EU:n suuri yritysvastuudirektiivi ja sen rajaukset herättivät paljon keskustelua keväällä direktiivin astuessa voimaan lievennetyssä muodossaan ryhmäkanneoikeuden poistamisen myötä.
Yritysvastuudirektiivi (Corporate Sustainability Due Diligence Directive, CSDDD) on osa Euroopan unionin laajaa kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan strategiaa. Se pyrkii lisäämään yritysten vastuuta sekä läpinäkyvyyttä ympäristövaikutusten ja ihmisoikeuksien osalta.
Tärkeitä periaatteita, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Kuka nämä tavoitteet lunastaa?
Kun tarkastellaan direktiivin vaikutuksia pienten yritysten näkökulmasta, näyttää uhkaavasti siltä, että hyvien aikomusten ja puhtaan omantunnon juhlapöydässä konvehdit syö joku muu, samalla kun mikro- ja pienyrityksille on jäämässä lähinnä laskua likaisten tiskien tiskaamisesta.
Onkin suorastaan merkillistä, että vain hyvin harva neuvottelupöydissä liikkuva etujärjestö edes nosti pienyritysten näkökulmaa esiin – mutta se kertookin ehkä paljon EU:n taustavallankäyttäjistä, kuten myös ryhmäkanneoikeuden osalta nähtiin.
Direktiivi kohdistuu ensisijaisesti suuryrityksiin, mutta se on olennainen myös pienille yrityksille, jotka eivät suoraan kuulu direktiivin soveltamisalaan. Suuryritysten huolellisuusvelvoitteet eivät nimittäin koske ainoastaan yritysten omaa ja niiden tytäryhtiöiden toimintaa, vaan myös niiden arvo- ja toimintaketjun toimijoita ja kumppaneita.
Merkillepantavaa tässä on, että määritelmän mukan suuryritys ei ole vastuussa vahingoista, jotka sen toimintaketjuun kuuluvat liikekumppanit ovat aiheuttaneet.
Pienille yrityksille, jotka ovat suurempien yritysten alihankkijoita, voidaan osana toimintaketjua esittää direktiivin asettamia kestävyysvaatimuksia. Niille voidaan tehdä vastuullisuustarkastuksia, edellyttää vastuullisuuteen liittyvää raportointia sekä viime kädessä niille voi tulla kalliita seuraamuksia, jos ne todetaan syylliksiksi säännösten rikkomiseen.
Positiivisessa mielessä tämän voi ajatella edesauttavan uutta yritysten välistä yhteistyötä. Direktiivin tavoite onkin parantaa toimintaketjun läpinäkyvyyttä ja todellista vastuun ottamista, mutta käytännössä on ilmiselvää, että suuryritykset alkavat kätevästi siirtää vastuutaan alihankkijoilleen ja toimitusketjujen alemmille tasoille. Samalla kustannukset valuvat myös pienempien niskaan.
Direktiivin kansallinen täytäntöönpano vie aikaa pari vuotta, mutta vaikutukset alkavat näkyä yrityskentässä jo nyt.
Kilpailuetu vai vastuiden siirtämistä?
Puhuttaessa yritysvastuudirektiivistä puhutaan paljon myös kilpailuedusta. Vastuullisuus voikin tarjota pienille yrityksille mahdollisuuden erottua ja houkutella uusia yritysasiakkaita.
Mutta kuinka moni mikroyritys on valmis ottamaan vastaan tällaisen "kilpailuedun"? Jos todellisuudessa vain hallinnollinen taakka ja erilaiset todistus- ja raportointivelvoitteet kasvavat ilman, että yritykset saavat näistä lisävelvoitteista lisäkorvauksia. Kilpailuedusta tuleekin pakkovaatimus.
Suuryritysten on helppo ulkoistaa osa direktiivin mukaisista velvollisuuksista mikroyrityksille, jotka eivät voi neuvotella sopimusehtoja tasavertaisesti.
Kun isot yritykset "tarkistavat vastuullisesti" toimitusketjujaan, ne voivat vaatia alihankkijoiltaan jatkuvasti lisää todistuksia, raportteja ja selvityksiä. Pahimmillaan tämä estää pieniä yrityksiä osallistumasta kilpailutuksiin.
Toisille taakkaa, toisille gloriaa
Monille mikro- ja pienyrityksille jo nykyinen hallinnollinen työmäärä on raskasta ja kallista. Lisävaatimukset, kuten vastuullisuusraporttien laatiminen ja ympäristövaikutusten seuranta, vievät resursseja, joita pienillä yrityksillä ei usein ole.
Pienyrittäjä ei voi palkata yritysvastuujohtajaa tai erillistä compliance-tiimiä, kuten suuret yritykset. Tämä tulee johtamaan siihen, että monet joutuvat luopumaan yhteistyöstä suuryritysten kanssa, kun vaatimukset käyvät kohtuuttomiksi. Samaan aikaan suuryritykset voivat kerätä gloriaa kertomalla, miten ne vaativat vastuullisutta ketjunsa kaikilta toimijoilta.
Päätöksenteon vinoumat
On aiheellista kysyä, onko EU:n yritysvastuudirektiivissä huomioitu riittävästi mikro- ja pienyritysten tilanne? Valmistelussa korostuivat loppuun asti suuryritysten näkökulmat, koska ne dominoivat EU:n sisämarkkinoita.
Voidaan jopa sanoa, että mikro- ja pienyritykset on jätetty sivuun keskustelusta tarkoituksella, eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen eikä viimeinen EU-tason asia, jossa näin käy.
Vastuullisuuden todistustaakka
Direktiivin tavoitteet ovat kiistatta erittäin tarpeellisia. Kukapa ei haluaisi estää ihmisoikeuksien loukkauksia ja ympäristötuhoja? Kuitenkin, jos vastuu kaatuu pienyritysten niskaan ilman kunnollista tukea tai lisäresursseja, lopputulos voi olla päinvastainen: pienet ja usein aidosti vastuulliset toimijat putoavat pois markkinoilta, koska vastuullisuuden todistustaakka on kallis.
Pahimmillaan taas ketjutetut vastuut muuttuvat silmänpalvonnaksi, jossa sertifikaatteja ostellaan ja käsiä pestään ahkerasti. Ja kaikkialla euroopassa moraali ei ole yhtä korkealla, kuin Suomessa.
Suomalaisten mikroyritysten ääni kuuluviin
Mitä siis tulisi tehdä? Mikroyritysten näkökulma on otettava vakavasti mukaan yritysvastuuta koskevaan keskusteluun, kun kansallista lainsäädäntöä tehdään. On luotava kevyempiä, skaalautuvia vastuullisuusvaatimuksia pienemmille toimijoille ja tarjottava resursseja, kuten koulutusta ja taloudellista tukea, jotta mikroyritykset voivat vastata uusiin vaatimuksiin ilman, että ne uupuvat kalliin hallinnollisen taakan alle. Team Finlandin tulee olla tässä hereillä.
Suomessa olisi erinomainen mahdollisuus toimia mikroyritysten puolustajana ja viedä EU:ssakin eteenpäin aloitteita, jotka huomioivat pienten yritysten erityistarpeet.
Jos todella haluamme vastuullista ja kestävää kehitystä, on sen oltava myös aidosti reilua.
Liisa Hanén
Kommentoi