Paljonko Suomi käy kauppaa autoritaaristen maiden kanssa ja mitkä ovat riskit?

Ulkomaankauppa tuo kansojen yhteen ja vaurastuttaa kauppakumppaneita, mutta samalla se luo riippuvuussuhteita maiden välillä. Kun maat investoivat yhteisiin rajat ylittäviin tuotantoketjuihin ja talouden rakenteet nivoutuvat yhteen, silloin kansantalouksien välille muodostuu kohtalonyhteys.

Joskus tällaiset keskinäiset riippuvuudet ovat toivottuja ja tarkoituksenmukaisia. Euroopan unionin yhtenäismarkkinat ovat sitoneet jäsenmaat yhteen, ja entisistä sotavihollisista on tullut läheisimpiä yhteistyökumppaneita. 

Kun maat ovat riippuvaisia toisistaan, suhteiden heikkeneminen vahingoittaisi kaikkia, mikä luo vahvan kannustimen puhaltaa yhteen hiileen. 

Toisaalla Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaa on osoittanut, ettei tämä mekanismi aina toimi. Epädemokraattisissa maissa yksinvaltiaan ei tarvitse välittää, millaista vahinkoa kauppasuhteiden katkeaminen aiheuttaa kansalaisille. 

Venäjän kohdalla hyväuskoisuutemme kävi kalliiksi, kun kauppasuhteet katkesivat julman sodan seurauksena, ja nyt moni Euroopan maa on ajautunut taantumaan. Venäjällä kansalaiset ovat toki kärsineet enemmän, mutta siellä ei auta purnata. 

Sota avasi silmät myös muiden autokraattisten kauppakumppanien suhteen. Millainen kansantaloudellinen riski siinä piilee, kun tehdään bisnestä oikukkaiden itsevaltiaiden kanssa? Mihin meidän pitäisi varautua seuraavaksi? 

Ongelman kokonaiskuvaa voi hahmottaa tarkastelemalla ulkomaankaupan tilastoja suhteessa demokratiaindikaattoreihin, jotka kuvaavat demokratian tilaa eri maissa. 

Yksi tällainen yleisesti käytetty indikaattori on Economist Intelligence Unitin (The Economist -lehden sisaryhtiön) tuottama Democracy Index. Se perustuu systemaattisiin asiantuntija-arviohin maiden demoraattisten instituutioiden tilasta. 

Demokratiaindeksin perusteella kukin maa asettuu yhteen neljästä luokasta: täysi demokratia, viallinen demokratia, hybridihallinto ja autoritaarinen hallinto.

Suomi on täysi demokratia ja sijoittui viidenneksi parhaiten viime vuosina. Länsimaat asettuvat normaalisti joko täyden tai viallisen demokratian luokkaan. Esimerkkinä hybridihallinnosta mainittakoon Turkki ja Hongkong. Kiina ja Venäjä ovat puolestaan autoritaarisia maita. Vielä vuonna 2010 Venäjä laskettiin hybridihallinnoksi, jossa oli myös joitain demokratian piirteitä, mutta kehitys ollut tasaisesti huonompaan päin. 

Kun demokratiaindeksin tiedot yhdistetään tullitilastoihin, kokonaiskuva Suomen ulkomaankaupan riippuvuuksista alkaa hahmottua. 

Suomen viennistä meni viimeisen 12 kuukauden aikana 52 % täyden demokratian maihin. Viallisten demokratioiden osuus oli 38 % ja hybridihallintojen 4 %. Autoritaarisiin maihin meni 7 % viennistä.

Vastaavasti tuonnista 55 % tuli täyden ja 28 % viallisen demokratian maista. Hybridihallintojen osuus oli 3 % ja autoritaaristen maiden 14 %.

Viime vuosikymmeninä Suomen kauppakumppanien demokratian tila on hieman heikentynyt lukuun ottamatta aivan viime vuosia. Muutokset demokraattisuudessa johtuvat yhtäältä maissa tapahtuvasta demokratiakehitystä, mutta toisaalta myös siitä miten ulkomaankauppa painottuu eri maihin.

