Kansainvälisessä vertailussa liian harvat ryhtyvät Suomessa yrittäjiksi ja vielä harvemmat tavoittelevat kasvua. Kasvukehitys on kaikeksi surkeudeksi vielä laskevalla uralla, ja Suomi jää jälkeen muista Euroopan maista.
Puhetta yrityskasvun tukemisesta onkin riittänyt, mutta se ei tavoita olennaista. Ongelman ytimessä on identiteettityhjiö, jota kukaan ei tunnu huomaavan.
Suomalainen yhteiskunta nojaa vahvasti palkkatyöyhteiskunnan vastakkainasetteluihin. Meillä ei ole normaalia suhtautumista yrittäjyyteen, ja meiltä puuttuvat tavallisen yrittäjän ääni, identiteetti ja terveet kasvun mallit. Palkkatyöyhteiskunnan asenteet värittävät työelämän uutisia ja näkökulmia ikivanhoilla mielikuvilla, joissa jatkuvasti asetellaan yrittäjiä ja yrityksiä sekä palkansaajia vastakkain.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa yrittäjän roolille on jäänyt tämän seurauksena hyvin kapea tila: voit olla menestynyt miljonääri, huijari ja riistäjä tai sitten luuseri.
Arvostettu ja kadehdittu arkkityyppiyrittäjä on perinteisen keskisuuren yrityksen omistaja – mieluiten teknologiateollisuuden alalta – joka työllistää pari sataa henkilöä ja valittelee lähinnä palkkaamisen esteitä. Tällaisia yrityksiä on kuitenkin alle kaksi prosenttia kaikista suomalaisista yrityksistä. Arkkityyppiyrittäjä on pian vain työ- ja elinkeinoministeriön ruusunpunainen ja eläkkeelle haipuva haavekuva.
Mielikuvat, mediatila eikä edes yrittäjyyskoulutus vastaa valtaosan yrittäjistä arkitodellisuutta: 95 prosenttia suomalaisista yrittäjistä on yksin- tai mikroyrittäjiä ja yhtä monimuotoista porukkaa kuin palkansaajatkin.
Toiminimellä yrittävä perhepäivähoitaja, graafikko, kaksi henkilöä työllistävä kahvilayrittäjä tai freelancer-muusikko eivät samaistu keskisuureen teknologia-alan yrittäjään tai start-up-miljonääriin yhtään sen enempää, kuin palkkatyössä puurtava toimihenkilökään. Mutta ei heille ole tarjolla mitään muutakaan mallia.
Kasvuhalua on mikroyrittäjillä valtavasti, mutta kaikille tarjotaan vain samaa vanhaa ”Haluatko mittelstandiksi” -ohjelmaa, jota on tuunattu viime aikoina toivorikkaasti vihreän siirtymän start-upeille.
Suurella osalla etenkin yksinyrittäjistä onkin jatkuva tunne, etteivät he riitä tai kelpaa, kun yritystukipalveluissa kysellään vain työllistämistavoitteita, yritysbarometreissä mitataan lähinnä pk-yritysten kasvutuntemuksia, pankki uhkaa sulkea yritystilin liian pienen liikevaihdon takia eikä Business Finland viitsi vastata edes sähköpostikyselyyn.
Mutta onhan Suomi sentään yrittäjämyönteinen? Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) tuore Arvo- ja asennetutkimus (helmikuu 2024), hehkuttaa suomalaisten myönteistä asennetta yrittäjyyteen. Enemmistö (58 %) suomalaisista pitää EVAn tutkimuksen mukaan yrittäjien vaurastumista hyvänä asiana, koska silloin muidenkin elintaso nousee.
Hienoa, jos perinteiset kateellisuusprosentit ovat laskussa, mutta tutkimuksen kysymykset paljastavat jälleen asenteellisuuden. Ne ruokkivat tuttuja mielikuvia helposti vaurastuvista yrittäjistä, jotka palkkaavat aina muita töihin ja tavoittelevat jatkuvasti lisää rikkauksia. Puolet suomalaisista (50 %) ajattelee myös, että vain ’hullu’ ryhtyy ’turvallisen palkkatyön’ sijaan yrittäjäksi. Palkkatyöyhteiskunnan ajattelua myötäilevä kysymyksenasettelu on kaukana neutraalista.
Törmäsin eräässä yrittäjätapahtumassa naistenhuoneessa itkevään nuoreen yrittäjään, joka oli ahdistunut tilaisuuden kiiltokuvamaisesta menestyspaatoksesta ja samppanjapuheista. Mietin tällöin, että suomalaisen yrittäjyyden kuva on tyly kaksiulotteinen pahvimalli. Kestohymyilevä kasvokuva tavoittelee jatkuvaa liikevaihdon tuplaamista ja vaurastumista. Kääntöpuolella on julkisen häpeän eli konkurssin välttäminen. Emme edes yritä tarjota muuta identiteettiä nuorille yrittäjille, tyrkytämme vain tätä vanhaa pahvia.
Yrittäjyyden normaali kuva ei kaipaa kimaltavia gaaloja ja supersankaritarinoita, vaan arkisen ja monipuolisen yrittäjyyden jatkuvaa näkyväksi tekemistä. Kiinnostusta ja perusarvostusta. Erilaisia yrittäjäesimerkkejä sosiaaliseen mediaan, uutisiin, keskusteluohjelmiin, koulujen yrittäjyyskasvatukseen, eduskunnan puheenvuoroihin.
Kasvua varten tarvitsemme ensisijaisesti terveen identiteetin nykypäivän suomalaiselle yrittäjyydelle, jotta etenkin yrittäjyyttä harkitsevilla nuorilla olisi kannustavia vaihtoehtoja palkkatyön rinnalla.
Tarvitsemme konkretiaa: innovaatio- ja kansainvälistymistukia sekä rahoitusinstrumentteja myös pienille mikroyrittäjille, ei vain keskisuurille vientiyrityksille. Ja tarvitsemme sosiaaliturvan, joka kohtelee yrittäjiä ja palkansaajia yhdenmukaisemmin, jotta ei tarvitse heittäytyä lainsuojattomaksi hulluksi kokeillakseen yrittäjyyttä.
Jos väitämme, että kaikki yrittäjyys on arvokasta, sen pitää myös näkyä yhteiskunnassa. Koska kaikkien yrittäjyyttä, työpanosta, palveluita ja verorahoja tarvitaan yhtä lailla – itsensätyöllistäjistä suuriin vientiyrityksiin.
Liisa Hanén
Kommentoi