Maailmantalous on murroksessa. Viime vuosikymmenten vapaakauppaa suosiva politiikka on vastatuulessa, kun valtiot ympäri maailman ovat alkaneet suosia suojatulleja, yritystukia ja muita protektionistisia politiikkatoimia.
Uusi suuntaus heijastaa geopoliittisten jännitteiden ja ympäristöongelmien aiheuttamaa huolta. Valtiot pelkäävät jäävänsä jälkeen strategisesti tärkeillä aloilla, ja kansainvälisiin tuotantoketjuihin liittyviä riskejä halutaan purkaa.
USA ja Kiina ovat ryhtyneet järeisiin toimiin, joilla ne pyrkivät paitsi vauhdittamaan ekologista siirtymää myös ajamaan omia etuja – pitkälti piittaamatta muista.
Protektionistinen politiikka on kuin nollasummapeliä: tuet auttavat oman maan yrityksiä mutta heikentävät muiden asemaa. Kun muut maat reagoivat ja tukevat vastaavasti omia yrityksiään, päädytään alkupisteeseen.
Kun huomioidaan lisäksi, että tuet ja suojatullit vääristävät talouden kannustimia, kyse on pikemminkin miinussummapelistä. Tukien rahoittamiseksi pitää verottaa kireämmin muita toimialoja. Lisäksi kansainvälisen kaupan esteet heikentävät tuottavuutta.
Viimeisen kahden vuoden ajan maailmankauppa onkin poikkeuksellisesti polkenut paikoillaan.
Kun muut maat jakelevat tukia yrityksilleen, kannattaako meidän lähteä mukaan peliin? Vastaus ei ole aivan ilmeinen.
Ensiksi on tietysti huomattava, että muiden maiden tuet laittavat kotimaiset yritykset epäreiluun kilpailuasemaan. Esimerkiksi Kiinan suuret tuet sähköautoille ovat ajaneet eurooppalaiset valmistajat vaikeuksiin. Vaikeudet eivät välttämättä johdu siitä, että täkäläiset autot olisivat hinta-laatu-suhteeltaan huonompia vaan siitä, että Kiinan valtio käyttää suuria summia polkeakseen hintoja.
Toinen näkökohta on, että eurooppalaiset ostajat hyötyvät, kun he saavat kiinalaisia autoja halvemmalla. Kiinalainen veronmaksaja siis maksaa osan eurooppalaisen ostajan autosta. Kiitos siitä heille!
Mutta jos ajattelee peliä askeleen pidemmälle, niin ilo voi jäädä lyhyeksi. Sen jälkeen, kun Kiinan vientituet ovat ajaneet eurooppalaiset tuottajat konkurssiin, tuet loppuvat ja hinnat varmasti nousevat. Silloin olisimme entistä riippuvaisempia Kiinasta.
Jos emme tuilla tasoita pelikenttää, siinä on selvä riski, että kotimainen teollisuus näivettyy epäreilussa kilpailussa.
Kolmanneksi on hyvä huomata, että uudet tuet ovat pääosin kohdistuneet toimialoille, joita on myös jossain määrin perusteltua tukea. Jos siis kaikki maat kilpailevat vähäpäästöisen tuotannon tuilla, onko se niin paha?
Näiden alojen osalta ongelma ei ehkä ole pahimmasta päästä, mutta tässäkin on huomioitava, että investointituet eivät yleisesti ottaen kuulu ilmastopolitiikan tehokkaimpien keinojen joukkoon. Perusongelma on, että tuet osaltaan kannustavat saastuttavaan toimintaan.
Vaikka esimerkiksi sähköauto on ekologisempi kuin polttomoottoriauto, myös sähköauton tuottaminen ja käyttäminen aiheuttaa päästöjä. Taloustieteen näkökulmasta oikea politiikkakeino olisi näiden päästöjen hinnoittelu päästöveroilla tai päästökaupalla, ei siis tukeminen.
Vaihtoehto protektionistisille tuille olisi käyttää sama rahasumma maan kilpailukyvyn parantamiseen yleisesti, vaikkapa keventämällä verotusta. Silloin valtio ei kohdistaisi tukea mihinkään tiettyyn toimialaan, vaan antaisi markkinoiden valita voittajat.
Kehysriihessä Suomen hallitus näyttää tehneen valintansa: se lähtee tukipeliin mukaan. Hallitus kaavailee uutta verohyvitystä suurille teollisille investoinneille, jotka edistävät energiasiirtymää. Esimerkkeinä mainitaan akku- ja vetyhankkeet sekä fossiilivapaa terästeollisuus. Valtio hyvittäisi 20 % investoinnin arvosta 150 miljoonaan euroon saakka.
Normaalisti tällaiset tuet eivät edes olisi EU:ssa sallittuja. Nyt hallitus vetoaakin EU:n väliaikaisiin kriisipuitteisiin, jotka mahdollistavat tuen. EU:n keskeinen idea on aina ollut yhteismarkkina, jolla on pyritty hillitsemään protektionistista miinussummapeliä. Nyt tämä idea uhkaa haihtua.
Pienelle avoimelle avotaloudelle kuten Suomelle vapaakauppa ja tasainen pelikenttä ovat olleet hyödyksi. Protektionistisessa pelissä tuskin tulemme pärjäämään. Suomalaiset veronmaksajat voivat kyllä tukea kotimaista teollisuutta miljardeilla, mutta suurvalloille sellainen on taskuraha.
Parasta Suomelle olisi, jos voisimme taivuttaa muut maat takaisin kaidalle tielle pois tukien kierteestä. Esimerkiksi EU:ssa Suomi voisi hillitä valtiotukipolitiikkaa ja edistää kansainvälisen kaupan normien palauttamista.
Jos se ei aivan onnistu, niin hyvä olisi edes rajata tuet aloille, joilla niistä on oheishyötyjä, kuten puhtaaseen energiaan. Jos sekään ei onnistu, sitten voimme joko kiristää vyötä ja pulittaa lisää tukia yrityksillä, tai kokeilla onnea ja nauttia muiden maiden veronmaksajien tukemista tuotteista.
Juha Itkonen
Kommentoi