Toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa saavat esitäytetyt veroilmoituksensa Omaveroon torstaina ja perjantaina 27.−28. helmikuuta. Heillä veroilmoituksen täydentämisen määräpäivä on 1. huhtikuuta. Toiminimiyrittäjillä myös elinkeinotoiminnan veroilmoituksen määräpäivä on 1. huhtikuuta.
Muut saavat esitäytetyn veroilmoituksensa maaliskuun puolivälistä lähtien, ja määräpäivät ovat myöhemmin huhtikuussa.
Verohallinto saa paljon tietoja automaattisesti, mutta osa tuloista ja vähennyksistä pitää ilmoittaa itse. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi arvopapereiden luovutusvoitot ja -tappiot sekä sosiaalisen median vaikuttajatyöstä saadut tulot. Jos esitäytetyn veroilmoituksen tiedoissa on virheitä, myös ne pitää korjata määräpäivään mennessä.
Toiminimiyrittäjien on esitäytetyn veroilmoituksen lisäksi annettava myös elinkeinotoiminnan veroilmoitus. Sen määräpäivä on 1. huhtikuuta.
Yritystoimintaa koskeva elinkeinotoiminnan veroilmoitus pitää palauttaa, vaikka viime vuonna ei olisikaan ollut yritystoimintaa.
LIIKKEEN- JA AMMATINHARJOITTAJAN VEROILMOITUS 2024 | Verovuoden 2024 liikkeen- tai ammatinharjoittajan veroilmoitus annetaan vuonna 2024 päättyneeltä tilikaudelta. Elinkeinotoiminnan veroilmoituksen voi antaa Omaverossa tai paperilomakkeella 5. Verojuristin vinkit veroilmoituksen tarkistajalle >>
Minna Petäinen