Hallitusohjelma lupaa tuhat lääkäriä lisää terveyskeskuksiin. Näyttää kuitenkin siltä, ettei sekään ratkaise Suomen perusterveydenhuollon perusongelmaa.
Julkisuuteen astuneet lääkärit eivät nimittäin puhu niinkään resurssipulasta vaan puutteellisesta työn organisoinnista, joka johtaa kiireeseen ja sähläämiseen. Loppupeleissä takana on huono johtaminen.
Kentän palaute kulminoituu usein uuden tekniikan ympärille. Enemmän tietokonenäyttöä kuin potilasta katsova yleislääkäri on kliseetarina, mutta totta toinen puoli: kolme neljästä terveyskeskuslääkäristä vastasi jo muutama vuosi sitten Lääkäriliiton kyselyssä, että teknisten laitteiden hankaluus häiritsee työntekoa.
Lääkärien kautta päästään niin sanotun tuottavuusparadoksin ytimeen.
Pidemmällä aikavälillä työn tuottavuuden kasvu perustuu teknologiseen kehitykseen. Ja vaikka viime vuosikymmenen aikana terveyskeskuksissa, kuten muillakin työpaikoilla, on otettu käyttöön käänteentekevää digitekniikkaa, tuottavuus ei ole oikeastaan parantunut missään länsimaassa.
Tämä on se paradoksi, jonka juurisyistä ekonomistit nyt kiistelevät. Tuleeko teknologiapanostusten positiivinen vaikutus talouteen vain viiveellä vai onko historiallinen yhteys tuottavuuteen jopa löyhtynyt?
Tavallisen tietotyöläisen arkikokemus kertoo samaa kuin lääkärienkin. Keskimäärin organisaatiot ovat surkeita hyödyntämään uutta teknologiaa.
Hienot laitteet ja ohjelmistot saadaan kyllä pyörimään, mutta monesti jo käyttäjäkoulutus epäonnistuu. Käytäväkeskusteluissa uusi järjestelmä muuttuu nopeasti päivittelyjen aiheeksi, ”johdon projektiksi” tai ihan vaan vitsiksi.
Itse asiassa uuden teknologian – ja usein siihen kytkeytyvän toimintavan muutoksen – myyminen henkilöstölle on mitä suurimmissa määrin johdon projekti. Kun hanke perustellaan töiden helpottumisella tai liiketoimintahyödyillä, on oman väen sitoutuminen toimeenpanoon jo paljon todennäköisempää.
Johtamisen vaikeuskerroin kasvaa entisestään, kun koko toimintamalli pitää rakentaa tai ainakin suunnata uudelleen digitaalisille markkinoille.
Uusiin kanaviin syntyy uusia toimenkuvia, joiden hoitamiseksi pitää palkata uusia tai kouluttaa vanhoja työntekijöitä. Vastuuta pitää jakaa ihan eri tavalla organisaation niille tasoille, joissa varsinaiset asiakaskohtaamiset tapahtuvat. Vanhan ajan hierarkkinen päätöksenteko ei pysy muutoksen tahdissa.
Hyvä puoli on se, että uusi teknologia parantaa työpaikkojen läpinäkyvyyttä. Digiajan olosuhteissa myös huono johtaminen paljastuu nopeammin. Minkään yhteisön ei tarvitse enää sietää vastuutonta toimintaa vuodesta toiseen hiljaisuuden verhon alla.
Pallo on ennen kaikkea yritysten ja yhteisöjen hallituksilla. Paljon julkisuutta saaneet Tullin ja Metsähallituksen johtamisongelmat kertovat, että ylimmän johdon rima ei ole riittävän korkealla edes yhteiskunnan perustehtäviä hoitavissa virastoissa.
Huonosti johdettu organisaatio ei voi hyvin. Silloin se ei voi olla kovin tuottavakaan.
Antti Oksanen
Kommentoi