Kyberturvallisuuskeskus on saanut ilmoituksia uudesta Omavero-teemaisesta huijauskampanjasta. Eri hakukoneilla hakusana "Omavero" on tarjonnut ensimmäisenä sponsoroituna hakutuloksena aidon näköistä kalastelusivua Omaveron verkkosivujen nimissä.
Huijareiden maksamat mainokset saattavat joskus päätyä hetkellisesti hakukoneisiin tarjolle, vaikka palveluntarjoajat pyrkivät seulomaan haitallisia sivustoja pois hakutuloksista.
Tässä tapauksessa hakukoneen ehdottama huijauslinkki ohjaa mobiililaitteilla tietojenkalastelusivustolle. Vastaavanlaisille tietojenkalastelusivustoille voi päätyä myös erilaisten huijausviestien kautta. Osassa viesteistä vastaanottajille väitetään, että he ovat oikeutettuja veronpalautuksiin tai heitä on pyydetty maksamaan jokin tietty summa takaisin verottajalle.
Traficom muistuttaa, että viranomaisten ja pankkien sivustot kannattaa tallentaa kirjamerkkeihin, jotta oikea sivu on aina helposti käytettävissä.
Mikäli epäilet joutuneesi haitalliselle sivustolle, kannattaa aina tarkistaa verkkosivun osoitekenttä, sillä siitä voi tunnistaa haitallisen sivun. Uudessa huijauksessa osoitteen ero voi olla pieni, esimerkiksi ylimääräinen pääte "-fi.org". Kaikilla mobiililaitteilla pääte ei URL-kentässä mahdu edes näkymään.
Mikäli olet syöttänyt tietosi tietojenkalastelusivustolle ole kiireellisesti yhteydessä pankkiisi ja tee asiasta rikosilmoitus. Nopealla reagoinnilla voidaan välttää tilien ja rahojen päätyminen rikollisten käsiin.
Toimi näin, jos olet joutunut tietojenkalasteluyrityksen kohteeksi
Jos olet päätynyt epäilyttävälle sivustolle tai saanut kirjautumista pyytävän viestin, toimi seuraavasti:
- Älä vastaa viestiin tai syötä tietojasi sivustolla oleviin kenttiin.
- Älä klikkaa viestissä tai verkkosivulla olevia linkkejä.
- Jos epäilet, että pankkitunnuksesi ovat joutuneet vääriin käsiin, ota heti yhteyttä pankkisi asiakaspalveluun ja tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille.
- Jos epäilyttävä sivu on esiintynyt Kelan tai Omakannan nimissä, ilmoita asiasta Kelaan.
- Tee asiasta ilmoitus Kyberturvakeskukselle.
- Varoita tuttaviasi huijauksesta.
- Tutustu myös tietovuotoapu.fi-sivustoon.
Minna Petäinen