veronmaksajat.fi

RAHAT

Puukauppa kävi kuumana – kuitu- ja energia­puu kallistuivat eniten vuonna 2024

Puukauppa kävi kuumana – kuitu- ja energia­puu kallistuivat eniten vuonna 2024
28.2.2025

Kaikkien puutavaralajien hinnat nousivat viime vuonna poikkeuksellisen korkeiksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) puukauppatilastojen perusteella kuitupuun hinnat kohosivat eniten, pystykaupoissa edelliseen vuoteen verrattuna noin viidesosan. Metsähakkeen raaka-aineeksi hankitun energiapuun hinnat ja määrät olivat korkeimmat koskaan tilastoidut.

Metsäteollisuustuotteiden kysynnän elpyminen heijastui kotimaiseen puukauppaan, kun sellun, papereiden ja kartonkien tuotantomäärien kasvu sekä sahatavaran vientihintojen vahvistuminen nostivat puun kysyntää ja hintoja. Myös kotimaisen tuotannon lisäykset ja vähentynyt puun tuonti ovat lisänneet kotimaisen puun tarvetta.

Puun hinnat nousivat vuoden alkupuoliskolla 

Kaikkien puutavaralajien pystykauppahinnat jatkoivat vuonna 2024 nopeaa nousua ja kohosivat kesäkuuhun asti. Havutukkien hinnat säilyivät vuoden jälkimmäisen puoliskon korkeina. Myös kuitupuun hinnat pysyivät huippulukemissa, vaikka laskivat hieman. Hankintakaupoissa hintojen nousu jatkui vuoden loppuun asti. 

Vuoden 2024 keväällä puukauppaa tehtiin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kauppa kuitenkin lisääntyi selvästi kesäkuusta alkaen ja jatkui koko loppuvuoden vilkkaana.

Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla puukauppamäärä ylitti edellisen vuoden lukemat lähes puolella ja edellisen viiden vuoden keskiarvon neljäsosalla. 

Kuitupuun hinnat nousivat viidesosan

Pystykaupoissa kuusikuidun keskimääräinen hinta ylitti kesäkuussa 34 euroa, ja koko vuoden keskimääräinen hinta kohosi 32,7 euroon kuutiometriltä. Koivu- ja mäntykuitupuun hinnat olivat pari euroa matalammalla.

Mäntykuitupuun keskihinta ylitti edellisen vuoden lukemat reaalisesti 20 prosentilla, ja muilla kuitupuilla nousu oli lähes yhtä iso.    

Hankintakaupoissa kuusikuitupuun kuukausihinnat nousivat korkeimmillaan lähes 54 euroon, koivun ja männyn noin 53 euroon. Koko vuoden keskimääräiset hinnat jäivät noin kolme euroa huippuhintoja alemmaksi. Se tarkoitti puulajeittain 8–11 prosentin reaalista nousua.

"Kuitupuun hinnat nousivat poikkeuksellisen paljon. Kuusikuidun pystykaupoissa vuosihinnat olivat edellisen kerran näin korkeita vuonna 2007. Männyn osalta saa mennä vuoteen 1990 ja koivulla 1980-luvun alkuun", kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta tiedotteessa.

Myös tukkien hinnat nousivat, mutta vähemmän kuin kuitupuun 

Kuusitukin keskihinta nousi pystykaupoissa kuusi prosenttia 80,5 euroon ja mäntytukin seitsemän prosenttia 77,2 euroon. Havutukkien hinnat nousivat myös hankintakaupoissa, mutta vähemmän. Tukkien reaalihinnat olivat edellisen kerran näin korkealla vuosina 2007 ja 2008.

Kaikkien puutavaralajien ostomäärät kasvoivat 

Vuosi 2024 oli poikkeuksellisen vilkas puukauppavuosi. Edellisvuoteen verrattuna teollisuuspuun ostomäärä lisääntyi 18 prosenttia ja edellisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna kasvua oli 20 prosenttia. Kokonaismäärä nousi tilastointihistorian toiseksi suurimmaksi ja jäi ainoastaan viisi prosenttia pienemmäksi kuin puukaupan huippuvuonna 2018.

Kaikkia puutavaralajeja ostettiin enemmän kuin edellisenä vuonna. Tukkipuun kauppa kasvoi 19 prosenttia ja pikkutukkien lähes yhtä paljon. Kuusikuitupuun ostomäärä suureni 21 prosenttia, mänty- ja koivukuitupuulla lisäys oli noin kymmenen prosenttia. 

Puutavaralajeista ostettiin eniten kuusitukkia ja mäntykuitupuuta, kumpaakin lähes neljäsosa puukaupan kokonaismäärästä. Sahoille ja muuhun puutuoteteollisuuteen hankittavia tukkeja ja pikkutukkeja ostettiin yhteensä hieman enemmän kuin massateollisuuteen menevää kuitupuuta.

Energiapuun hinnat ja ostomäärät korkeampia kuin koskaan 

Energiapuun hinnat alkoivat kohota nopeasti vuonna 2022, ja nousu jatkui myös vuonna 2024.

Hinnat kohosivat eniten pystykaupoissa, joissa karsitun energiapuun keskihinta nousi edellisvuodesta 27 prosenttia 25 euroon kuutiometriltä ja latvusmassan hinta 43 prosenttia lähes 11 euroon. Vuonna 2014 aloitetussa tilastossa ei ole koskaan ollut näin korkeita energiapuun reaalisia hintoja.

Myös ostetun energiapuun kokonaismäärä oli suurin koskaan tilastoitu. Se ylitti edellisen vuoden lukemat neljäsosalla ja viiden edellisen vuoden keskiarvon kahdella viidesosalla. Kasvu kohdistui pystykauppoihin, ja kuutiometreissä tarkasteltuna karsitun energiapuun, latvusmassan ja kokopuun ostot suurenivat melko tasaisesti. 

Vuonna 2024 ostetusta energiapuusta oli latvusmassaa puolet ja karsittua rankaa yksi kolmasosa. Loppu oli lähes kokonaan karsimatonta kokopuuta, sillä kantojen energiakäyttö on vähäistä.

Karsitun energiapuun ja kuitupuun hinnat lähenivät toisiaan 

Hankintakaupoissa karsitun energia- ja kuitupuun keskimääräiset hinnat ovat olleet jo pitkään lähellä toisiaan, ja viime vuonna niiden ero oli koko maassa kuusi prosenttia. Pystykaupoissa kuitupuun hinta oli aikaisemmin energiapuuhun verrattuna moninkertainen, kunnes vuonna 2022 hintaero alkoi kaventua nopeasti.

"Vuoden 2024 pystykaupoissa karsitun energiapuun hinta jäi viidesosan kaiken kuitupuun keskimääräistä hintaa matalammaksi. Kun verrataan ensiharvennusten kuitupuuhun, niin hinnat olivat tasoissa", kertoo Torvelainen. 

FAKTA | Luke saa tilastoitavat puukauppatiedot suurimmilta puun ostajilta ja metsänhoitoyhdistyksiltä. Aineistot kattavat noin 90 prosenttia yksityismetsistä ostetusta teollisuuspuusta ja puolet energiapuusta.
Ilmoitetut puumäärät julkaistaan sellaisinaan, eikä niitä laajenneta vastaamaan kaikkea yksityismetsien puukauppaa. Luken puukauppatilastot kuvaavat  puumarkkinoiden keskihintoja sekä niiden ja määrien muutoksia. 

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti