Alhainen syntyvyys haastaa eläkkeiden rahoituksen. Lapsille eläkejärjestelmän perintö on enemmän uhka kuin mukava ketjukirje. Eläke tarjoaa perusturvan, mutta elintaso on pidettävissä yllä vain omatoimisella säästämisellä.
Kun nykyisin syntyvät pienet ikäluokat ehtivät kolmekymppisiksi, niin on totinen paikka, millaiseen eläkkeeseen rahat riittävät. Työikäisiä on vähemmän, jolloin kunkin maksupanoksen olisi oltava suurempi nykyisten eläkelupausten täyttämiseksi.
Vuoden 2017 eläkeuudistus vakautti eläkemaksun alle 25 prosenttiin palkoista lähivuosille. Mutta nousupaineet palaavat 2050-luvulla. Alhainen syntyvyys laittaa laskelmat kunnolla uusiksi, sillä eläkemaksujen olisi noustava lähelle 32 prosenttia palkoista.
Hätäilyyn ei silti eläkejärjestelmästä ole aihetta. Syntyvyys voi vielä tasaantua ja maahanmuutto korvata sen minkä lapsiluku lipsuu. Suomessa eläkkeiden puskurointi on aloitettu ajoissa, joten kertyneet rahastot vakauttavat eläkkeiden rahoitusta. Välitöntä eläkepommia ei ole näkyvissä.
Eläkkeet ovat koko elinkaaren mittainen järjestely, ensin maksetaan muiden elämää, sitten saadaan seuraavilta maksajilta toimeentuloa. Siksi on vastuullista katsoa järjestelmän kestävyyttä pitkällä aikavälillä. Lapsille jäämässä oleva perintö onkin enemmän uhka kuin mukava ketjukirje.
Eläkejärjestelmän kestävyys on liikkuva maali. Korjaukseen on kaksi keinoa, eläkemaksujen nosto tai eläkemenojen leikkaus.
Eläkemaksujen nostaminen on kivinen tie, joka voi kääntyä itseään vastaan. Palkoista rahoitetaan myös julkinen talous, jonka kolmen prosentin kestävyysvajetta alhainen syntyvyys vielä syventää. Lisäksi voimme vain arvailla kuinka lähelle koulutustasossa, tuottavuudessa ja kilpailukyvyssä nykyiset kehittyvät taloudet ovat itsensä perässähiihtäneet 30 vuodessa. Veroasteen nostolle on rajansa.
Eläkemenojen sopeuttaminen on tapahtunut säännöllisillä eläkeuudistuksilla. Järjestelmään on myös lisätty älyä, joka sopeuttaa eliniän pidentymisen pidemmiksi työuriksi tai elinaikakertoimen kautta pienemmiksi eläkkeiksi. Mutta syntyvyyden vaikutuksia mekanismi ei korjaa.
Korjausliikkeet ennakoiden on parempi vaihtoehto kuin äkkijarrutus jyrkänteellä. Ennakoiden myös taakan jako on sukupolvien välillä reilumpi. Tähän asti järjestelmän tasapainoa on haettu pääasiassa nuorten ja palkansaajien kustannuksella.
Järjestelmän kestävyyden parantaminen tarkoittaa pienempiä eläkkeitä. Tulojen lasku eläkkeelle siirryttäessä on jo nyt elämänkaaren isoimpia shokkeja. Eläkkeet suhteessa palkkoihin ovat laskemassa alle 50 prosenttiin palkoista 2030-luvun alussa. Jatkossa välttämättömien menojen jälkeen jäävä raha on entistä tiukemmalla.
Epävarmuus eläkkeistä on suurinta nuorilla, mutta onneksi juuri heille omatoiminen varautuminen on helpointa. Pitkä sijoitusaika mahdollistaa tuottohakuisen säästämisen ja valjastaa korkoa korolle -voimat. Omatoiminen eläkesäästäminen on uusi normaali eikä viivyttelyyn ole yhtään varaa.
Hannu Nummiaro
Kommentoi