Venäjän luisu kohti autokratiaa on yhtäältä kasvattanut autoritaaristen maiden osuutta ulkomaankaupassa, mutta toisaalta sitä ovat vähentäneet Venäjän-kaupan hiipuminen ja lopulta romahtaminen vuonna 2022. Viimeisen 12 kuukauden aikana Venäjän osuus oli enää 2,6 % tuonnista ja 1,2 % viennistä.

Kiinaan liittyvät riskit ovat puolestaan lisääntyneet sekä maan autoritaarisuuden voimistumisen että ulkomaankaupan osuuden kasvun vuoksi. Kiinan osuus Suomen viennistä oli 5 % ja tuonnista 9 %. Muiden autoritaaristen maiden merkitys on selvästi vähäisempi. 

Huolestuttavaa on myös se, että demokratian tila on heikentynyt monissa läntisissä kauppakumppanimaissa. 

Esimerkiksi Yhdysvallat on pudonnut viallisten demokratioiden joukkoon, kun samalla maa on noussut yhdeksi tärkeimmistä kauppakumppaneistamme. Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat lähentyneet viime vuosina, mikä pääosin myönteinen asia, mutta ei voi myöskään jättää huomioimatta sitä, että maan seuraava presidentti saattaa ajaa täysin toisenlaista kauppapolitiikkaa. 

Samoin muutamassa Euroopan maassa populistit ovat huolestuttavalla tavalla keskittyneet valtaa ja nakertaneet demokratialle tärkeitä instituutioita. Erityisesti Unkari ja Puola ovat joutuneet EU:n syyniin kansanvallan heikkenemisen vuoksi. 

Suomessa on perinteisesti osattu huolehtia siitä, miltä meidän ulkopoliittiset ratkaisut näyttävät muissa maissa, ja haluamme, että meitä pidettäisiin luotettavana kauppakumppanina. Tätä periaatetta pitää osata soveltaa myös toiseen suuntaan: Kun muissa maissa politiikka kehittyy arveluttavaan suuntaan, meidän on arvioitava uudelleen, kenen kanssa haluamme käydä kauppaa. 

Vaikkei Suomen geopoliittinen sijainti ole kaikin puolin onnekas, niin jotain positiivistakin voi sanoa: Suurin osa maailman toimivimmista demokratioista löytyy aivan läheltä, Euroopasta. Vieläpä lisäksi meillä on näiden maiden kanssa yhtenäismarkkinat, joten kauppaa on äärimmäisen helppo käydä. Muiden maiden osalta joudumme vastaisuudessa arvioimaan geopoliittisia riskejä aiempaa tarkemmin. 

Riskienhallinta ei välttämättä tarkoita kansainvälisen kaupan vähentämistä, vaan riskejä voi hallita myös hajauttamalla ja kohdentamalla toimet kriittisiin kauppatavaroihin. Riskejä rajoittaessa ei saa unohtaa myöskään kaupankäynnin hyötyjä. Hätiköiden riskien välttely voi tulla kalliimmaksi kuin itse riskit. 

Edellä esitetyt laskelmat ovat vasta pintaraapaisu riskien kartoittamiseen. Varsinainen riskianalyysi on tehtävä yksittäisten hyödykkeiden ja raaka-aineiden tasolla. Suuret vienti- ja tuontiosuudet voivat horjuttaa makrotaloutta, mutta pientenkin raaka-ainevirtojen katkeaminen voi pysäyttää tuotannon, jos ne ovat valmistuksessa välttämättömiä. Kriittisten kauppatavaroiden tunnistaminen ja niihin liittyvän riskin minimointi ovat tärkeässä asemassa. 

Ulkomaankauppa on Suomelle elinehto ja korkean elintasomme edellytys. Pieni maa ei mitenkään voisi tuottaa itse kaikkea sitä, mitä kehittynyt talous tarvitsee. Tämä tosiasia tekee hyvinvointimme riippuvaiseksi muista maista. Geopolitiikan pirstoessa maailmanmarkkinoita joudumme arvioimaan uusiksi kauppasuhteitamme ja miettimään vakavasti, millaisista maista haluamme olla riippuvaisia.

Juha Itkonen