Talvisodassa kansallista taisteluhenkeä nostettiin väittämällä yhden suomalaissotilaan (ja tulevan sankarivainajan) vastaavan kymmentä neuvostonaapuria. Markku Jokisipilä teki tarkastuslaskentana aiheesta Sodan totuudet -nimisen kirjan, jonka alaotsikossa kerrottiin matemaattinen totuus väitteelle: Yksi suomalainen vastaa 5,7 ryssää.
Ryssä-sana ei liene tässäkään maailmanajassa kovin kosher tai neutraali ilmaisu, vaikka surkean tekemisen ryssiä-verbi kelpaa ainakin puhekielessä ilman ikävää naapuriin viittaavaa konnotaatiota. Kotuksen mukaan nuorilta oli jo unohtunut Venäjän ja ryssimisen syy-seurausyhteys.
Maataan ahkeraan tahtiin Neuvostoliitto 2.0:ksi muuttava Vladimir Putin on haetuttanut Ukrainan hyökkäyssodalleen tukea ainoasta ilmansuunnasta, jossa sitä on enää saatavilla eli idästä. Vajaat parikymmentä vuotta Venäjän ammattimaisena valehtelijana toiminut ulkoministeri Sergei Lavrov pyörähti reilu kuukausi sodan alkamisen jälkeen hakemassa ymmärrystä Kiinasta ryssitylle sotaretkelle. Lähipiirinsä kaikille mahdollisille pakotelistoille hoitanut Lavrov lausui Pekingissä: Kiinan kanssa siirrymme kohti oikeudenmukaista ja demokraattista maailmanjärjestystä
Kiina ja Venäjä samassa lauseessa oikeudenmukaisen ja demokraattisen maailmanjärjestyksen kanssa kuulostaa lähinnä akateemiselta Putous-sketsiltä.
Molemmilla mailla on toki halu siirtyä kohti ”moninapaista” maailmanjärjestystä, jossa sotilas- ja talousmahti Yhdysvallat ei ole työntämässä kaikille kurkusta alas omaa malliaan eli demokratiaa, ihmisoikeuksia ja muita heikon lännen Hollywood-kotkotuksia. Olisi siis hyvä, jos maailmassa olisi enemmän kevytdemokraattisia malleja, jossa kansalta varastetut rahat voi ilman turhaa paljastumisen pelkoa työntää pariin comolaiseen loistohuvilaan.
Kiinan tuki naapurinsa ristiretken ongelmiin taitaa jäädä lähinnä hyvien energiadiilien tekemisen tasolle. Löysä ja löyhämoraalinen länsi on osoittanut osaavansa säätää kovia pakotteita. Kiina ei ole Krimin valtaamisen jälkeen suostunut yhteistyöhön yritysten kanssa, jotka ovat Krimillä toimineet.
Vahvasta talouskasvusta vuosikymmenet nauttinut Kiina on pandemian aikakaudella myynyt kovasti omaa malliaan. Vain vahvasti keskusjohtoinen hallinto pystyy tekemään ne toimet, joilla talous pidetään vahvassa kasvussa ja tauti aisoissa. Tosin tämän vastapainona sairastuneet lapset on pakkohuostaanotettu, kansaa pidetty suoranaisessa nälässä, ja poliisit ovat päässeet painimaan protestoineiden hallintoalamaisten kanssa.
Kiinan vahvaa talouskasvua ei voi parilla viimeisellä vuosikymmenellä kiistää, mutta se on suorastaan aneemista pitkän ajanjakson vertailua tehtäessä. Nykymuotoinen Kiina sai alkunsa vuonna 1949, kun Maon kommunistit voittivat sisällissodan, ja Tšiang Kai-šekin Kuomintang joutui lähtemään maanpakoon Taiwaniin.
Vaikka Taiwania ei ole voinut pitää demokratian kehtona, ja vuosien 1949–1992 välillä kansaa ei turhaan vaivattu parlamenttivaaleilla, on sen taloudellinen kehitys ollut toisen maailmansodan jälkeisen riitaisan eron jälkeen aivan toista luokkaa Kiinaan verrattuna. Tänä päivänä Taiwanin ostovoimakorjattu bkt per asukas (GDP per capita, PPP) on noin nelinkertainen, vaikka samalta viivalta lähdettiin. Toisin kuin Kiinassa, Taiwanissa ei ole valtiovetoista, näennäiskommunistista yksipuoluemallia.
Kevytdemokratioita ja valtioveroisia malleja ihailevat ja markkinoivat tahot unohtavat, että pitkällä ajanjaksolla keskusvetoiset yksipuoluemaat ovat hävinneet hyvinvoinnintuottamisen pelin. Ainoastaan muutama korruptoitunut raaka-ainerikas (tai rahaa pesevä) alue kiilaa taloudellisiin kärkiporukoihin.
Muualla kansalaisten hyvä elämä rakentuu sananvapaudelle, ihmisoikeuksille ja demokratialle. Niiden vallitessa korruptio ei pääse tuhoamaan taloudellista(kaan) kasvua. Ajan mittaan Kiina ja Venäjä tulevat häviämään tämän pelin.
Korruptioon ja ihmisten sortamiseen perustuvalla mallilla on kasvurajansa.
Kim Väisänen
Kommentoi