Verohallinnon perimiä hintoja maksullisista palveluista korotetaan noin 75 prosentilla vuonna 2025. Keskusverolautakunnan antamien ennakkoratkaisujen päätösmaksut kallistuvat puolestaan 20 prosenttia, kertoo Verohallinto verkkosivuillaan.
Verohallinnon ennakkoratkaisu esimerkiksi perintö- ja lahjaverotuksesta sekä luovutusvoiton verotuksesta maksaa ensi vuonna 740 euroa, kun maksu vuonna 2024 on 425 euroa.
Ennakkoratkaisuista perityt maksut kattavat nykyisellään noin viidenneksen niiden aiheuttamista kustannuksista. Esimerkiksi arvonlisäverotusta koskevat ennakkoratkaisut kattavat vain alle 10 prosenttia päätösten aiheuttamista kustannuksista, Verohallinto kertoo.
Korotus perustuu Valtiovarainministeriön antamaan uuteen maksuasetukseen, joka tulee voimaan 1.1.2025. Tätä maksuasetusta sovelletaan vuoden 2025 aikana vireille tuleviin asioihin.
Edellisen kerran ennakkoratkaisuista ja julkisoikeudellisista suoritteista perittäviä maksuja on korotettu vuoden 2019 alussa.
- Hinnasto maksullisista palveluista 2024
- Hinnasto maksullisista palveluista 2025 (Suomen säädöskokoelma 791/2024, pdf)
Minna Petäinen