Olemme puolisoni kanssa eroamassa. Saimme myytyä suurimman yhteisen omaisuutemme eli omakotitalon. Yhteisissä nimissä olevaa omaisuutta meillä on enää vain metsäkiinteistö.
Olemme sopineet, että metsäkiinteistö siirretään yksin ex-mieheni nimiin ilman korvausta, kun minä puolestani pidän jo valmiiksi minun nimissäni olevat samanarvoiset lomaosakkeet.
Koituuko yhteisen metsäkiinteistön siirrosta yksin toisen nimiin veroseuraamuksia kuten lahjaveroa tai varainsiirtoveroa?
Kun ihan sovussa sovimme omaisuuden jakamisesta, niin onko osittelusta syytä tehdä kuitenkin sopimus? Mikä merkitys tällaisella sopimuksella on?
Verojuristi Päivi Kaari vastaa:
Jos metsäkiinteistö ja lomaosakkeet ovat avio-oikeuden alaista omaisuutta, omistuksen voi osituksessa tasata parhaaksi katsomallanne tavalla. Metsäkiinteistön voi tällöin siirtää yksin toisen puolison omaisuudeksi ilman veroseuraamuksia, jos sinä pidät vastaavasti samanarvoiset lomaosakkeet. Eli metsäkiinteistöistä ei makseta varainsiirtoveroa eikä tuloveroa.
Veroseuraamukset riippuvat siitä, onko teillä avio-oikeus toistenne omaisuuteen vai ei.
Omaisuus on avio-oikeuden alaista, jos puolison avio-oikeutta ei ole poistettu avioehtosopimuksella. Myös lahjakirjassa tai testamentissa on voitu määrätä, ettei lahjansaajan tai testamentinsaajan puolisolla ole lahjaan tai perintöön avio-oikeutta.
Jos teillä on avio-oikeus toistenne omaisuuteen, omaisuuden jaosta laaditaan osituskirja, jossa siis todetaan, miten omaisuus jaetaan. Osituskirja on välttämätön mm. koska ex-puoliso tarvitsee sitä hakiessaan metsäkiinteistölle lainhuudon.
Jos yhteinen metsäkiinteistö ei ole avio-oikeuden alaista omaisuutta ja se tulee erossa yksin toiselle, kyse on veronalaisesta kaupasta, vaihdosta tai lahjasta. Kaupasta tai vaihdosta ostaja maksaa varainsiirtoveroa ja myyjä mahdollisesti tuloveroa. Lahjasta menee lahjavero.
Lahjaverotus on mahdollinen myös silloin kun jaetaan avio-oikeuden alaista omaisuutta, jos ositus tehdään niin, että siinä annetaan tosiasiassa lahjaa toiselle. Avioero-osituksessa tämä on harvoin tilanne. Lahjoituksesta ei kuitenkaan ole kyse, jos se puolisoista, joka voisi saada tasinkoa toiselta, ei ota sitä vastaan, vaan tyytyy vähempään kuin mitä voisi lain mukaan saada.