Rinteen (nyk. Marinin) hallitusohjelmaa sorvatessa keskustan kerrottiin saaneen kymmenestä kynnyskysymyksestään läpi yksitoista. Perimmäinen syy höveliin keskustan vaatimusten ymmärtämiseen oli se, ettei SDP halunnut missään tapauksessa samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa.
Veret seisauttavan tappion kärsinyt Juha Sipilä ei myöskään halunnut omaa perintöään turmeltavan heti seuraavalla hallituskaudella. Varsinkaan, kun oma puolue jatkoi hallituksessa vaalien lopputuloksesta huolimatta. Tarjolla oli eeroheinäluomamainen pelin paikka, jonka maalaisliiton jälkeläiset käyttivät maksimaalisesti.
Ensimmäinen keskustan kynnyskysymys oli 75% työllisyysasteeseen sitoutuminen ja toisena vaatimus siitä, ettei ”yrittäjien ja yritysten verotusta ei saa kiristää”. Jos näihin hallitusohjelmaan leivottuihin myrkkypillereihin todellakin sitoudutaan koronan runtelemassa maailmassa, on vasemmistoenemmistöisellä hallituksella edessään tuskainen matkaa maaliin.
Tämä(kään) hallitus ei tule kaatumaan sisäisiin erimielisyyksiin, viimeksi sellainen koettiin vuonna 1982, kun SKDL äänesti hallituksen omaa esitystä vastaan. Suomen hallitukset ovat kuin riitaisat avioparit, jotka jatkavat saman katon alla ’ihan vain lasten vuoksi’, vaikka kuinka vituttaisi. Turve palaa, pääomaverotus pysyy nykyisellä tasolla ja intersektionaalista feminismiä viljellään ainakin omalle kannattajajoukolle suunnatuissa puheissa.
Kun hallituspuolueissa ymmärretään hallitusohjelman pyhyys, sisäpiiristä vähänlaisesti vaaditaan sen radikaalia muuttamista reaalimaailmaa vastaavaksi. Korkeintaan hallituspuolueen takarivintaavi (lue Mikko Kärnä) melskaa omassa somekuplassaan ohjelman muuttamisen puolesta. Ulkokehällä sen sijaan pidetään ääntä, koska neljän vuoden hallituskaudella ei kannata luottaa pelkän loppukirin varaan. Asioista kannattaa melskata, vaikka tietää tämänkin neljän vuoden pyhän kirjoituksen kiveen hakatuksi.
Puolueita lähellä olevat tahot paukuttavat viidakkorumpuja vähintään samalla temmolla kuin J. Karjalaisen tunnetuksi tekemä Apinaorkesteri. Entisen pääministerin ja SDP:n pitkäaikaisen puheenjohtajan nimeä kantava Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi vuotuisen eriarvoisuusväittämäpaketin (reilut kaksisataa sivua), joka hallitsi mediaa, sosiaalista ja sitä perinteistä, julkaisuviikon. Tämä uudelleen lämmitetty hernekeitto kelpaa lapioitavaksi, vaikka tuloerojen kehitys on muistuttanut viimeiset 20 vuotta kuolleen miehen aivokäyrää. Kovin on tasaista ollut.
Kun tuloerot johtavat vääjäämättä varallisuuseroihin, luulisi, että säätiöllä olisi suurin huoli työllisyysasteen nostosta. Ei ole. Suurin huoli on yhä siitä, ettei ansio- ja pääomatulojen ole vieläkään saatu verotettavaksi samalla progressiolla. Säätiön piirissä ei raamattumaisella vertauksella ilmaistuna haluta opettaa ihmisiä kalastamaan vaan jakamaan toisten onkimia silakoita. Kakku on jaettu, ei puutu enää kuin sen leipojat.
Kun demareiden vero-ohjelman maastapoistumisvero ei mennyt hallitusohjelmassa läpi, Finnwatch jatkaa sen kiivasta promoamista. Kansalaisjärjestön ylläpitämässä exit -veroinnossa ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet.
Ruotsin demarihallituksen hyvillä perusteilla hylkäämän exit-veron perusteena Finnwatch pitää sitä, omaisuustuloja saavat ihmiset muuttavat Sveitsiin ja Singaporeen. Jos on sattunut käymään kummassakaan maassa, ymmärtää, ettei sinne tyhjätaskuna ole mitään asiaa. Tosin Finnwatchin omasta aineistosta käy ilmi, että Singaporeen muutti yhdeksän! (9) henkilöä, jonka omaisuustulot olivat yli 4 000 €/kk. Sveitsin osalta sama luku oli 31. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Hyvistä veronmaksajista kannattaisi pitää hyvää huolta.
Odotettavissa on, että hallituskaravaani matkaa loppuvaalikauden hiljaisuuden vallitessa hallitusohjelma karttanaan, mutta koirat karavaanin ympärillä haukkuvat entistä kiivaammin. EK ehtikin tässä hengessä vaatimaan perintöveron poistoa kokonaan.
Sitäkään ei löydy hallitusohjelmasta.
Kim Väisänen
Kommentoi