Suomen kyvyssä tuottaa arvonlisää on jotain pahasti vialla, jos jopa työeläkeyhtiöt vihjailevat siirtävänsä sijoituksiaan kotimaan ulkopuolelle. Varman toimitusjohtajan Risto Murron kesäisessä ulostulossa oli herättelyn makua päättäjille mutta myös aitoa huolta kansantalouden näivettymisestä.
Eläkesijoittajat ovat kotimaisen omistamisen ankkuri. Eläkeyhtiöiden ensisijaisena velvollisuutena on kuitenkin turvata suomalaisten eläkkeet pitkälle tulevaisuuteen, mikä edellyttää reipasta tuottoa myös niiden osakesalkuista.
Toisen kärsivällistä rahaa edustavan omistajakunnan muodostavat suomalaiset yrityssuvut. Usean sukupolven aikana nämä perheet ovat sijoitusyhtiöidensä kautta ulottaneet valtaansa pitkälle oman yrityksensä ulkopuolelle.
Pääomasijoittajien tilastot kertovat, että perheomisteiset sijoitusyhtiöt eivät ole varman päälle -indeksisijoittajia. Ne sijoittavat muun muassa suoraan listaamattomiin ja startup-yrityksiin ja näiden kautta murrosteknologioihin ja koko talouden uudistumiseen.
Koneen Herlinit ovat tietysti paras esimerkki monipuolisesta sijoitusstrategiasta, jolla voi osaltaan myös parantaa maailmaa.
Koneen ohella perheen sijoitusyhtiö on merkittävä omistaja esimerkiksi mediayhtiö Sanomassa ja toisaalla Tiina ja Antti Herlinin säätiö torjuu ilmastonmuutosta. Tutkimusrahoittajana säätiö keskittyy voimakkaasti terästuotannon päästöjen vähentämiseen globaalisti.
Yhtä lailla Ahlströmien, Bernerien, Fazerien, Hartwallien ja Pauligien sijoitusyhtiöt ovat laittaneet rahaa kiertämään, mutta Oy Suomi Ab:n kulmasta eivät riittävästi. Lupaavimpien kasvuyritystemme omistus valuu edelleen kovin aikaisin ulkomaille, kun kotimaisia pääomia ei niille löydy.
Vaikka muutakin kuulee, niin omistajan kansallisuudella – ja kasvollisuudella – on edelleen väliä. Jos Kone olisi aikoinaan päätynyt amerikkalaiselle Otisille, voi kysyä, mitä siitä olisi enää jäljellä Suomessa. Yhtiön päämarkkinat ovat jo pitkään olleet Kiinassa, mutta pääkonttori on tiiviisti siellä missä Herlinitkin.
Kansainväliset pääomavirrat liikkuvat silmänräpäyksessä maasta ja sijoituskohteesta toiseen. Se on kyynistä ja matemaattista peliä, jossa Suomen kaltainen reunamarkkina ei pärjää kuin poikkeustapauksissa.
Kotimaisen omistamisen vaaliminen on paras vakuutus pääomapakoa vastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita ulkomaisten sijoittajien ja yritysostajien syrjimistä, sillä heidän investoinneillaan on luotu yhtä lailla kasvua ja työpaikkoja Suomeen.
Samalla on syntynyt koko joukko uusia yrityksiä, kun kertaalleen exitin tehneet yrittäjät ovat ohjanneet varojaan seuraaviin hankkeisiin – ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen.
On merkillepantavaa, että myös uuden sukupolven yrittäjistä nousee yhteiskunnallisia mesenaatteja. Esimerkiksi Supercellin perustajat ovat panostaneet merkittävästi nuorten syrjäytymisen ja koodaripulan ehkäisemiseksi.
Näin digitaloudesta ammentava uusi raha jatkaa teollista perimää edustavan vanhan rahan työtä. Suomi tarvitsee kipeästi kumpaakin.
Antti Oksanen
Kommentoi