veronmaksajat.fi

VEROT

Miten vastaan­ottavien yhtiöiden osakkeiden omistusaika määräytyy jakautumisessa?

Miten vastaan­ottavien yhtiöiden osakkeiden omistusaika määräytyy jakautumisessa?
29.7.2024

Olen omistanut osakeyhtiöni sen perustamisvuodesta 2012 lähtien, eikä osakkeitteni määrässä ole ollut muutoksia tämän jälkeen. Yhtiö on jakautumassa ilman veroseuraamuksia kahdeksi vastaanottavaksi yhtiöksi, joista toisen yhtiön aion myydä. Jakautumisessa saan jakautumisvastikkeena ainoastaan osakkeita vastaanottavista yhtiöistä.

Mistä ajankohdasta lähtien olen omistanut myytävän vastaanottavan yhtiön osakkeet? Alkaako osakkeiden omistusaika siitä hetkestä, kun yhtiö on jakautumisessa perustettu? Minua kiinnostaa tietää hankinkintameno-olettamani suuruus, koska olen perustanut yhtiöni hyvin pienellä pääomalla, ja saamani kauppahinta on kuitenkin merkittävä.

Verojuristi Juha-Pekka Huovinen vastaa:

Jakautumisessa osakkeenomistajan saamien vastaanottavan yhtiön osakkeiden omistusaikaa ei lasketa vastaanottavan yhtiön perustamishetkestä, kunhan jakautuminen on suoritettu sekä jakautumista koskevien yhtiöoikeudellisten että sitä koskevien verosäännösten mukaisesti oikein.

Jakautumiseen sovelletaan niin sanottua jatkuvuuden periaatetta. Tämän takia jakautumisessa saatujen vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden omistusaika lasketaan samasta hetkestä, josta jakautuneen yhtiön osakkeiden omistusaikakin määräytyy.

Sinun tapauksessasi vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden omistusaika laskettaisiin yhtiösi perustamishetkestä lähtien. Tämä siis merkitsee, että verotuksessa sinun katsotaan omistaneen vastaanottavien yhtiöiden osakkeet yli kymmenen vuotta.  Saat näin ollen vähentää omassa luovutusvoittoverotuksessasi 40 prosentin hankintameno-olettaman osakkeistasi saamastasi kauppahinnasta.

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti