Aika lailla tasan kaksikymmentä vuotta sitten tutkin maisterin pro gradua varten, miten johdon johtamistavat vaikuttavat organisaation stressitilaan. Tätä varten haastattelin johtotehtävissä olevia henkilöitä kahdessa eri päivälehtitalossa. Mieleen on tästä jäänyt se, ettei paine ole sama kuin stressi ja se, että positiivinen ja negatiivinen stressi vaikuttavat suorituskykyymme ja mieliimme hyvin eri tavoin – stressistä voi olla hyötyä!
Sain taannoin palata näiden aiheiden pariin, kun Diamanten i Finland ry:n mentorikollegoideni ja mentoroitaviemme kanssa saimme verkostoitumis- ja valmennustilaisuudessa luennoitsijaksemme mindfulness-ohjaaja Eeva Jaakonsalon, joka avasi meille itsensä johtamista mielen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Dopamiinista huumattu vai kortisolista ylikuormittunut?
Eeva, jonka pitkä johtajaura sisältää sekä strategiakonsultointia että toimitusjohtajuuksia, alusti keskustelurikkaan lounaan avaamalla meille neliväriseen ruutukenttään, miten kehomme toimii ja mitä me tunnemme riippuen siitä, sijaitsemmeko aktiivisuuden ja tunnetilamme osalta korkealla tai alhaalla.
Vapaasti jäljentämäni kuva alla havainnollistaa sen, että vihreä työn imuksi kutsuttava kenttä on se, mihin meidän työtehtäviemme valinnassa ja niistä suoriutumisen osalta tulisi pyrkiä.
Työn imussa tunnemme innostusta, jolloin meissä herää uteliaisuus, ilo, motivaatio, euforia ja intohimo ja kehomme erittää dopamiinia. Työn imu (eng. work engagement) on eräänlaista tarmokkuutta, omistautumista ja nautintoa työhön uppoutumisesta ja se edistää työhyvinvointiamme samalla kehittäen tuottavuutta ja sitoutuneisuutta työhön ja työnantajaan.
Vastaavasti jos tunnemme uhkaa, olemme edelleen aktiivisia ja jopa aikaansaavia, mutta reagoimme hyökäten ja koemme epämiellyttäviä tunteita. Tunnemme negatiivista työstressiä, pelkoa, huolestuneisuutta, paniikkia, aggressiota ja ahdistusta ja selviytyäksemme kehomme alkaa erittää kortisolia ja adrenaliinia. Näillä aineilla löydämme kyvykkyyksiä juosta kovaa hyökkäävältä eläimeltä karkuun, mutta meistä jokainen ymmärtää, etteivät nämä negatiivisen stressin tunnetilat pitkässä juoksussa ole meille hyödyksi.
Työn imussa on hyvä olla, mutta mistä se syntyy?
Eilakaislalla olemme panostaneet esihenkilöidemme johtamistapojen kehittämiseen ja saimme siinä oivallista apua Luontaiset Taipumukset® toimitusjohtajalta, valmentaja Jari Saarenpäältä. Puolentoista vuoden ajan Jari luotsasi meitä polulle, jossa matkan varrella poimimme smaragdinvihreitä oivalluksia oppiessamme itsestämme, toisistamme ja siitä, miten erilaisuutta tulisi johtaa.
Jarin ensimmäisissä työpajoissa pääsimme pohtimaan kolmea minäämme: työminää (taitoni), luontaista minää (taipumukseni/persoonani) ja toiveminää (arvoni).
Sanomattakin selvää on, että mitä enemmän nämä kolme minäroolia menevät päällekkäin, sen vaivattomampaa on työpaikalla ja työyhteisössä toimia, sillä roolin esittämisestä tuleekin ihan luonnollista olemista eikä teatteria. Itse ajattelen, että tämä on ensimmäinen edellytys päästäksesi työn imuun, eli että sinut hyväksytään töissä sellaisena kuin olet.
Työminän ja luontaisen minän yhdistelmästä syntyvät kyvykkyytemme, joiden avulla ponnistamme työpäivän askareissa. Kyvykkyydet esiintyvät aina pareittain: kun toinen on vahva, toinen on heikko – esim. oletko asia- vai ihmiskeskeinen? Intuitiivisesti toimimalla käytät juuri näitä persoonallisia ja luontaisia taipumuksiasi, joilla usein pärjää melko hyvin.
Työn imuun pääset jouhevasti, kun koet työtehtäväsi ja toimenkuvasi sinulle sopivaksi, kun työsi on mielenkiintoista, merkityksellistä ja sopivan haastavaa. Silloin innostut työstäsi, pysyt keskittyneenä ja innostuneena ja aika kuluu nopeasti. Lisäksi tiedät selviäväsi työstäsi kunniakkaasti, se on opettavaista ja sinua kehittävää ja tunnet, että sinuun luotetaan ja että saat tarvitsemaasi sparrausta ja tukea.
