Suomi jatkaa maailman onnellisimpana kansana. Hattutempun päälle tuli vielä yksi ykkössija, ja neljännen vuoden peräkkäin jatkoimme onnellisuuskärjessä. Turhaan ei sanota meillä Itä-Suomessa, että ilo pintaa vaik syvän märkänis.
Iloa on siis riittänyt, mutta sydämen kanssa on vähän niin ja näin. Ainakin, jos sydämenä pidetään taloutta. Suomen talouskasvu on yli kymmenen vuoden ajan ollut lähes maailman surkeinta. Yhdentoista vuoden jaksolla 2008–2019 taakse jäi muutamia maita. EU-maista ainoastaan täysin karille ajanut Kreikka, ja jättimäiseen velkaansa tukehtuva Italia.
”Miksi suomalaiset eivät ole huomanneet tätä”, ihmetteli synkän tiedon kolumniinsa kaivanut Johnny Åkerholm, joka vaikutti pitkällä virkamiesurallaan muun muassa Suomen Pankissa.
Suomi on Åkerholmin kasvuvertailussa sijalla 134/141. Olisiko huomaamattomuuteen syynä se, että Suomi on pärjännyt vallan mainiosti taloutta mittaavissa kauneuskilpailuissa? Kannattaa iloita siitä missä pärjää, ei keskittyä ikäviin objektiivisiin mittareihin kuten bruttokansantuotteen kasvuun.
Esimerkiksi kilpailukykyvertailussa olemme yhä mainiolla sijalla kymmenen, kaikesta huolimatta. Tosin trendi ei tässäkään kauneusskabassa ole suosiollinen. Eihän siitä ole hetki, kun oltiin ykkösiä kuten onnellisuudessa. Matka jäisellä peltikatolla ei ole ollut viime aikoina kuin yhteen suuntaan.
Tieto aneemisesta talouskasvusta ei pitäisi tulla Anno Domini 2021 kenellekään yllätyksenä. Talouden kolmen viisaan miehen muistiossa vuonna 2016 todettiin, että Suomen heikko talouskasvu on paradoksi. Valtiovarainministeriölle Holmströmin, Korkmannin ja Vihriälän laatimassa raportissa todettiin seuraavasti:
"Suomi on edellytyksiinsä nähden alisuoriutuja: syystä tai toisesta taloudessa ei ole sellaista dynamiikkaa, johon meillä pitäisi olla kaikki mahdollisuudet."
Holmström, Korkman ja Vihriälä tulivat siihen johtopäätökseen, että Suomen talouden sopeutumiskyky on riittämätön, ja erityisesti työmarkkina kaipaa uudistuksia.
Konkreettisena ehdotuksena työvoiman tarjonnan tukemiseksi ekonomistit esittivät muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta. Samaan päätyivät viisi vuotta myöhemmin, viime viikolla sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö, jotka esittivät ansioturvan enimmäiskeston porrastamista 100–400 päivään.
Tämä ei kelvannut vastuuministerille Anna-Kaisa Pekoselle (vas.). Hän tyrmäsi ehdotuksen ennen kuin raportin muste oli kuivanut:
”Työttömyysturvan keston leikkaaminen ei tule etenemään minun johdollani. Asiaa käsitellyt työryhmä toimi itsenäisesti tarkastellen eri malleja. Poliittiset päätökset työllisyystoimista tekee sen sijaan hallitus.”
Pekosella unohtui hallitusohjelman neljäs lupaus tietopohjaisesta politiikasta nopeammin kuin Pietarilta Jeesus pääsiäisen alla parituhatta vuotta sitten. Siinä ei paljon nobelistin ehdotus tai ministeriön tutkimustulos paina, kun politiikkaa tehdään.
Suomalaisessa vetokratiassa halutaan pitää asiat ennallaan. Hyvin se onkin toiminut. Talous on ollut kaksitoista vuotta samalla tasolla. Niin kauan, kun annakaisapekoset tekevät päätökset pelkästään oma äänestäjäkuntaansa ajatellen, ei ole toivoakaan paremmasta.
Nyt todellisena vaarana on, että Suomi putoaa muiden Pohjoismaiden kelkasta. VM ennustaa, että jäämme kuluvalla vuosikymmenellä Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta yli kymmenen prosenttia talouskasvussa. Siis nykyisen kaulan lisäksi.
Jos ennuste toteutuu, olemme vuonna 2030 hyvinvoinnissa 20–30 prosenttia Ruotsia alempana. Ero on ollut näin suuri viimeksi 1970-luvun alkupuolella, jolloin jopa 40 000 suomalaista muutti vuosittain Ruotsiin elintasopakolaisina.
Koska Suomen nykyistä pohjoismaista elintasoa pidetään yllä lähinnä lainarahoilla, on Gösta Sundqvistin vuonna 1995 Pohjoisen taivaan alla kappaleessa esittämä profetia muuttumassa todellisuudeksi:
Pohjoisen taivaan alla
Kituutteli köyhä kansa
Rikkailta lainaamalla
Toteutti toiveitansa
Kim Väisänen
Mielestäni Suomi tarvitsee uuden ajattelutavan: lisää uusia yrityksiä ja vähemmän suurten yritysten paapomista. Suuret yritykset automatisoivat ja globalisoivat, jolloin verotulot jäävät saamatta eikä valtio pysty lyhentämään velkojaan. Alle viiden hengen nanoyritykset, joita on 90 % kaikista yrityksistä, työllistävät tehokkaimmin ja pienellä rahalla, jos näiden yritysten annetaan toimia rauhassa. Tarvitaan iso harvesteri niittämään nykyinen byrokratiaviidakko.
Kun byrokratiaa on vähemmän, yrittäminen helpompaa, yrittäjän sosiaaliturva nykyistä parempi ja yrittäjällä kohtuullinen mahdollisuus rajata riskiään omien resurssiensa mukaiseksi, moni harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä. Meillä on jatkuvasti kasvava terveiden eläkeläisten joukko, josta löytyy kymmeniä tuhansia mahdollisia yrittäjäkandidaatteja.
Kommentoi