Naisjohtajana ja äitinä, miten selviät arjen askareista?

Minulta kysytään suhteellisen usein ihmetellen, miten saan aikani riittämään vaativan työn ohella myös perheelle ja itselleni. Pragmaattisena ja järjestelmällisenä ihmisenä, jolle sopii ennemmin liian paljon kuin liian vähän tekemistä, vastasin tähän aiemmin helposti ja jopa ylpeänä: ”järjestelemällä ja rutinoimalla, sekä tietty apua pyytämällä.”

Nyttemmin olen kuitenkin tylsistynyt kysymykseen, ja se on jopa hämmentänyt minua: eihän tätä kysyttäisi samassa asemassa olevalta perheelliseltä mieheltä. Vai kysytäänkö?

Omat uskomukset ja kokemukset vaikuttavat paitsi omaan, myös lasteni ajatusmaailmaan

Feminismi on tuntunut minulle aina vieraalta, vaikka sen periaatteet ovat perustellut ja oikeudenmukaiset. Suomessa naisten asemaa on jo edellisen vuosisadan alusta lähtien kehitetty, ja mielestäni nykypäivän suomalaiset naiset ovat monissa asioissa tasa-arvoisessa asemassa.

En henkilökohtaisesti usko naiskiintiöihin tai sukupuolineutraaleista sanoista keskusteluun, mutta olen toki joutunut tilanteisiin, joissa tasa-arvokysymykset ovat pohdituttaneet sekä kokenut itsekin mahdollista syrjintää rekrytointitilanteessa.

Vaikutelma syntyi siitä, ettei rekrytoija jaksanut uskoa minun hakevan täyspäiväistä työsuhdetta palatessani työelämään kolmen lapsen äitinä perhevapaalta. Oikeus päästä osittaiselle hoitovapaalle saattoi siis syrjiä minua rekrytointivaiheessa! Hyvästä tahdosta säädetyt työntekijäoikeudet saattavat kääntyä työntekijää vastaan, mikä lainsäätäjän olisi hyvä muistaa jo arvioidessa uuden lain tarpeellisuutta.

Se mihin uskon on, että erityisesti naisten tulisi työpaikoillansa tukea muita naisia heidän urapoluillaan, valmentaen, sparraten, luottaen ja antaen naiskollegoilleen mahdollisuuksia edetä ja loistaa. Mutta sama koskee tietysti kaikkia, sukupuolesta riippumatta, ja erityisesti johtavissa tai päättävissä asemissa olevien henkilöiden tulisi muistaa tämä. 

Kotona esikuvien saaminen ja kasvatus ovat yhtä tärkeässä roolissa, ellei jopa edellytyksenä. Itseltäni löytyy kotoa esikoistytär ja kaksi poikaa, joiden arjen valinnoissa ja kasvatuksessa tulee muistaa olla pitkäjänteinen ja välillä vähän strateginenkin.

Poikien on oivallettava, etteivät hame ja naisellisuus tee tytöistä ja naisista vähemmän fiksuja, voimakkaita tai kunnianhimoisia – ei hiekkalaatikossa, ei luokkahuoneessa, ei pelikentällä eikä myöhemminkään työelämässä.

Tytöille ei saa syntyä minkäänlaisia ajatuksia sukupuolirajoitteista. Tyttärelleni on oltava luonnollista, että hänestä voi tulla mikä vain, kunhan sen eteen on valmis tekemään töitä!

Lapsesta asti on hyvä ymmärtää olla pyrkimättä täydellisyyteen ja hyväksyä se, että luonnollisista taipumuksista ja kyvykkyyksistä huolimatta kaikkien täytyy harjoitella ja opetella ennen kuin jotakin osaa – kukaan ei ensi alkuun ole täydellinen, jos koskaan.

Lapsuudenkodissani uraa tehnyt äitini ja monet muut perheellemme läheiset johtajanaiset toimivat minulle hyvinä roolimalleina: ajatusvinoumaa siitä, etten voisi toteuttaa omia unelmia, ei koskaan päässyt syntymään.  

Vinkkini työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen

Kaikkea ei voi saada ja ihmisen on hyväksyttävä, että tehdyt valinnat ovat samalla jotakin muuta poisrajaavia valintoja. Nyt en puhu siitä, etteivätkö uranaiset voisi tulla äideiksi, vaikka näinhän edelleen esimerkiksi joissakin keskieurooppalaisissa maissa ajatellaan.

