Suomen politiikan kaikkia osapuolia pelottava, arvaamaton, raivopäinen gorilla oli vuosikymmenet niin sanotut suuret ikäluokat. Kun sodan jälkeen ryhdyttiin lasten tekoon rintamalta pääsyn jälkeen reppua pois selästä heittämättä ja sukset jalassa, syntyvyys lähti varmuusvälineiden puutetta kärsivässä maassa suorastaan jääkiekkomailamaisella käyrällä nousuun.
Kun sodan jälkeen öljylampun valossa saatettiin alulle ja maailmaan toistasataatuhatta suomalaista vuosittain, 1970-luvun öljykriisin alla oltiin tiputtu reiluun kuuteenkymmeneentuhanteen. Takkiin vaippapöksyissä tuli lähes viisikymmentä prosenttia. Eivät vuosien 1945–1950 välillä syntyneet ikäluokat ole olleet edeltäjiään älykkäämpiä tai seuraajiaan ahkerampia, mutta heitä on ollut lukumääräisesti enemmän.
Koska demokratiassa enemmän ääniä on parempi kuin vähemmän ääniä, jokainen valtaanhaluava ja erityisesti siinä pysyvä on joutunut pupujussimaisen isoilla korvilla kuuntelemaan suurten ikäluokkien poliittisia toivomuksia (lue käskyjä) puoluekannasta huolimatta. Sen eläkeikää laskee, jonka leipää syö.
Sodan jälkeinen porukka tarjoili omille vanhemmilleen kapoista eläkettä ja perässä tuleville nuorille pitkää (ja rikkinäistä) työuraa, mutta oman poliittisen vaikutusvaltansa he käyttivät maksimaalisesti.
Kun tarpeeksi moni suurikäluokkalainen sairastui niin sanottuun TOT-syndroomaan (Työt On Tehty), työmarkkinajärjestöille eli korporaatioille annettiin tehtäväksi pudottaa tilapäisesti eläkeikää tien raivaamiseksi aiemmalla eläköitymiselle. TOT-syndroomassa suurten ikäluokkien jäsen istahti lääkärin tuoliin ähkäisten ja todeten samalla alistuneella äänellä, että kyllä minun työt on tehty, jatkona samaan virteen kuului vetoomus siitä, että nyt saavat nuoremmat siirtyä remmiin.
Vuonna 2005 siirryttiin tilapäisesti niin sanottuun joustavaan eläkeikään, jossa ikään kuin korkeushypyn rimaa alennettiin parikymmentä senttiä, mutta toivottiin, että ihmiset silti hyppäisivät yhtä korkealle kuin aiemminkin. Kun ennen vuotta 2005 pääsi virallisesti eläkkeelle 65-vuotiaana, tammikuun ensimmäisenä päivänä 2005 Emmerdale-oloneuvokseksi nojatuoliin ja Tallinnan risteilyiden iltapäiväkaraokeen pääsi pari vuotta aiemmin.
Joustavuutta ‘uudistuksessa’ edusti se, että eläkkeelle jäämisen sai itse määrittää 63–68 ikävuoden sen väliin. Kannustavaksi elementiksi keksittiin niin sanottu superkarttuma, jolla yli 63 vuoden rajapyykin sinnittelevälle luvattiin enemmän eläkettä.
Tosin superkertymää ei todellisuudessa ollut, koska 63-vuotiaina eläkkeelle jääneet saivat 9,6 %:n euromääräisen korotuksen eläkkeeseensä verrattuna uudistusta edeltäneeseen järjestelmään. Lähes jokainen asioita ymmärtävä hyppäsi työelämän kyydistä heti ensimmäisellä mahdollisella pysäkillä. Tätä ennusti myös kansainvälinen aiheesta tehty tutkimus. This time was not different.
Taloudellisesti uudistus oli kokonaisuudessaan katastrofi, jolle Fortumin sekoilu sepporätymäisen profetian maassa jää kirkkaasti hopealle. Kun vuodessa maksetaan eläkkeitä reilut 30 miljardia euroa, jokainen voi laskea, mitä maksoi parin vuoden alenema eläkeiän kanssa.
Kesällä 2022 palkansaajien tutkimuslaitos Labore syyllistyi vähintäänkin Et tu Brute - tasoiseen oman porukan pettämiseen tutkimalla aihetta tieteellisellä näkökulmalla. Siis yrittämällä selvittää aikuisten oikeasti oliko uudistus hyvä vai huono. Rohkeaa tutkimusta laitokselta, jonka palkat kuitenkin maksavat palkansaajat, joille olisi iloinen asia kuulla, että oman etujärjestön kätilöimä eläkeuudistus oli kannattavampi investointi kuin tuulimylly tuulisella luodolla Ukrainan sodan varjossa.
“Joustava eläkeikä ei toiminut Suomessa” ei varmasti ollut se otsikko, jonka rahoittaja halusi kuulla omasta lempilapsestaan, vuoden 2005 eläkeuudistuksesta. Itse tulokset olivat kovin surullista kuultavaa. Tutkimuksessa todettiin muun muassa, että ”62–64-vuotiaiden keskuudessa työnteon rahalliset kannustimet itse asiassa laskivat 0,7 prosenttia”. Mitä aiemmin jäi eläkkeelle, sitä paremmin se kannatti taloudellisesti.
Tämä ei ollut varsinainen kannustin jatkaa työelämässä. Ja suuret ikäluokat osasivat laskea. Vapaus koitti heti 63-vuotiaana, perässä hiihtävät pääsevät vaihtamaan vapaalle vasta lähemmäs seitsemänkymppisenä.
Tai jopa sen yli.
Ei kovin reilua.
Kim Väisänen
Muutos voitaisiin toteuttaa esim. puolittamalla nykyisen kertymäperiaatteen mukaiset eläkkeet vaikkapa 1000 euroa ymittävältä osaltaan, jolloin pienimpiin eläkkeisiin vaikutus jäisi pieneksi. Toteutuksen piiriin otettaisiin esim. vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneet, joiden leskeneläkkeiden maksamiseenkin tehtiin hiljakkoin rajoituksia. Säästynyt raha maksettaisiin lapsiluvun mukaan ansaittavina eläkkeinä ja monilapsisten perheiden lapsilisien korotuksena.
Muutos lisäisi oikeudenmukaisuutta. Lapsiperheiden maksamat tulonsiirrot pienenisivät. Eläkeet tasaantuisivat ja toimeentuloerot muutenkin pienenisivät. Köyhyyden vähentyessä muutos pinentäisi myös yhteiskunnan menoja. Kun yhteiskunnan taloudellinen ohjaus lapsettomuuteen ja pieniin perheisiin näin vähenisi. Tämä vaikuttaisi osaltaan myös syntyvyyden nousuun ja tulevaisuudessa eläkkeiden maksajien määrän ja maksukyvyn tasapainottumiseen. Muutos on joka tapauksessa jossain vaiheessa tehtävä, sitä parempi mitä aikaisemmin.
Kommentoi