Suomessa lähti liikkeelle tärkeä keskustelu johtamisesta tällä viikolla julkaistavan Risto Siilasmaan Nokia-kirjan (Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa. Tammi 2018) myötä.
Nokian matkapuhelinten nopea nousu ja vielä nopeampi tuho luo kiehtovan kehyksen kahdelle hyvin erilaiselle johtamiskulttuurille. Halusipa kirjailija vastakkainasettelua Jorma Ollilan kanssa tai ei, siltä ei tässä yhteydessä voitu välttyä.
Siilasmaa ja Ollila edustavat kahta eri sukupolvea, mutta myös vastakkaisia polkuja bisnesmaailman huipulle. Eliittikoulujen kasvatti vs. nollasta startannut yrittäjä, korporaatioiden ja nuorisopolitiikan koulima verkostoituja vs. sisäpiirin ulkopuolinen nörtti, kravatti vs. ylänappi auki ja niin edelleen.
Näin erilaisilla taustoilla päätyi peräkkäin maan suurimman ja menestyneimmän yrityksen hallituksen puikkoihin. Toisen intressinä oli suojella menestystarinaa, toisen tehtäväksi tuli pelastaa koko yhtiö.
Ehkä yllättävin Ollilan kritiikistä Siilasmaata kohtaan oli se, että tämä ei pienen ohjelmistoyhtiön perustajana voinut ymmärtää Nokian kaltaisen globaalin jätin toimintaa.
Johtamisen näkökulmasta yrityksen koko ei nimittäin ole määräävä tekijä. Hyvän johtamisen haasteet ovat hyvin samankaltaisia, vaikka väkeä ja toimintamaita tulee lisää:
Miten rakentaa organisaatioon hyvää työilmapiiriä ja luottamusta läpi markkinakäänteiden? Miten viestiä tehokkaasti ja innostavasti henkilöstölle, asiakkaille ja kumppaneille? Miten kannustaa kaikki yksiköt palvelemaan kokonaisuutta sen osien sijaan?
Siilasmaan esiintulo on itsessään rohkea pyrkimys muuttaa suomalaisen talouselämän kankeita valtarakenteita.
Meillä johto johtaa, hallitukset hallinnoivat eikä ikävistä asioista sovi ainakaan ääneen puhua. Monimutkaistuva ja äärimmäisen läpinäkyvä maailma edellyttää kuitenkin aktiivista epäkohtiin puuttumista. Siihen ovat velvollisia kaikki organisaatioasemaan katsomatta, vaikka puuttuminen vahingoittaisi omia kollegoitakin.
Ilman pilliin viheltäjiä katoliseen kirkkoon ja Hollywoodiin pesiytyneet hyväksikäyttäjät olisivat edelleen paljastamatta. Asiattoman tai rikollisen pelin paljastaminen on sitä arjen johtajuutta ja vastuunottoa, josta voitaisiin puhua enemmänkin.
On jo kauan aikaa siitä, kun johtamista tapahtui vain komentoteltassa tai kabineteissa. Esimerkiksi uuden sukupolven kasvuyritykset siirtävät isojakin päätöksiä tiimeille ja rivityöntekijöille. Monet firmat tuntuvat pärjäävän ilman ”johtajia” kaikki tyynni.
Johtamisen riisuminen turhasta mystiikasta on iso palvelus koko yhteiskunnalle. Kun hyvä johtaminen on jalkautettu työpaikoilla, mikään ei estä sen ulottamista koteihin, taloyhtiöihin ja harrastusseuroihin.
Aito läsnäolo, kuunteleminen ja puhuminen ovat kova juttu pienemmissäkin piireissä. Kannattaa kokeilla!
Antti Oksanen
Kommentoi