Analyysit Suomen talouden kohta pari vuosikymmentä kestäneestä kasvuttomasta kaudesta päätyvät samaan lopputulemaan. Professori Bengt Holmströmin havainnosta lähtien valtioriippuvuus on noussut ongelmalistan kärkeen.
Muitakin rakenteita kuten ikääntyvää väestöä pitäisi korjata, mutta pitkien trendien kääntäminen se vasta viekin vaalikausia ja hallituskoalitioita. Valtio talouden ohjaajana ja säätelijänä on sen sijaan konkreettinen ja hyvin poliittinen maali.
Valtioriippuvuus ammentaa historiasta mutta muuttaa muotoaan kansainvälisten kriisien ja turvallisuuspolitiikan muutosten myötä.
Valtio on edelleen merkittävä omistaja maan suurimmissa vientiyrityksissä. Se on edennyt Suomen Teollisuussijoituksen Tesin kautta myös yksityisten pääomasijoittajien tontille kasvuyritysten rahoittajana.
Toisaalla valtion vetäytyminen perinteisestä tupo-roolistaan työehtosolmujen avaajana tuntuu rikkoneen neuvottelujärjestelmän. Työmarkkinasopua on tänäkin keväänä entistä vaikeampi saavuttaa.
Valtio ei malta pysyä poissa bisneksenteon juoksuhaudoistakaan. Hallituksen viimeisin linjaus tällä saralla oli tehdä Business Finlandin vienninedistäjistä ulkoasiainhallinnon virkamiehiä.
Näin siis päätettiin jo viime kesänä, vaikka sen jälkeen selvityshenkilö Elina Björklundilta tilattu raportti suositteli Business Finlandin ulkomaanverkoston hallinnointiin yhtiömallia, naapurimaiden tapaan. Raportin toinen tilaaja oli työ- ja elinkeinoministeriö, joka on iät ja ajat käynyt ulkoministeriön kanssa reviiritaistoa BF-toimintojen omistajuudesta.
Aika näyttää, tietääkö julkinen valta paremmin kuin vaatevalmistaja Reimaa pitkään luotsannut yritysjohtaja, miten vienninedistäminen kannattaa järjestää.
Varmaa on, että yrityksiä kiinnostavat kansainvälistymispalvelujen laatu ja asiantuntijoiden osaaminen. Ei se, mikä organisaatio heidän palkkansa maksaa.
Tasapuolisuuden nimissä on muistettava, että ulkoisen kriisin tullen valtiota huudetaan heti hätiin. Pandemian kaltaisessa tilanteessa työpaikkojen ja verotulojen säilymisen intressi on vahva molemmin puolin.
Liike-elämän sekä järjestöjen edunvalvontakoneistot pitävät toki läpi suhdanteiden huolen siitä, ettei saavutettuihin tukiin tai avustuksiin puututa. Tai jos puututaan, niin uusien verohelpotusten vastapainona.
Löytyisikö kriisiaikojen yhteishengestä välineitä kadonneen kasvun uudelleenkäynnistämiseksi?
Se edellyttää, että meillä olisi eduskunnassa ja laajemminkin yhteiskunnassa yhteisymmärrys siitä, millainen rooli valtiolla on kapitalistisessa kehyksessä. Julkisen fokuksen pitää eittämättä olla puitteissa ja infrassa, vaikka raja taloudellisen toimeliaisuuden ja sen mahdollistamisen välillä on häilyvä.
Lopulta tarvitsemme vain hyviä viennin ja tuonnin edistäjiä. Ovat ne sitten liikehenkilöitä tai virkahenkilöitä.
Antti Oksanen
Kommentoi