Luontaiset taipumukset -teorian mukaan suurin potentiaalimme kyvykkyyksien kasvattamisessa on juuri luontaisten vahvuuksien tunnistamisessa ja niihin liittyvien taitojen edelleen kehittämisessä.
Ohititko STOP-merkin pysähtymättä?
Palataan Eeva Jaakonsaloon ja verkostoitumis- ja valmennustilaisuuteen sekä nelikenttämalliin.
Melko pian alkoi mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten pysyä vihreällä liukumatta punaiselle eli kuormittavalle uhka-alueelle, kun työ on niin innostavaa, ettei sitä pysty lopettamaan kesken. Eräs nuori nainen totesi, ettei hän juuri koskaan saa itseään pysymään vihreällä, vaan että hän tuppaa aina liukumaan punaiselle. Eevan mukaan emme työpäivän aikana pysykään kuin maksimissaan pari tuntia vihreällä, joka lyhykäisyydessään taisi yllättää meidät kaikki!
Eustressi, eli positiivinen stressitila, tulisi sopivin aikavälein saada katkaistua nk. palauttavalla mielentilalla, jolloin liu’umme siniselle alueelle, eli elpymiseen, herättelemään kehomme erittämään oksitosiinia ja endorfiinia.
Tuntiessamme esim. kiitollisuutta, tyytyväisyyttä, yhteisöllisyyttä, rauhallisuutta tai turvallisuutta laskee verenpaine kehossamme ja annamme parasympaattiselle hermostollemme mahdollisuuden säätää hengitystämme ja ruoansulatustamme.
Tässäkö piilee ajatus siitä, että meidän tulisi säännöllisin väliajoin ottaa kahvitaukoja, happihyppelyitä tai katkaista maratonpalavereita jaloittelulla ja biobreikeillä? Ilmeisesti, sillä onhan se sanomattakin selvää, ettei kokouksilla ja palavereilla täyteen buukatut kalenterit päivästä ja viikosta toiseen anna tilaa rauhoittua ja kerätä ajatuksia työpäivän aikana. Tällaisia jaksoja syntyy meille varmaan jokaiselle ja se on vain hyväksyttävä, mutta tällöin tulee entistä tärkeämmäksi löytää vapaa-ajalta tasapainottavia hetkiä, jolloin kerätä itsensä ja tankata mielihyvää.
Pysähtymättä STOP-merkillä edes välillä, sinua uhkaa motivaation menettäminen (demotivoituminen). Silloin muutut kyseenalaistavaksi tai välinpitämättömäksi, uuvut, masennut ja saatat jopa palaa loppuun.
Yllä olevassa kuvassa putoat mustaan sektoriin, jossa sekä mielentila että aktiivisuustaso ovat negatiivisia. Täältä on sitten matka siniselle puolelle huomattavasti pitempi ja haastavampi.
Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?
Itsensä johtamisessa ei ole kyse pelkästään siitä, minkälaisiin tuloksiin pääset missäkin ajassa, vaan myös siitä, että pysyt elämänmyönteisenä, energisenä ja iloisena. Etenkin esihenkilöiden on osattava johtaa itseään johtaakseen tarpeeksi hyvin tiimiläisiään.
Eevan mukaan kannattaisi omien tunnetilojen määrittelemiseksi malttaa pysähtyä, kun edessä on hermostuttava tilanne tai kun esimerkiksi unesta on vaikea saada kiinni.
Tällöin kysy itseltäsi, mikä se on, joka minussa herättää hermostuneisuutta – onko se työmäärä, muistettavat asiat ja yksityiskohdat vai onko se esimerkiksi vajavainen valmistautuminen? Miltä minusta tuntuu? Määrittele sitä yhtään tunnetta vähättelemättä tai piilottamatta. Huomaatko kehossasi jotain muutoksia, onko sinun esimerkiksi vaikea hengittää syvään? Auttaisiko rentouttava hengitysharjoitus, jolla katkaisisit orastavan stressitilan? Tai puratko tunnetiloja juoksemalla tai juttelemalla asiasta jonkun kanssa?
Kun tiedät, mitä mielessäsi ja kehossasi tapahtuu ja mistä johtuen tunnet mielipahaa, yritä selvittää mitä tarvitsisit. Sen sijaan, että arvioit itseäsi kriittisesti ja aliarvioit aikaansaamisiasi, olisiko vain parempi hyväksyä tilanne ja osoittaa itsellesi myötätuntoa ja armollisuutta?
Eevan sanojen mukaan ainut tapa päästä punaiselta tai mustalta takaisin vihreälle on sinisen kautta. Itse ajattelin tätä kokeilla, kokeile sinäkin!
Erika Ehrnrooth
Kommentoi