Tarkoitan sitä, että uraa priorisoivan vanhemman on hyväksyttävä, etteivät aika, rahkeet tai varat yksinkertaisesti riitä siihen, että vaativan työn lisäksi ehtisi venymään myös muihin rooleihin sopivaksi, kuten pullalta tuoksuvaan äitiyteen, urheiluhulluuteen ja seikkailumatkailijan rooliin.

Elämä on täynnä valintoja, niin perheellisillä miehillä kuin naisilla. On osattava punnita, mikä on tärkeintä itselle, priorisoida ne asiat ja järjestää mahdolliset muut välttämättömät tehtävät arjessa auttavien käsien avulla.

En usko, että kenenkään resepti sellaisenaan voi toiselle sopia, sillä lähtökohdatkin ovat jo toisistaan niin poikkeavat. Esimerkinomaisesti listasin kuitenkin viisi asiaa, jotka omalla kohdallani ovat mahdollistaneet sen, että sekä minä että mieheni olemme voineet kehittyä ammatillisesti ja urillamme, perustaa perhettä ja yhdessä lapsiemme kanssa nauttia sen antimista niin arjessa kuin viikonloppuisin.

Toivottavasti se herättää ajatuksia ja ideoita pohtimaan, voisiko uudelleenorganisoimalla saada arkielämään mielenrauhaa.      

1. Järjestäkää itsellenne apua

Isovanhemmat, naapurinuoriso, varamummi, kotiapulainen tai au pair, säännöllisesti tai joustavasti tarpeeseen… riippuen mihin apua tarvitaan, löytynee sopivia vaihtoehtoja. Meille sopi parhaiten arjen pyörittämiseen au pair ja olemme samalla oppineet ranskaa, viettäneet ranskalaisia juhlapäiviä ja nauttineet ranskalaisen keittiön antimista.

2. Pidä kiinni henkirei’istäsi: varmista itsellesi energisoivaa ”me time” -aikaa, jolloin lataudut

Kyseessä voi olla reipas kävely podcastia kuunnellen, sykettävä nostava hikijumppa, lanteita pyörittävä tanssitunti, rauhallinen lukuhetki rentouttavan teekupin ääressä, rupattelutuokio ystävän kanssa tai taitojasi kehittävä kurssi.

Valitse se, jonka parissa sinä nautit, sillä siihen uhrattu aika maksaa itsensä takaisin mielihyvänä ja vapautuneena energiana!   

3. Luo sääntöjä, joita noudattamalla saat työpäiviisi ryhtiä

Kalenteriin lyödyt aikavaraajat, jolloin suunnitelmallisesti lyhennät to do -listallasi olevia tehtäviä, toistuvien tai rutiininomaisten työtehtävien kalenterisoiminen, jokapäiväinen lounasaika yhdistettynä happihyppelyyn, aamutreenit, korttelinkiertäminen iltapäiväkahvin sijasta…

Varsinkin etätyöpäiviin on suositeltava saada työpäivää jaksottavia rutiineja. Mieluiten sellaisia, jotka liikuttavat sinua. Itselleni toimii jokapäiväinen pulahdus mereen, ja mikä parasta, naapuristonaisten seurassa! Kadulla kuuluu ihana käkätys, kun palaamme endorfiineja täynnä kotiin valmistautumaan työpäiviimme.

4. Ole itsellesi armollinen, jotain voi jättää pois ja jotain jättää hiomatta täydelliseksi

”Good enough is the new perfect” lukee itselleni ostamassani vesilasissa, joka työpöydälläni muistuttaa minua siitä, ettei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä kaikessa täydellisyyteen. Kesti minullakin kauan ennen kuin sen omaksuin käytäntöön, vaikka teoriassa tiesin… Enkä väitä, etteikö minulla olisi vielä parantamisen varaa.

5. Mikään ei ole ikuista, kaikessa mitä tapahtuu, on jotain hyvää ja muutos tuo aina mahdollisuuden

Minussa asuu pieni fatalisti ja sen siemenen on äitini isoäiti minuun istuttanut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias, minä 11. Elämäni käänteissä on hän usein ollut mielessä ja hänen elämänviisautensa on jo monesti osoittanut oikeaksi.

Parhaansa pyrkivän täytyy vain jaksaa luottaa, että ikävältä tuntuville asioille myöhemmin näyttäytyy jokin syy ja toisaalta, että tilanteen tullessa, kannattaa tarpeellista muutosta pyrkiä saamaan aikaiseksi. Tartu siis tilaisuuteen!

Erika Ehrnrooth