten nais- ja miesomistajia 30.6.2020. Tilasto kattaa kotitalouksien omistukset.

Yhtiö

  Naisten osuus
henkilöomistajista

Marimekko 58 %
Stockmann  57 %
Elisa  52%
Orion 42 %
Ålandsbanken  42 %
Oriola 41 %
Kesko 41 %
Nordea 40 %
Kone 39 %
Huhtamäki 39 %

 

Miesten suosimat yhtiöt

Yhtiö

Miesten osuus
henkilöomistajista

Nitro Games 95 %
Enersense International 87 %
Ahola Transport   86 %
Fellow Finance  86 %
Viafin Service 85 %
Enersize   85 %
Savosolar 85 %
Nordic ID 84 %
Nexstim 84 %
Componenta  84 %

Lähde: Euroclear Finland

Matti Remes

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti