Nokian ahdingosta puhutaan talousslangissa shokkina. Toisin sanoin tapahtui yllättäviä asioita, jotka aiheuttivat Nokian matkapuhelintoiminnon turmion ja lopulta Suomen talouden nykyiset ongelmat.
Näkökulma on väärä. Väitän, että se meni toisinpäin. Nokian romahdus ei ollut shokki, shokki oli Nokian menestys.
Nokian romahduksen jälkeen olemme palanneet normaaliin. Nokian menestys oli sumuverho, joka johti kaikkia harhaan.
Nokia oli Suomen taloudelle kuin Kalevalan sampo. Se työllisti valtavan määrän ihmisiä, tuotti suoria ja epäsuoria verotuloja ja ennen kaikkea kiihdytti teknologista kehitystä. Etlan mukaan Nokia kattoi neljänneksen Suomen talouskasvusta vuosina 1998-2007. Se on paljon, sillä vielä tuolloin Suomen talous kasvoi nopeaa vauhtia.
Samaan aikaan päättäjät ja kansalaiset ajattelivat, että näin on aina oleva. Talous kasvoi, julkinen velka aleni. Nokian eli toimialan supertähden valtava menestys peitti alleen talouden todelliset rakenneongelmat. Työmarkkinoilla ei esimerkiksi pysähdytty aidosti arvioimaan, miksi hyvästä talouskasvusta huolimatta Suomen työttömyysaste oli edelleen korkea verrattuna muihin maihin. Siis rakenteellisesti korkea.
Nokia oli siinä mielessä kirous, että talouden uudistumispainetta ei aidosti koettu. Vaikka olisi pitänyt.
Nokia myös työllisti suuren osan maan lahjakkaimmista ihmisistä. Tämä on ymmärrettävää ja luontevaa, mutta sääli, koska nämä ihmiset tekivät keksintönsä ja kehitystyönsä Nokian sisällä.
On mahdotonta sanoa kuinka monta hyvää tai peräti erinomaista liikeideaa jäi toteuttamatta, koska nämä ihmiset eivät ikinä päätyneet toisaalle. Tämä on tietysti pelkkää spekulointia. Myös innovointi Nokian sisällä oli toki tärkeää, ja Nokiahan oli pitkään tunnettu mittavasta patenttisalkustaan.
Talous keskittyi eikä monipuolistunut. Vähän liioitellen kaikki munat olivat samassa korissa.
Yrittäjyys on riskinottoa. Talouspolitiikka on puolestaan, ainakin osaksi, riskienhallintaa. Nokian nousua ja tuhoa ei olisi voinut estää poliittisin päätöksin. Nyt kävi näin, joskus yritysriski realisoituu.
Mutta päättäjien olisi pitänyt valmistautua siihen, että kenties joskus ei Nokia-veturia enää olekaan. Valitettavasti politiikka ei yleensä toimi sillä tavalla. Vaikeita ja isoja uudistuksia tehdään vasta siinä vaiheessa, kun paine on lähes kestämätön.
On vaikea syyttää poliitikkoja Nokian turmiosta annettuna poliittisen pelin reunaehdoilla. Vaikeaa on myös syyttää Nokian johtajia – parhaansa tekivät, mutta se riitti tällä kertaa tähän. Ehkä tästä kuitenkin opittiin jotain? Valitettavasti taloushistoria opettaa, että virheistä ei opita.
Tulevaisuuteen astellaan kuten ennenkin. Ero vain on, ettei Nokiaa enää ole. Hyvä niin. Muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Mauri Kotamäki
Kommentoi