Minut voi varmasti määritellä jonkin sortin himoliikkujaksi, tai ainakin tavoitteellisesti treenaavaksi. Jonkunlainen urheilusuoritus kirjautuu treenipäiväkirjaani vähintään viisi tai kuusi kertaa viikossa, ja tietynasteisesta tiukkapipoisuudesta kertoo se, että kirjaan treenin kaikki mitattavat parametrit ylös ("jos sitä ei ole mitattu, sitä ei ole tehty!"). Talteen kirjattavaksi harjoitukseksi kelpaa vain riittävän rasittava treeni. Aika säälittävää, myönnetään.
Mutta sitten tulee paradoksi: hyötyliikkujana olen aina ollut toivottoman huono. Työmatkani kuljen autolla ja useimmiten valitsen portaiden sijaan hissin. Koska on kiire ja aikataulut ei täsmää ja pitää kuljettaa tavaraa ja pitäisi olla vaihtovaatteet ja ties mitä muita syitä. Useimmiten nämä selitykset ovat kyllä ihan päteviäkin, mutta läheskään aina eivät ylivoimaisia.
Silti havahduin työmatkaliikunnan vaihtoehtoon vasta, kun aloin huomata, että liikunnan tikistäminen päiväohjelmaan alkaa olla välillä todella haastavaa. Jos ainoa vaihtoehto päästä lenkille on juosta se aamulla klo 5.45, miksi en saman tien juoksisi töihin? Tai kun pyöräilemällä matka töihin kestää 45 minuuttia ja autolla ruuhkassa lähes saman verran, miksi en menisi pyörällä?
Tämä tietysti edellyttää, että työpaikalla on mahdollisuus käydä suihkussa ja vaihtovaatteet on viety sinne etukäteen valmiiksi, mutta kun nämä asiat ovat reilassa niin päätös työmatkan ja liikunnan yhdistämisestä on lopulta aika helppo.
Työmatkaliikunnan monet hyödyt
Työmatkaliikunnalle voi helposti keksiä useita erilaisia hyötyjä, ja niitä on listannut esim UKK-instituutti. Vähäisin niistä ei ole lisääntynyt terveys. Vaikka matkaa ei kertyisi paljon eikä sitä menisi verenmaku suussa ja hiki niskassa, ovat liikunnan hyödyt kiistattomat.
Jokaiselle meistä tuottaa henkilökohtaista hyötyä, jos oma verenpaine, kolesteroli ja vyötärönympärys pysyvät kurissa. Kansantaloudelle liikkumisen lisääntyminen on myös mannaa. UKK-instituutin koordinoiman selvityksen mukaan vähäinen fyysinen aktiivisuus, runsas istuminen ja huono kunto aiheuttavat yhteiskunnalle vähintään 3 miljardin euron vuotuiset kustannukset.
Lukuun on laskettu mukaan sote-kulujen lisäksi myös mm. tuottavuuden lasku, tuloverojen menetykset ja maksetut työttömyysturvaetuudet. Joka tapauksessa summa on valtava. Liikunnalla ei estetä kaikkia kansansairauksia, mutta hyötyliikuntaa lisäämällä yhteiskunnan kustannukset todennäköisesti laskisivat ja voisimme käyttää säästyneitä rahoja moneen muuhun.
Hyötyjä voi tietysti laskea myös autoilun kustannusten vähenemisenä. Työsuhdeautoilija ei ehkä näe säästöä niin suoraan kuin omalla autolla tai julkisilla kulkeva, mutta varsinkin ruuhka-aikaan kaupungissa kulkevalle säästöä voi kertyä myös matkaan kuluneessa ajassa. Joskus se voi tuntua rahaakin arvokkaammalta. Luontoarvoista puhumattakaan.
Työmatkaliikunta vaatii jonkun verran viitseliäisyyttä ja suunnitelmallisuutta, ja joskus se suoraan sanottuna laiskottaa, mutta se myös palkitsee monella tavalla. Fanaattiseksi en kuitenkaan aio tässä asiassa ryhtyä. Sateella tuskin lähden vieläkään töihin lihasvoimalla ja talvipyöräilijää minusta ei varmaan koskaan tule, mutta ne portaat voisin kyllä hissin sijaan kiivetä sateellakin.
Ja toki mittaan ja kirjaan ylös työmatkaliikkumisetkin – ne tuovat hyvän lisän harjoitusohjelmaan ihan huomaamatta.
Kati Nyman
Kommentoi