Jo muinaiset elämänmuodot kehittyivät hyödyntämään tietoa ympäristöstään. Ne reagoivat ympäristönsä kemiallisiin ärsykkeisiin ja liikkuivat kohti ravintoa tai pakenivat vaaraa. Tällaiset kyvyt saattoivat antaa niille ratkaisevan etumatkan eloonjäämistaistelussa.
Evoluution edetessä kehittyivät aistit, hermosto ja lopulta aivot. Eläimet oppivat keräämään monipuolisempaa informaatiota ja käsittelemään sitä entistä tehokkaammin. Sosiaaliset lajit, kuten ihmiset, kehittivät myös kyvyn jakaa tietoa ja oppia toisiltaan.
Voisi kuvitella, että todenmukainen tieto maailmasta on aina hyödyllistä ja tavoiteltavaa. Tietohan auttaa meitä tekemään parempia päätöksiä ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Silti käytännössä emme aina toimi näin. Miksi?
Toki ihmiset ovat aina huijanneet toisia omaksi edukseen, mutta miksi huijata itseään? Missä tilanteissa on hyödyllistä olla väärässä?
Päädyin pohtimaan tätä kysymystä aikoinaan, kun tutkin talouspoliittisia keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ilmastonmuutos on yksi planeettamme suurimmista haasteista ja sen syistä on vallinnut tiedeyhteisössä harvinaisen laaja yksimielisyys jo pitkään. Silti maailmassa on paljon ihmisiä, jotka yhä kieltävät ilmastonmuutoksen tai ihmisen vaikutuksen siihen.
Pitkään ajateltiin, että syynä on tiedon puute. Uskottiin, että selkeämpi viestintä saisi ihmiset toimimaan tutkimustiedon mukaisesti.
Tiedeviestinnän tutkijat pitävät tällaista informaatiovajemallia virheellisenä. Ilmastonmuutoksen kieltäminen ei johdu aina tiedon puutteesta, vaan erilaisista motiiveista. Tutkimusten mukaan ymmärrys ei selitä ilmastoasenteita vaan kärjistää niitä. Fiksut ovat mitä mieltä haluavat.
Omissa tutkimuksissani päädyin pian samaan. Meiltä ei puutu keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tehokkaat keinot on tunnettu jo kauan. Ongelma oli pikemminkin siinä, etteivät ihmiset halua uskoa tutkittua tietoa.
Totuusarvo on vain yksi peruste muiden joukossa ja toisinaan se jää muiden tekijöiden jalkoihin.
Fiksut ihmiset eivät käytä älyään vain totuuden etsimiseen vaan myös mielipiteidensä ja mieltymystensä puolustamiseen.
Mitä älykkäämpi on, sitä lennokkaampia perusteluja keksii omille ja heimonsa uskomuksille.
Eheä maailmankuva tuo turvallisuuden tunteen, vaikka se olisi virheellinen.
Uskomuksilla on myös konkreettisia sosiaalisia seurauksia. Ja ilmastonmuutokseen liittyvät mielipiteet ovat vahvasti kulttuurisia ja sosiaalisia. Fiksut ihmiset ymmärtävät hyvin, millaisia reaktioita poikkeavat mielipiteet herättävät.
Kuvitellaan esimerkiksi, että kukaan ystävistäsi ei usko ilmastonmuutokseen. Jos mukaudut ystäviesi näkemykseen, vaikka se on väärä, sillä on hyvin pieni vaikutus siihen ilmastoon, jossa joudut itse elämään. Ilmasto ei reagoi yhden ihmisen valintoihin tässä ja nyt.
Jos taas uskot tiedettä ja asetut poikkiteloin ystäviesi kanssa, sen seuraukset tuntuvat hyvin konkreettisesti tässä ja nyt. Todennäköisesti joudut käymään ystäviensä kanssa kiusallisia keskusteluja, ystävyyssuhteesi voivat joutua vaakalaudalle ja saatat jopa päätyä kyseenalaistamaan koko maailmankuvaasi.
Itsepetos ei vaadi tietoista päätöstä: riittää, että valikoi ja tulkitsee tietoa vahvistaakseen omaa maailmankuvaansa. Älykkyys jopa helpottaa tätä.
Kriittinen ajattelu usein tyrehtyy, kun sopiva vastaus löytyy. Monesti olen kuullut, kuinka kokonainen tieteenala saatetaan kumota yhdellä lauseella. Siinä ei pysähdytä miettimään, onko argumentti kestävä.
Itse olen saanut olla erityisessä asemassa, kun omat tutkimustyöni ovat keskittyneet sekä ilmastonmuutokseen että taloustieteeseen, joten olen kohdannut denialismia monelta laidalta.
Ilmastotieteestä luistetaan useammin oikealla, taloustieteestä vasemmalla. Kokemuksesta voin sanoa, että molemmissa leireissä on käytössä samat tieteen kumoavat one-linerit.
Voin hyvin kuvitella, että väitteeni särähtää lukijan korvaan, jos on hiemankin kallellaan toiseen suuntaan.
Tämä onkin yksi niistä tilanteista, joissa on hyödyllistä olla väärässä. Ei ole mukava ajatella, että myös oma ryhmä valikoi ja tulkitsee tietoa tarkoitushakuisesti. Mieluummin ajattelemme, että me olemme rehellisiä, kun taas he ovat sokeita ideologialleen.
On inhimillistä, että ajattelua ohjaa muutkin tekijät kuin totuus. Tietoisesti ponnistellen ja epämukavuutta sietäen voi kuitenkin pyrkiä lähemmäs totuutta.
Internet on tuonut tiedon kaikkien saataville, mutta toisaalta some-algoritmit tuputtavat meille enimmäkseen sellaista tietoa, johon haluamme uskoa.
Uutena apuna mukaan on tullut tekoäly, joka voi auttaa meitä tunnistamaan omia harhojamme ja vääristymiämme. Keskustelu tekoälyn kanssa näyttää tutkitusti auttaneen lievittämään ainakin salaliittoteorioita.
Motivoitunut päättely ei ole ongelma vain ilmastopolitiikalle, vaan se koskee kaikkia yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Taloustieteessä on viime vuosikymmenenä alettu kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten ihmisten mielipiteet ja uskomukset vaikuttavat taloudellisiin päätöksiin. Ei auta kehittää tehokkaampia talouspolitiikan välineitä, jos niitä ei koskaan hyväksytä käyttöön.
Muiden itsepetosta on helppo huomata, omaa paljon vaikeampi. Silti maailman muuttaminen alkaa itsestä. Uskomusten kriittinen tarkastelu on epämiellyttävää, mutta välttämätöntä totuuden etsinnässä.
Kuten muinaiset alkueliöt kehittyivät prosessoimaan tietoa ympäristöstään, ehkä ihmisetkin voivat sopeutua ja oppia paremmin käsittelemään tietoa. Tämä vaatii kuitenkin avoimuutta uusille näkökulmille, valmiutta kyseenalaistaa omia uskomuksiaan ja halua olla oikeassa myös silloin, kun siitä on haittaa.
Juha Itkonen
Kommentoi