Maailmanhistoriassa ihmiset elivät pitkään suuressa määrin omavaraistaloudessa: aika käytettiin siihen, että viljeltiin, kasvatettiin ja laitettiin omat ruuat, parsittiin omat vaatteet sekä työstettiin puusta lämpöä ja energiaa.
Harva ehti osallistua siinä sivussa työmarkkinoille. Oli toki poikkeuksia, ammattilaisia, jotka pystyivät keskittymään tiettyyn asiaan ja ostamaan perustarpeita itse tekemisen sijaan. Suomessa tällaisia olivat esimerkiksi papit, lääkärit ja verovoudit.
Modernissa yhteiskunnassa kaikkien ei tarvitse osata viljellä ruokaa, tehdä vaatteita ja tuottaa omaan kotiin energiaa. Niitä voi sen sijaan hankkia, mikä säästää mielettömästi aikaa. On syntynyt työmarkkinat, joilla ihmiset vaihtavat omia taitojaan.
Markkinat ja kaupankäynti ovat mahdollistaneet sen, että hyvinkin erikoistuneille ja harvinaisille taidoille on käyttöä. Jopa tällaisia kolumneja kirjoittavalle veroekonomistille on olemassa kysyntää.
Viime vuosisatojen kaupankäynti sekä vapaammat ja toimivammat markkinat ovat luoneet talouskasvua ja kasvattaneet laajasti ihmiskunnan elintasoa.
Suhteellisen edun periaate kertoo, että vaikka olisi paras kaikessa, kaikkea ei kannata tehdä itse. Vapaan vaihdon myötä saavutetaan vauraampi lopputulos, kun kukin tekee sitä, missä hänellä on suhteellinen etu. Kaupankäynti ei siten ole nollasummapeliä: yhden etu ei ole toisen tappio.
Suhteellisen edun periaate on ollut etenkin eri maiden erilaisen tuotannon ja kansainvälisen kaupan hyötyjen perusta. Mutta se kertoo yleisemminkin vaihdannan ja kaupankäynnin eduista esimerkiksi työmarkkinoilla.
Talous ja työmarkkinat ovat monen tekijän summa, jossa jokaisella yksittäisellä työntekijällä tai yrittäjällä on tärkeä roolinsa ja merkityksensä. Niinpä esimerkiksi yleinen ja yksinkertainen, mutta helposti harhaanjohtava tarkastelu yksilön nettoveronmaksusta ei kerro sen kaikkia vaikutuksia julkiseen talouteen saati kansantalouteen.
Taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja siten on syytä ymmärtää, että kaikki työ on tärkeää tuottavuuden, elintason ja talouskasvun kokonaisuudessa.
Jokainen Wolt-kuski, siivooja ja hoivakodin hoitaja on tärkeä osa tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvua siinä, missä heidän palvelujaan hyödyntävä koodari tai johtajakin.
Kun Suomessa väestö vanhenee ja työikäisen väestön määrä vähenee, talouden rakenteet voivat yksipuolistua ja kotimarkkinat sekä erikoistumisen mahdollisuudet pienentyä. Samalla vientivetoiseen talouteemme voivat iskeä kansainvälistä kauppaa uhkaavat vanhat esteet: tullit.
Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump on uhannut asettaa 10–20 prosentin yleiset tuontitullit ja peräti 60–100 prosentin tullit kiinalaisille tuotteille. Tullit ovat veroja ulkomaiselle tuotannolle. Tullit ja mahdollinen kauppasota heikentäisivät Suomen avoimen talouden kasvua.
Meillä on toki jo omiin kotimaisiin päätöksiin perustuvat kovat ”vientitullit” suomalaiselle työlle: korkeat työn verot, jotka nostavat tuotantokustannuksia ja heikentävät kilpailukykyämme kansainvälisillä markkinoilla.
Keskituloisen palkansaajan tuloveroja ja pakollisia sosiaalivakuutusmaksuja eli työn veroja menee tullimaksujen tyyliin nettopalkkaan suhteutettuna 70 % käteen jäävän tulon päälle.
Poliitikkojen etsimien kasvutoimien listalta pitäisikin löytyä erikoistumista ja suhteellisen edun ohjaavaa vaikutusta tukevia työn verotuksen lievennyksiä. Näin voitaisiin pitää yllä suhteellisen edun toteutumista ja mahdollistaa tuottavuuskasvua.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi