Suomen talouskasvu on tunnetusti hidastunut 15 vuoden takaisen finanssikriisin jälkeen. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote ei ole noussut toisin kuin monissa muissa maissa. Elintaso ei siis ole noussut ja julkinen velkasuhdekin huitelee ennätyslukemissa.
Mikä neuvoksi? No tuottavuuden kasvun nopeuttaminen, tietenkin!
Pitkän aikavälin talouskasvua ajaa nimenomaan tuottavuuskehitys. Fakta on, että tuottavuuskehitys on hidastunut kaikissa länsimaissa viimeisinä vuosikymmeninä. Uutinen on vanha, koska ilmiö osa kansantalouksien luontaista kehitystä. Mitä korkeammalla kehityksen asteella maa on, sitä vaikeampi tuottavuutta on parantaa. Suomen kannalta uutinen on erityisen huono, koska Suomen kansantalouden tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut heikoimpien joukossa.
Syitä länsimaiden kehnolle tuottavuuskehitykselle voi hakea esimerkiksi globalisaatiosta, rahapolitiikasta, julkisen talouden toiminnasta tai väestön ikääntymisestä. Keskustelu aiheen ympärillä käy vilkkaana, mutta toistaiseksi mitään lopullista totuutta tai yhtä syytä tuottavuuskasvun hidastumiselle ei ole löytynyt.
Pysyvästi nopeampi tuottavuuskasvu olisi osaratkaisu monelle Suomen ongelmalle. Velkaantumiskehitystä olisi helpompi hallita, kun talous kasvaisi. Vienti vetäisi paremmin, kun yritysten kilpailukyky paranisi. Palkat nousisivat, koska pitkällä juoksulla palkkataso heijastelee tuottavuuden kehitystä. Investoinnit lähtisivät vetämään, kun niiden tuotto-odotukset parantuisivat. Helsingin pörssin arvostustaso nousisi, kun yritysten tuottonäkymät parantuisivat.
Suomi tarvitsee siis lisää tuottavuuskasvua. Meidän pitäisi minimissään saada kiinni lähimmät verrokkimaamme. Helpommin sanottu kuin tehty.
Tuottavuuden kasvu on tärkeä asia, mutta huono politiikkasuositus, koska se ei itsessään vielä tarkoita mitään. Jokaisen yrityksen jokaisen päivän tärkein tehtävä on optimoida tuottavuuttaan. Ihmisetkin pyrkivät keskimäärin elämään hyvää elämää yhteiskunnan antamissa raameissa.
Kansantalouden tasolla tuottavuuden kasvu riippuu yhteiskunnan rakenteista. Tärkeitä osatekijöitä ovat esimerkiksi vero- ja sosiaalipolitiikka, työmarkkinoiden toimivuus, osaavan työvoiman saatavuus, kilpailupolitiikka, rahoitusmarkkinoiden toiminta, julkisen sektorin sääntely, maahanmuuttopolitiikka, koulutuspolitiikka ja niin edelleen. Jokainen osa-alue on monimutkainen kokonaisuus ja kontribuoi yhdessä muiden tekijöiden kanssa tuottavuuden kasvuun. Hopealuotia tuottavuuden parantamiselle ei ole, vaan yhteiskunnan eri osa-alueet ovat kuin orkesteri, missä jokaisen soittajan rooli on tärkeä.
Turvallista on kuitenkin sanoa, ettei Suomen orkesteri soita tällä hetkellä harmoniassa.
Ekonomistien perusprinsiipit ovat yleensä lisätä markkinataloutta, tukea positiivisia ulkoisvaikutuksia, verottaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia, pitää julkinen talous tasapainossa ja niin edelleen (ks. linkki Mankiw’n listaan). Neuvot ovat yleisiä, mutta itse asiassa niitä voi soveltaa lähes kaikkiin asiayhteyksiin.
Summa summarum tuottavuuskasvua tarvittaisiin, mutta keinot ovat moninaiset ja epävarmuus eri keinojen toimivuudesta on suurta. Jokainen hallituskin yrittää nopeuttaa tuottavuuskasvua vuorollaan, mutta tulokset ovat toistaiseksi jääneet laihanpuoleisiksi. Yritettävä silti on.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kiteytti aikanaan osuvasti: “Tuottavuus ei ole kaikki kaikessa, mutta pitkällä aikavälillä se on melkein kaikki.”
Mauri Kotamäki
Kommentoi