Mikä yhdistää suomalaisia? Yllätys, yllätys – kovat arvot

Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Ennen olivat kovat arvot kunniassa – mutta niin ovat vieläkin. EVA:n julkaisi suomalaisten sosiaaliturvaa koskevan asennetutkimuksensa (Jäähyväiset perustulolle) täysin väärään aikaan. Se jäi täysin pimentoon, vaikka tarjolla olisi ollut todellista lööppikamaa ja klikkiotsikoita useamman päivän tarpeeksi.

Tutkimuksesta kävi nimittäin ilmi, että häkellyttävä 67 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ”yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi”. Lisäksi kolme neljännestä (73%) vastanneista oli sitä mieltä, ettei sosiaaliturvaa saisi antaa ilman vastiketta, jos sen saaja on terve ja työikäinen. Siis terveet tulonsiirtojen nauttijat tulisi laittaa kuokkimaan suota tai risutalkoisiin työttömyyskorvauksensa vastineeksi. Suomessa vaikuttavat yhä kovat preussilaiset arvot, vaikka 2020-luku on ihan kulman takana.

EVA:n tutkimuksen hiljensi lähes samaan aikaan julkaistu Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset, jossa päästään kurkistamaan Suomen rikkaimman promillen pään sisään. Tutkimukseen valikoituneet 90 haastateltua antavat hyvin samankaltaisia näkemyksiä muun muassa työttömyysturvan negatiivisiin kannustinvaikutuksiin kuin EVA:n tutkimukseen osallistuneet. Tosin vain toisesta nousi valtava kohu, ja toinen unohtui välittömästi julkaisunsa jälkeen.

Hyvätuloisen promillen kovia näkemyksiä, kun on helpompi paheksua ja vihata kuin oman viiteryhmän ja yhteiskuntaluokan. Varsinkin kun pyramidin kärkeen kuuluvat promillelaiset pitävät itseään ahkerina ja omaa moraaliaan korkeana. Kun taas esimerkiksi työttömyyskorvauksen varassa elävät nähdään huipulta katsottaessa lähinnä aloitekyvyttöminä ja työtä vieroksuvina.  

Kantolan ja Kuuselan kirjassa kuitenkin muistutetaan, etteivät huipputuloiset ole yksin ajatustensa kanssa. Myös työväenluokan kuin keskiluokan minäkuvat ovat työntäyteisiä. Lisäksi näillä molemmilla ryhmillä on taipumus kuvata itsensä hyveellisinä ja arvostella muita. Siis heidän ajattelunsa ei pohjimmiltaan eroa huipputuloisten vastaavasta. Kuten EVA:n Jäähyväiset perustulollekin osoitti, suomalaiset eivät lämpene sille, että pelkästä kansalaisuudesta tulisi kompensoida. ”Kyllä töitä tehdä pitää”, toteavat kansan syvät rivit yhteistuumin.  

Kohu Huipputuloiset kirjasta nousi, kun sitä kommentoitiin lukematta. Tämä on varsin suomalainen piirre, ennakkokäsitys pystytään muodostamaan sujuvasti ilman omakohtaista tutustumista. Asiaa ei myöskään sanottavasti auttanut se, että media nosti kirjasta esiin haastateltujen kovia päälauseita, mutta jätti vastaavasti asiaa pehmentävän sivulauseen häveliäästi pois.  

Kun kirjan lukee, kenellekään ei varmasti tule täytenä yllätyksenä, että perijät vihaavat perintöveroa, yrittäjät pääomaveroa ja huippujohtajat tuloveroa. Ja he vaativat vastaavasti oman verotaakkansa laskua ja muiden nostamista. Tai se, että ay-liikkeen kanssa työkseen painivat pitävät sitä jääräpäisenä, omaa etuaan ajavana järjestönä. No Shit Sherlock. Sehän se on etujärjestön tehtävä.

Ilahduttavaa kirjassa oli se, että käytännössä kaikki haastatellut vannovat yleisen ja yhtäläisen koulutuksen ja terveydenhuollon nimiin. Se kun heidän mielestään toimii pohjana meritokraattiselle pärjäämiselle yhteiskunnassa. Vaikka heidän mukaansa muuten demokratia toimii hitaasti ja tehottomasti – ja kaikki ajavat vain omaa etuaan. Mutta, jos ajaa riittävästi omaa etuaan ja asiaansa, on oman onnensa seppä. Melkoinen paradoksi.   

Sen sijaan huipputuloisten heikko usko Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksiin ei tiedä mitään hyvää. Jos tutkimukseen valikoituneet perijät, huippujohtajat ja yrittäjät eivät todella usko, että Suomeen kannattaa investoida, heidän hallinnoimansa pääomat löytävät kyllä sijoituspaikan maan rajojen ulkopuolelta. Tämä pessimismi on nähtävissä jo nyt siinä, että kotimaahan investoidaan juuri ja juuri pääoman kulumisen verran. Tällä vuosikymmenellä nettoinvestoinnit ovat olleet keskimäärin nollassa. Suomessa investoidaan kolmannes vähemmän kuin Ruotsissa.

Tulevaisuus ei kasva ilman investointeja, joten ylin promille olisi saatava uskomaan Suomen mahdollisuuksiin. Mutta miten? Haukkumalla heitä samoista arvoista ja mielipiteistä, joita itsekin edustaa?  

Onko Huipputuloiset sitten huippututkimus? Mikäli siihen tullaan jatkossa viittaamaan kansainvälisissä tutkimuksissa ahkerasti, se on sitä. Mikäli ei, on se kuitenkin mielenkiintoinen, mutta varsin ennalta-arvattava kurkistus tulokärjen yläkertaan.

Kärki kun ei sanottavasti kansasta eroa.

Kim Väisänen