Ikäsyrjintää ei valitettavasti ratkaista yrittäjyydellä. Eikä myöskään osatyökykyisyyttä. Tai työttömyyttä. Emme voi ratkoa kaikkia joustamattoman työelämän haasteita, ongelmia ja välinpitämättömyyttä työntämällä joukolla yksinyrittäjiksi niitä, joita perinteinen työelämä ei kelpuuta ja jotka eivät mahdu työelämän kiiltokuvamuottiin.
Osatyökykyiset, työelämässä uupuneet, yksinhuoltajat, pitkäaikaistyöttömät, liian nuoret, erityisherkät, liian vanhat, kaukana kaupungeista asuvat, maahanmuuttajat… Mainitse mikä tahansa marginaalisempi työelämän ryhmä, ja se löytyy varmasti monilukuisena Patentti- ja rekisterihallituksen päivittäin kasvavalta uusien yksinyrittäjien listalta.
Viime viikkojen uutisoinnin perusteella on viimeistään selvää, ettei meillä ole mitään työvoimapulaa. Työelämän tuolileikissä kisa kokopäiväisistä työpaikoista ottaa jo aikamoisia kierroksia, ja tuoleja vähennetään kovaa vauhtia. Kun musiikki lakkaa, on jokaiselle näköpiirissä olevalle työpaikkajakkaralle kovasti tunkua. Tässä tuolileikissä on tunnetusti kovin vähän sijaa niille, kenellä ei ole tuolia takamuksen alla kierroksen alkaessa: vain tuolinvaihtajilla on arvoa.
Ei työpaikkoihin lähtökohtaisesti haluta työnhakijoita, vaan täsmätyönvaihtajia. Sellaisia, jotka ovat työhönsä täysin valmiiksi koulutettuja ja nättejä noin 25–45 vuotiaita paketteja ilman mitään rasitteita, pintanaarmuja tai kulumaa. Tällä hetkellä yksi hyvin nopeasti kasvava joukko on yli 55-vuotiaat työelämästä sivuun siirretyt työntekijät ja asiantuntijat, ja aivan erityisesti naiset. Ilmiö, joka on kyllä tunnistettu jopa päättäjien taholta, mutta jolle osoitetaan lähinnä empaattisia paneelikeskusteluita ja kannustavia tsemppipuheita.
Sillä välin yksinyrittäjien määrä kasvaa kasvamistaan, koska kymmenet tuhannet eri alojen ammattilaiset, joilla on mieletön osaamispääoma, kokemus ja potentiaali, eivät halua jäädä kotiin työttömyyskorvausten varaan. Joka kuukausi tuhannet ihmiset ottavat siis valtavan askeleen ja työllistävät rohkeasti itsensä. Ja uskokaa huviksenne, valtion talous olisi vielä nykyistäkin enemmän kuralla, jolleivat he tekisi niin.
Itsensätyöllistäminen on suunnattoman arvokasta. Jokainen yrittäjä työllistää vähintään itsensä, maksaa ansiotuloveroja, yhtiömuodosta riippuen myös yhteisöveroa, sekä kerää valtiolle arvonlisäveroa, joka muodostuu vain, koska yrittäjä tarjoaa palveluita ja valmistaa tuotteita. Tämän lisäksi yrittäjät ylläpitävät alueensa elinvoimaa, huoltovarmuutta, ostavat ja käyttävät palveluita, hoitavat lukuisia sivutoimisia hommia ja luovat laajoja verkostoja: kerrannaisvaikutukset ovat merkittäviä.
On hämmentävää, miten vähän meillä arvostetaan itsensätyöllistämistä ja yksinyrittäjyyttä. Ja samaan aikaan on suorastaan ironista, että pääministeri tuodaan uutislähetyksiin ylistämään, miten kansainvälinen suuryritys on päättänyt investoida Suomeen sen verran, että tänne syntyy sata uutta työpaikkaa. Pääministerille tiedoksi: uusia suomalaisia yksinyrityksiä rekisteröidään yli sata päivässä. Sata. Päivässä. Tätä en ole kuullut yhdenkään päättäjän ikinä vielä juhlistavan. Lähinnä päinvastoin.
Silti kaikista ei voi eikä edes pitäisi tulla yrittäjiä. Yksinyrittäjistä on tullut vauhdilla työelämän varaventtiili aivan kaikkiin ongelmiin osatyökykyisyydestä ikääntymiseen, koska kukaan ei halua ratkoa haasteita ja uudistaa työelämän rakenteita. Näin ei toimi vastuullinen työelämä, mutta markkinatalous toimii, niin kauan kuin vastuullisuus on yrityksille vain lisähintalappu eikä kilpailuetu.
Kun kuluttajahinnat eivät saa nousta, globaali kilpailu kovenee ja palkkakustannuksia pitäisi vähentää, on houkuttelevaa ja joustavaa ulkoistaa työntekijät ja tuottaa kaikki alihankintana. Tai on kätevää ulkoistaa vastuita ja velvollisuuksia. Ja pienistä yksinyrittäjistä saa myös hyvin joustovaraa laskujen maksuun, kun maksuehtolaki on pelkkä vitsi.
Meillä itketään kadonnutta talouskasvua ja vähäistä työnantajayritysten määrää. Silti meillä ei yritetä etsiä timantteja tukemalla elinvoimaista, monipuolista, ja eri kokoisten yritysten ekosysteemiä. Työllisyyspolitiikan sanelemana miljoonien yritystuet jaetaan niille suuryrityksille, ketkä lupaavat edes jotenkuten pitää työpaikat, ehkä luoda vähän uusia.
Päättäjät ovat nyt vedenjakajalla, halusivat tai eivät, ja aikaa ei ole paljon. Jos päättäjät eivät ole valmiita uudistamaan lainsäädäntöä, yhteiskunnan rakenteita ja yritystukijärjestelmää vastaamaan muuttunutta yrittäjäkenttää ja työelämää, syntyy tällaisessa toimintaympäristössä vain pienituloista yksinyrittäjyyttä. Se lämmittää hetken, mutta se hetki alkaa olla menossa ohi, kun suurin osa yrityksistä Suomessa on yksinyrityksiä, ja enemmistö tienaa jo vähemmän kuin palkansaajat.
Liisa Hanén
Kommentoi