Vuosi vaihtui ja Suomi lipuu hiljalleen kohti 103:tta syntymäpäiväänsä. Se, että tämäkin hallitus ainakin median mukaan välillä horjuu, ei ole merkki demokratian kriisistä vaan siitä, että se toimii. Kansanvallassa äänestetyt edustajat vaihtuvat määräajoin. Joskus jopa ennen laissa säädetyn määräajan täyttymistä.
Horjuminen on kuin Jari Aarnion pitkä kakku kiven sisässä. Se on todistus siitä, että järjestelmä toimii. Rikollinen joutuu kiven sisään, vaikka olisi hänet olisi valittu vuoden poliisiksi ja palkittu ansioristillä.
Suurempi ongelma demokratian kannalta olisi, mikäli poliittinen valta ei vaihtuisi, horjuisi, olisi kriisissä ja riidoissa sekä tiedotusvälineiden haukkujen kohteena. Pelkästään autoritäärisissä järjestelmissä vallan vahtikoira haukkuu isäntänsä määräämässä tahdissa. Tämä unohtuu aina uuden hallituksen kannattajilta, vaikka subjektiivisesti arvioiden tehtäisiin parempaa politiikkaa kuin koskaan ennen. Ei kannata syyttää peiliä, jos naama on vino.
En tiedä, onko kiitollisuuden vaatiminen ja verokritiikin arvostelu ja sen kieltämisvaatimus ominaista suomalaisille, mutta näin ’kokemusasiantuntijana’ siltä aina välillä tuntuu. Kun taloudellisesti käy tuuri, munkki tai flaksi, niin somekuoron äärilaita on muistuttamassa, että kaikki sinua kohdannut hyvä on oikeastaan pelkkää hyvinvointiyhteiskunnan sinulle antamaa ja mahdollistamaa. Jos näin on, eikö siinä tapauksessa huono-osaisuuskin ole yhteiskunnan sinulle eteesi lapioimaa?
Hieman häiritsee myös se, että eniten demokratiasta huolissaan olevat ovat kovaäänisempiä sen suhteen, saako verotusta ja julkisen rahankäytön kohteita arvostella vai ei? Vaatimus vähintään henkisestä jäsenyydestä Iloiset Veronmaksajat ry:ssä on pohjimmiltaan demokratian vastainen. Kritiikittömyyden vaatiminen on demokratian lopun alku.
Demokratiassa saa ja pitää olla eri mieltä. Esimerkiksi julkisen rahankäytön suhteen on hyvä, että reipastakin keskustelua käydään hävittäjähankinnoista, tuulivoiman tukemisesta, terveyspalvelujen järjestämisestä, maahanmuuton kustannuksista tai yritystuista.
Hankintoja puolustavan pitää pystyä argumentoimaan, miksi tuulivoimaa pitää tukea avokätisesti tai miksi hävittäjiin pitää tuhlata mykistyttävät kymmenen miljardia. Kun vaaditaan perusteet sille, miksi suomalaisten dokaamista Suomenlahden kelluvissa viihdekeskuksissa pitää subventoida veronmaksajien rahalla, voi olla, ettei hyviä sellaisia löydykään.
Yhteiskunnallisen verodebatin ja rahan käytön päämääränä on viime kädessä selvittää, mikä on kansalaisten ja veronmaksajien mielestä tärkeää juuri Suomessa.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole verotulojen optimointi vaan kansalaistensa hyvinvoinnin maksimointi. Mikäli tämä unohtuu, poliitikot ja virkamiehet vievät kansalaista kuin sitä kuuluisaa litranmittaa. Olipa kyse sitten verotuksesta, terveydenhuollosta tai sisäisen turvallisuuden järjestämisestä.
Iloton ja epäilevä verojenmaksu on demokratian kulmakivi. Pidetään siitä kiinni.
Kim Väisänen
Kommentoi