Vuonna 2019 ennakkoverojeni eräpäivät ovat 25.2, 23.7 ja 25.11. Kaksi ensimmäistä erää olen maksanut täsmällisesti määräpäivinä. Veronpalautukseni vuodelta 2018 piti tulla minulle 4.9.2019, sillä verotukseni valmistui 10.7.2019.
Sain kuitenkin Verohallinnolta heinäkuun lopulla kirjeen, jonka mukaan veronpalautustani verovuodelta 2018 on käytetty maksamatta olleen veron maksuun. Kirjeessä on todettu käyttöpäiväksi 23.07.2019, sama kuin toisen ennakkoveroni eräpäivä.
Kävin verotoimistossa, jossa virkailija ilmoitti Verohallinnon menettelyn olevan nykyään voimassaolevan lain mukainen. Virkailija mukaan ennakkoverona maksamani summa mahdollisesti palautetaan joskus tulevaisuudessa pankkitililleni.
Voiko verottaja todella menetellä näin, vaikka maksoin veron eräpäivänä? Mitä tässä on tapahtunut?
Veroneuvontajohtaja Kati Malinen vastaa:
Kyllä näin on saanut menetellä, vaikka menettely saattaa verovelvollisen silmin näyttää sekavalta.
Eräpäivänä maksamasi ennakkovero ei näy vielä eräpäivänä Verohallinnon järjestelmissä eikä näin ole käytettävissä veron maksuun heti, vaan käytännössä vasta päivää tai paria myöhemmin. Koska veronpalautuksesi on ollut jo eräpäivänä käytettävissä ennakkoveron maksuun, on veronpalautuksellasi kuitattu erääntynyttä ennakkoveroa, vaikka oletkin maksanut ennakkoverosi ajallaan.
Veronkantolaki antaa Verohallinnolle mahdollisuuden käyttää henkilöasiakkaan veronpalautusta verotuksen päättymisen jälkeen erääntyviin tai jo aiemmin erääntyneisiin, mutta vielä maksamattomia olevia veroihin tuloverotuksen päättymispäivästä lähtien aina seuraavan kuun 4. päivään asti heti verojen eräpäivänä.
Sinun tapauksessasi verotus on valmistunut 10.7. ja veronpalautusta on näin ollen voitu käyttää viimeistään 4.8. erääntyviin veroihin. 23.7. erääntynyt ennakkoverosi on osunut juuri tälle välille, joten Verohallinto on käyttänyt veronpalautusta ennakkoverosi maksuun ennakkoveron eräpäivänä. Jos olisit maksanut ennakkoverosi vaikka viikon etuajassa, ei veronpalautustasi olisi käytetty ennakkoveroon, koska oma suorituksesi olisi jo näkynyt eräpäivänä Verohallinnon järjestelmässä.
Nyt kun omaa maksuasi ei tarvittu 23.7. erääntyneeseen ennakkoveroon, Verohallinto käyttää sen 25.11. erääntyvään ennakkoveron erään. Sinun ei siis tarvitse maksaa tuota viimeisen ennakkoveron erää, jos 23.7. maksamasi summa riittää kattamaan koko ennakkoveron. Jollei sinulla olisi ollut tulevia ennakkoveron eriä, olisi 23.7. maksamasi summa palautettu sinulle noin viikon kuluessa maksusta, jollei muita maksamattomia veroja tai ilmoituspuutteita olisi ollut.
Kannattaa aina tarkistaa ajantasainen tilanne maksuistasi ja palautuksista Omaverossa. Omaveron yhteenvedolta näet, mihin palautustasi on käytetty.