Eläkeuudistuskeskustelu käy kuumana. Eläkeasiantuntijoiden hiekkalaatikolle on tunkua, kun väitellään valinnanvapaudesta, rahoituksesta ja reiluudesta. Yksi asia on kuitenkin silmiinpistävää: yrittäjiä ei oteta eläkekeskustelun hiekkalaatikolle mukaan leikkimään, vaan lapiosta tulee päähän heti, jos nostaa ruman YEL-ämpärin esille.
YEL-vakuutettuja yrittäjiä on Eläketurvakeskuksen arvion mukaan tänä vuonna noin 219 000, joten ihan marginaalisen pienestä porukasta ei ole kyse.
YEL-ongelmaa ei voi tunkea ydinjätteen viimeiseen sijoituspaikkaan ja toivoa, että se haihtuu itsekseen: ongelma voi räjähtää ikävästi silmille heti kun nykyinen siirtymäsääntöaika päättyy muutamassa vuodessa. On todellinen riski tuhansien yrittäjien lopettamisesta ja samalla aloittavien yrittäjien vähenemisestä, jollei järjestelmä muutu. Ja se on huono uutinen muutenkin heikolle kansantaloudelle.
Uutisointi ja kommentointi yrittäjien eläkemaksuista on yksipuolista. Se keskittyy lähinnä syyllistäviin näkemyksiin siitä, miten yrittäjät saataisiin nopeimmin kuriin tuhlaamasta ”veronmaksajien” rahaa. Keskustelu on ideologisesti värittynyttä eikä erityisen asiantuntevaa.
Yleisen eetoksen mukaan nykypäivän yrittäjiä pidetään suoraan vastuullisina yli 50 vuotta vanhasta ja toimimattomasta laista sekä aiemman sukupolven tekemistä virhearvioista.
YELin pohjalla on kuitenkin täsmälleen sama ongelma kuin palkansaajillakin: väestö vanhenee ja nyt eläkkeellä olevat ovat maksaneet eläkkeistään merkittävästi vähemmän, kuin se noin 25 prosentin työeläkemaksu, joka nykyistä sukupolvea kurittaa. Rahat loppuvat kun maksajia ei ole tarpeeksi.
Jos haluaa arvostella ”alivakuuttavia” yrittäjiä, on oleellista ymmärtää vähintään nämä kaksi asiaa:
- YELiä ei ole rahastoitu. Se on suora jakojärjestelmä, toisin kuin TyEL, ja kroonisesti alijäämäinen. Kasvavaa eläkealijäämää ei pystytä korjaamaan tarpeeksi nykyisten yrittäjien maksuja kiristämällä, koska Suomessa on järjestelmän kestävyyden näkökulmasta liikaa pienituloisia tai osa-aikaisia yrittäjiä.
Jos ja kun maksut nousevat, yrittäjiä sekä lopettaa, että samalla myös kasvavat maksettavat eläkemenot muutaman vuoden päästä. Noidankehä. Vain rahastointi voi pelastaa järjestelmän pitkällä aikavälillä – mikä on ollut tiedossa vähintään kaksikymmentä vuotta. - Yrittäjä ei nykyisen lain mukaan maksa eläkemaksujaan todellisten ansiotulojensa perusteella, kuten palkansaajat. YEL-vakuutusmaksuja maksetaan oikeustajua koettelevan fiktiivisen YEL-työtulovertailun mukaan, joka pohjautuu pääsääntöisesti yrityksen liikevaihtoon sekä saman alan palkansaajan mediaanipalkkavertailuun.
Koska nykypäivän yrittäjien mediaanitulot ovat useimmilla toimialoilla matalammat kuin palkansaajilla, eikä liikevaihto ole lähellekään käteen jäävä tulo, pitäisi valtaosan yrittäjistä maksaa lakisääteisiä maksuja rahasta, jota he eivät koskaan tienaa – ja vielä yksin koko 25 prosenttia tuosta mielikuvitusrahasta.
Jos yrittäjä ei pysty maksamaan mitä eläkeyhtiön laskuri sanoo, tulee hänestä järjestelmän silmissä "alivakuuttava”. Yrittäjälle itselleen se on useimmiten katastrofi, koska liian pienillä maksuilla eläke- ja sosiaaliturva jää surkeaksi, ja vain harvalla on varaa tai osaamista sijoittaa eläkerahojaan omatoimisesti. Sosiaalivakuutuksen ideologia pettää heidät, vaikka sen pitäisi tukea.
Samaan aikaan osa alivakuuttavista yrittäjistä haluaa kuitenkin sijoitusvapautta järjestelmään, eikä suomalainen kollektiivinen sosiaalivakuutus miellytä kaikkia. Osa taas ei ollenkaan pidä ajatuksesta, että maksuja maksettaisiin verotettavien tulojen mukaan, vaikka palkansaajapuolella se on normi.
Jotkut taas ovat tarjonneet pikaratkaisuksi YEL-vakuuttamisen alarajan nostoa. Se on kuitenkin kuin pissaisi pakkasella housuihinsa. Käytännössä tämä lisäisi vakuuttamisen vapaaehtoisuutta, mikä voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta kun yhä useampi pienituloinen yrittäjä jättäisi itsensä talousahdingossa vakuuttamatta, olisi tilanne entistä huonompi niin yksilön kuin valtion kannalta.
Olisi ensiarvoisen tärkeää saada YEL mukaan eläkkeiden kehityskeskusteluun. Ensimmäiseksi yrittäjien eläkevarat pitää saada tuottamaan. Rahastointiin on useita pitkän aikavälin ratkaisuja, joista järkevintä olisi arvioida malleja, missä valtio lainaa matalalla korolla osan alkupääomasta yrittäjille. Näin yrittäjät eivät olisi ”veronmaksajien” kukkarolla ja alkuun päästäisiin edes hiukan nopeammin.
Toiseksi YEL-maksujen tulisi perustua todellisiin tuloihin, eikä fiktiiviseen YEL-työtuloon. Suomen malli, jossa vakuutusmaksu perustuu tulkinnanvaraiseen työtulon käsitteeseen, on kansainvälisestikin hyvin poikkeuksellinen.
Useimmissa maissa yrittäjän maksut määräytyvät verotettavan tulon mukaan. Se on loogista ja mahdollisimman yhdenmukaista palkansaajien kanssa ja varmistaa, että pienituloisimmatkin kuuluvat eläke- ja sosiaaliturvan piiriin. Nykypäivän työelämässä pitäisi sosiaaliturvaan liittyviä raja-aitoja yrittäjyyden ja palkkatyön välillä vähentää, ei kasvattaa entisestään.
Nykyinen YEL on sekä yrittäjyyden että etenkin kasvun este. Sen peruskorjaaminen ei ole helppoa eikä houkuttele päättäjiä, mutta korjaamaton järjestelmä on iso riski ja kestämättömän kallis.
Liisa Hanén
Kommentoi